Wokamon - hippusen hauskempaa kävelyä

Kun joka tuutista tulee tarinaa Pokémon GO:sta, minä ajattelin jutella teille vähän Wokamonista.

Nimi: Wokamon
Kehittäjä: Noodum
Sopivuus: Android ja iOS
Synkroinointimahdollisuus sovelluksiin: Google Fit, FitBit, Mi Band, Ledongli

Wokamon screenshot

Wokamon on kävelyyn kannustava askelmittaripeli. Tai oikeammin ”uniikki askelmittari fitness peli”, kuten pelin omilla sivuilla sanotaan. Se on värikäs, mukava käyttää ja interaktioltaan ihan hauskakin. Valuuttana pelissä toimivat timantit ja topaasit, joita saa pääasiassa ruutua hakkaamalla: ominaisuus, joka antaa pelaajalle tekemistä päivän tyhjiin hetkiin. Pelissä voi hankkia pelihahmoja, jotka kasvavat ja kehittyvät pelaajan ottamien askelten määrän mukaan. Hahmot ovat varsin söpöjä, pelkistettyjä palleroita, joita saa sekä ilmaiseksi että pelivaluutalla. Niille voi ostaa tavaraa ja jopa uusia maailmoja timanteilla kehitettäväksi. 

Kivasta ulkoasustaan ja hauskasta ideastaan huolimatta Wokamon ei kuitenkaan ole niin hyvä kuin se voisi olla. Pelin suurin ongelma on, että siinä riittää pelattavaa noin kuukaudeksi. Vähemmäksikin aikaa, jos on nopeasti kyllästyvää sorttia. Itse olen tahkonnut sitä nyt noin vuoden, mutta lähinnä siksi, että olen lukioikäisestä asti ollut koukussa askelmittareihin. Pelinä se ei minua enää paljon kiehdo.

Wokamon screenshot

Suurimpia ongelmia pelissä ovat liikkumismotivaatiota lisäävien pelielementtien puute. Peli ei juuri motivoi liikkumaan yhtään sen enempää kuin ilman peliäkään liikkuisi – ellei nyt sitten ole superkiinnostunut saamaan hahmolle muutaman peruslevelin enemmän (uskokaa minua, moni pelaaja tuskin on). 10 000 askeleen päivätavoitteen saavuttaminen ei tuo juuri mitään pelillistä hyötyä, vaikka maallikonkin olisi helppo keksiä monia tapoja palkita tavoitteeseen yltämisestä. Hahmokehityskään ei jaksa kauaa kiinnostaa, kun tajuaa, etteivät hahmot oikeastaan muutu, vaikka niitä kehittäisi kuinka. Joka sadannella kehitysasteella ne ainoastaan kasvavat kokoa – muita muutoksia saakin sitten etsiä suurennuslasin kanssa. Loppujen lopuksi pelissä tärkeimpiä ovat ruudunhakkauksella ja mainosvideoiden katsomisella (tai rahalla) ansaittavat timantit ja topaasit: kävely jää pahimmillaan vain kivaksi sivutoiminnaksi, jolla kasvatetaan timanttien arvoa. Peli myös syö uskomattoman paljon akkua eikä askelmittari ole sieltä tarkimmasta päästä, vaan peliä käyttääkseen lenkkivaatteiden taskuominaisuudet on tarkistettava huolella.

Wokamonin kohdalla harmittaa moni asia. Mahtavaa ideaa ei ole osattu hyödyntää täydellä potentiaalilla ja pelistä tuleekin varsin nopeasti pääasiassa hauskalla grafiikalla ja minimaalisella pelillisyydellä varustettu askelmittari. Arkikäyttöön se on ihan hauska, mutta akkusyöppöytensä vuoksi saa todella miettimään käyttörelevanssia. Suosittelen tätä kuitenkin ilomielin ihmiselle, joka haluaa perinteistä askelmittaria söpömmän vaihtoehdon mobiililaitteeseensa.

Ahdistuksesta, peloista ja masennuksesta: Pienet ahdistukset ja suuret surut (Like, 2007)

Tässäpä kepeästi kirjoitettu, mutta tärkeää asiaa sisältävä, asiallinen tietokirja, jonka ahmaisee vauhdilla. Psykologin ja sarjakuvataiteilijan yhteinen hengentuotos, jossa käsitellään itseluottamusta, ahdistusta ja erilaisia pelkoja. Ei sisällä harjoitteita tai tehtäviä omista ahdistuksista eroon pääsemiseksi eikä näin ollen sovellu itsehoito-oppaaksi. Eikä muuten tuskastuttavaa lukijan puhuttelumuotoakaan. Keventää mukavasti vakavia aiheita antaen lukijalle mahdollisuuden peilata omaa käytöstä ja ajatuksia esitettyihin "taudinkuviin". Ei sisällä akateemisia lähdeviitteitä tai pitkiä teoriajaksoja. Sopii hyvin vaikka lukion psykologian oheislukemistoksi tai muuten vain aiheista kiinnostuneille. Varoitus ranskalaisesta huumorista (!).

Minulle itselleni uusia ilmiöitä tai käsitteitä olivat pääasiassa dystymia (depressiota lievempi masennus), resilienssi (kyky kestää vastoinkäymisiä) sekä hypokondria (oman terveydentilan ylenmääräinen tarkkailu ja huoli sairastumisesta). Jonkin verran olikin jo aikaa lukion psykologiantunneista.

Elämäntaitoa uusissa kansissa

Olipa kerran Nyyti ry ja Nyytillä kehujen arvoinen Elämäntaito-opas. Tulipa sitten muutos, modernisaatio, ja muutti Nyytin julkaisua. Julkaisu sai uuden nimen Ole oman elämäsi tähti. Ei enää tarvinnut ladata omalle koneelle, vaan sitä pystyi selailemaan netissä. Kankeasti.

Mikä muuttui? Nimi. Tehtävien sijainti. Taitto. Ja ennen kaikkea tekstin määrä ja sävy. Poissa ranskalaiset viivat, lyhyet virkkeet. Tilalla valtavat tekstiseinät, terveystiedon oppikirjaa muistuttava sävy. Ei hyvä. Vaivaa erityisesti lukua 2. Lukijana koen suurena menetyksenä. Uniikista tuotteesta on tehty ikävää massaa. Muissa luvuissa vaiva ei onneksi ole näin hallitseva.

Mutta tehtävistä. Uusi sijoittelu mainio. Ja uusiakin mukana - tietoisuusharjoituksiakin. Näistä iso ilo. Jännittäviltä vaikuttavat. Tutustu!

Opinnäytetöitä etsimässä - Case Theseus

Huhupuheiden mukaan yliopistoissa ei saa tarpeeksi infoa siitä, mistä ammattikorkeakoulujen opinnäytetöitä kannattaisi etsiä. Niitä kun olisi hyvä selailla omaa kandia tai gradua, joskus myös ihan peruskurssien esseitäkin työstäessä. Koska tilanne harmittaa itseäni, päätin tehdä nopean esittelyn ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden tietokannasta.

Kaikkien suomalaisten ammattikorkeakoulujen opinnäytetyöt ja muut julkaisut löytyvät kätevästi yhdestä paikkaa. Theseus.fi:ssä julkaisua voi etsiä niin koulun, opintoalan, tekijän, julkaisuajan, nimekkeen kuin ihan perinteisen asiasanahaunkin kautta. Kaikki toiminta on maksutonta, ja julkaisun voi ladata pdf:nä myös omalle koneelle. Yliopistoillahan ei ihan vastaavaa systeemiä ole (ellei Melindaa lasketa), mikä yhtä jos toista kandin ja gradun tekijää on kiukuttanut. 

Theseuksen huono tuntemus yliopistopuolella (ja varmaan yleisestikin) on harmi, koska amkeissa tehdään todella mielenkiintoisia opinnäytetöitä monelta alalta - myös sellaisilta, joita yliopistoissa ei välttämättä edes tunnusteta. Joukossa on paljon yllättävänkin poikkitieteellistä tutkimusta, johon tutustumisesta hyötyisi niin kielitieteilijä, psykologi kuin sukupuolentutkijakin. Ilahduttavinta oppareissa on ehkä tekstilajillinen runsaus. On raporttia, opasta, katsausta, selvitystä sekä luovien alojen massiivisia, kuvitettuja liitepaketteja. Paljon vaikeaselkoisiakin akateemisia tekstejä kuluttavalle ne ovat myös mukavan väläpalaisaa luettavaa.

Amkeissa tehdyn tutkimuksen huonosta näkyvyydestä on puhuttu mediassakin jonkin verran. Oppareita lukiessa kannattaa tietysti muistaa, että kyse on usein kirjoittajan ensimmäisestä (ja usein ainoasta) tutkimuksesta, joten vaikka opparit usein vastaavat sivumäärältään yliopiston gradua, saattaa tieteellinen arvo olla ehkä joissain tapauksissa enemmän kandidaatintutkielman luokkaa. Opparit ovat kuitenkin usein käytännönläheisiä, osa helpostikin omaan elämään siirrettäviä ja usein ihastuttavan kiinni ajassaan. Niiden esitteleminen esimerkiksi yleisen kirjaston tiedonhankintakoulutuksissa ei välttämättä olisi huono idea sekään.

Yleiseksi inspiraatioksi ja kannustimeksi tutustua Theseukseen voisin tähän loppuun esitellä listan itseäni eniten kiinnostaneista oppareista. Niitä riittäisi vaikka useammankin blogipostauksen verran. Toivottavasti joku edes niiden kautta Theseukseen käy tutustumassa!

Badwal 2010: Nykytekijänoikeudet luovuuden esteenä

Heiska 2014: Japanin kirjastot - mielikuvat vastaan todellisuus

Kuivalainen 2014: Printtipaitamallisto - Sukupuolen moninaisuus

Malmström 2015: E-kirjamarkkinat Suomessa : Omakustanteisen e-kirjan julkaiseminen

Paananen 2012: "On vain käytettävä omaa järkeä ja lähdekritiikkiä" : science fiction -harrastajien tiedonhankinta

Pietilä 2013: Fanifiktio ja nuortenkirjastotyö: Onnistunut parisuhde? : Fanifiktioharrastajien huomiointi nuortenkirjastotyössä

Pölönen & Vuorio 2006: Rentoutuskurssi

Tikkanen 2009: Tällaisena kuin olen : Suomalaisten tyttöjen identiteettien muutokset tyttötyön haasteena

Vattulainen 2014: ”Ihan turha soittaa kellekään viranomaisille” – SUOMALAISTEN MIESTEN KOKEMUKSIA PARISUHDEVÄKIVALLASTA JA AVUN HAKEMISESTA

Elämäntaitoa opettelemaan

Olipa kerran aika, jolloin elämäntaitoa tiivistäviä ohjekirjoja julkaistiin lähes kaikissa painotaloissa. Tarjoiltiin superarkea, leppoistamista huusholliin kuin uusintapainosta yksinelon ihanuudestakin. Moni kuluttaja ei kuitenkaan tiennyt, ettei noista neuvoista tarvitsisi maksaa. Erityisesti opiskelijoiden olisi ollut parempi hyödyntää Nyyti ry:n julkaisemaa Elämäntaito-opasta.

Tuossa oppaassa ei ollut päällekäyvää kirjoittajaa, jonka omaelämänkerralliset jaaritukset olisivat saaneet lukijan unohtamaan, että oli tarkoitus keskittyä häneen itseensä. Ei ollut hyperkorrektia puhuttelua tai maailmaa syleilevää horoskooppikieltä vieraannuttamassa. Alle sadassa sivussaan opas tiivisti tiedot hyvästä arjesta, stressistä, tunteiden tunnistamisesta. Miellyttävä taitto ja väritys paransivat lukukokemusta. Loppupuolelta löytyvät tehtävät auttoivat jäsentämään luettua, tarkastelemaan omaa elämää ja tehtäviä valintoja.

Jotkin asioista toki olisi halunnut kuulla ääneen sanottuina, mutta luettuinakin teho oli suuri.

Syyskuulumisia

Syyskuu meni ja lokakuun kylmyys vavisuttelee jo luita, mutta blogissa tunnun elävän edelleen kesää. Kesän alussa ajattelin, että minulla olisi motivaatiota, kiinnostusta ja ennen kaikkea aikaa kirjoitella blogiin aktiivisemmin oikeasti päteviä tekstejä. Taisi olla turha luulo. Uteliaille kerrottakoon, että kesän to do-listaltani jäi tosi paljon muitakin juttuja tekemättä, kun heinäkuussa elämäni heitti kuperkeikkaa ja moni asia elämässäni nukkumajärjestelyistä alkaen meni ihan uusiksi. Siihen nähden, miten kokonaisvaltainen elämänmuutos kyseessä on ollut, olen jäsentänyt ja analysoinut aihetta aika vähän.

Syksyyn siirtyminen ja opiskeluun orientoituminen ovat olleet minulle tänä vuonna äärimmäisen haastavia, jopa mahdottomilta tuntuvia juttuja. Välillä luulen jo molemmissa onnistuneeni, mutta sitten osuu seinä vastaan. Nyt, kipuiltuani jo kuukauden, alan ehkä vähitellen löytää elämääni rytmin ja jonkinlaisen tasapainon. Odotan joulukorttikautta kuin kuuta nousevaa, sillä kaiken tämän lukemisen jälkeen sormia suorastaan syyhyttää päästä tekemään jotain konkreettista.

Syksyssä merkillepantavaa on ollut se, että olen ollut ihan äärimmäisen kiinnostunut monesta eri asiasta. Keskittymiskykyni on edelleen luokkaa kultakala, eli mielenkiintoni vaihtaa kohdettaan noin puolen tunnin sykleissä. Kiinnostuksenkohteista on ollut kuitenkin löydettävissä suuria pääteemoja. Näistä teemoista haluaisin kirjoittaa blogiinkin, mutta epäilen aikani riittävyyttä. Mikäli kirjoittamaan innostun, voitte odottaa postauksia ainakin seuraavista aiheista:

1. Motivaatiopsykologia
2. Työnhakujutut, cv:t, oman osaamisen esiintuominen ja ammatillinen kehittyminen
3. Naisen ja naiseuden representaatiot japanilaisessa populaarikulttuurissa
4. Hyötypelit
5. Kirjoittaminen ja kirjoittamisen oppiminen ja opettaminen
6. Elämäntaito, elämänhallinta
7. Japanin opiskelu
8. Mongolialainen popmusiikki

Toivottavasti siirtyminen syksyyn on teille muille ollut helpompi ja mukavampi. Yritän varmaan kuluvan syksyn aikana etsiä blogilleni uusia suuntia ja tilaa huvin ja hyödyn välimaastosta. Informatiivisuus olisi tavoiteltavaa, ja asiatekstejä olisi mukava kirjoitella, mutta joskus tuntuu, että lukijat olisivat jopa rahtusen kiinnostuneempia minun kuulumisistani. Hmm...

Sarjakuvaa ja sirkustelua: Sirkus Rinkeli

Anne Muhosen ja Tiina Konttilan uunituore sarjakuva-albumi Sirkus Rinkeli on sympaattinen, selkeästi lapsille suunnattu uutuus, joka sulattaa sydämen peppipitkätossumaisella elämänfilosofiallaan ja veikeällä hahmosuunnitelullaan.

Sirkus Rinkelin heikkoudet sarjakuvana ovat lähinnä sirkuksen geneerisyys lastenkirjamiljöönä, muutama sivun vaikea ruutujako ja muutamien isompien ruutujen perspektiiviongelmat. Aikuislukija ehkä kaipaisi myös intensiivisempää draamankaaren rakentamista. Vahvuuksia ovat ehdottomasti hahmojen hurmaava, lähes animaatiomainen ilmeikkyys, värien käyttö ja koko albumin mietitty visuaalinen ilme. Tarinana sarjakuva on myös miellyttävä lukea. Kerronta ja huumori sulauttavat teoksen länsimaiseen lastenkirjaperinteeseen, mutta uniikkejakin ideoita löytyy monia.

Lähde ja kauppa

Oli hauskaa lukea pitkästä aikaa lapsille tehtyä sarjakuvaa. Genre ei tekijöilleen ole helppo, vaikka siltä ensivilkaisulla näyttääkin; kliseisiin on helppo upota. Siihen nähden Muhonen ja Konttila onnistuvat mielestäni oikein mukavasti.