Netissä (ja muuallakin) pyöriessä tapaa ilahduttavan usein kommentteja, joissa suomalaiset sanovat olevansa ylpeitä siitä, ettei suomen kielen yksikön kolmannen persoonan pronomini jaottele ihmisiä sukupuolen mukaan. Meillä on upea ja nykymaailmassa jopa indoeurooppalaisten kielten puhujien kadehtima kielenpiirre, joka mahdollistaa pitkienkin yksittäistä henkilöä koskevien tekstien luomisen ilman, että henkilön sukupuoli kertaakaan tulee esiin. Suomen sukupuolineutraalilla pronominikäytännöllä on "leikkisästi" (ja joskus ihan vakavissaankin) selitetty milloin mitäkin - sitä miksi suomalainen nainen ei meikkaa ja laittaudu samassa määrin kuin jotkut ulkomaiset sisarensa, miksi suomalainen nainen pärjää miesten kanssa niin hyvin tasa-arvokeskusteluissa ja niin edelleen. Myös suomen sukukielille sukupuolineutraalit persoonapronominit ovat hyvin tyypillisiä. Itse asiassa niin tyypillisiä, että ne mainitaan jopa yhtenä kaikkia uralilaisia kieliä yhdistävänä kielenpiirteenä.
Ei sukupuolineutraali yksikön kolmannen persoonan pronomini tietenkään ole mikään uralilaisten kielten yksinoikeus. Vaikka erityisesti englannin- ja ruotsinkielisestä, internetissä ja mediassa käydystä pronominiväittelystä voisikin saada sen kuvan, että sukupuolijaottunut yksikön kolmannen persoonan pronomini olisi jotenkin yleinen ja hallitseva kielenpiirre, joka vaikuttaa liki jokaisen tässä maailmassa elävän kielenpuhujan ajatteluun, näin ei ole. Oikeastaan voisi jopa sanoa, että kielessä käytetyn pronominin määräytyminen yksilön sukupuolen mukaan on maailman kielissä äärettömän harvinaista, ja tässä suhteessa indoeurooppalaiset kielet jopa edustavat hullunkurista vähemmistöä, jonka omistakin riveistä löytyy pettureita (esim. farsi).
Uralilaisten kielten lisäksi persoonapronominien jakamista sukupuolen mukaan ei juuri tunneta turkkilaisissa, mongolialaisissa tai tunguusialaisissa kielissä eikä suurimmassa osassa austronesialaisista kielistä. Tuntematon mokoma jako on myös monille afrikkalaisperäisille kielille (kuten yoruballe, zululle ja suahilille, todennäköisesti useammallekin - pahoittelen, ei ollut aikaa käydä läpi kaikkia yli kahtatuhatta Afrikassa puhuttua kieltä asian varmistamiseksi). Puhujia näiltä kieliltä löytyy yli 500 miljoonaa. Lisäksi on olemassa kieliä, kuten thai, korea ja japani, joista löytyy kustakin oma, täysin sukupuolineutraali ja yleiseen kielenkäyttöön kuuluva yksikön kolmannen persoonan pronomininsa (vaikka myös sukupuolittuneet variantit ovat olemassa). Myöskin puhutussa kiinassa (sekä mandariinin- että kantoninkiinassa) yksikön kolmannesta persoonasta käytetään aina samaa sanaa - oli kyseessä sitten mies, nainen, eläin tai eloton asia (kirjoitetussa mandariinikiinassa näille on kuitenkin omat kirjoitusmerkkinsä, kun taas kirjoitettu kantoninkiina ei näitä erottele). Jos nämä kaikki kielet huomioidaan, nousee sukupuolineutraalia yksikön kolmannen persoonan pronominia käyttävien kielenpuhujien määrän reippaasti yli miljardiin ihmiseen.
Joten siis hei sinä ruotsalainen, anonyymi nettikirjoittelija, joka kirjoitit, että ajatus sukupuolineutraalista yksikön kolmannesta pronominista on epäluonnollisuutensa ja hankaluutensa takia mahdoton ja täysin vailla mieltä, ja joka kysyit, miksi kukaan haluaisi sellaista, ole ystävällinen ja huomioi ja hyväksy fakta, ettei sinun äidinkielesi käyttämä persoonapronominien luokittelusysteemi ole mikään yleismaailmallinen totuus. Se on vain ja ainoastaan yksi lukemattomista kielen ja ajattelun variaatioista. Huomioithan siis, että myös muunlaisia - omistasi poikkeavia - tapoja luokitella maailmaa on olemassa. Eivätkä nämä tavat ole sen luonnottomampia kuin omasikaan. Olen pahoillani, etten ole kyvykäs sanomaan tätä kaikkea sinulle omalla äidinkielelläsi. Ehkä joskus toiste.
Loppukaneettina minun on pakko pyytää, että tämän lukevat huomioisivat mahdolliset kielikuntien sisäiset poikkeukset: austronesialaisiakin kieliä kun on sellaiset tuhatkaksisataa eikä minulla todellakaan ole voimia käydä niitä kaikkia läpi varmistaakseni, että ne kaikki todella käyttäisivät sukupuolineutraaleja pronomineja. Pronominien käyttö yleensäkin ja niiden tarpeellisuus kielen toimivalle ilmaisulle myös vaihtelevat kielestä kieleen - kaikki kielet eivät ole erityisen sidottuja persoonapronomineihin tai persoonaproniminien käyttö on niissä hyvin vähäistä.
Kannattaa myös huomata, ettei sukupuolittuneista pronomineista luopuminen ole mikään lopullinen ratkaisu yhteenkään tasa-arvo-ongelmaan eikä pronominien jaottelu välttämättä millään tavalla suoranaisesti kytköksissä esimerkiksi naisten asemaan yksittäisessä kulttuurissa. Kaikilla kielillä ja puhujilla on omat keinonsa leimata yksilö tietyn sukupuolen edustajaksi, vaikkei yksilö sitä haluaisi. Sukupuolineutraalit pronominit tekevät kuitenkin monen yksilön elämästä helpompaa ja siksi olisikin mukavaa, jos esimerkiksi englannissa, ruotsissa ja norjassa meneillään olevat yritykset siirtyä sukupuolineutraaleihin ilmaisutapoihin menisivät todella läpi.
lauantai 9. helmikuuta 2013
sunnuntai 3. helmikuuta 2013
Tämä on mainos
Ihan kuin en olisi jo ihan lanteitani myöten jumissa juoksuhiekassa kaikkien tekemättömien yliopistojuttujen, uuden blogin mukanaan tuoman päivitysvelvollisuuden ja sosiaalisen elämän hamstraamisen takia, päätin sitten ottaa vielä vastuulleni lisää nettielämävastuuta.
Avasin nimittäin suunnilleen viikko sitten tumblr:iin uuden blogin, jolle suunnatonta luovuutta ja mielikuvituksekkuutta osoittaen annoin nimen Finno-ugric languages. Blogin on tarkoitus sisältää pääasiassa hyödyttömäntarpeellista (tarpeensa jokainen kävijä ja seuraaja määrittäköön itse) sanastoa ja fraasi-ilmauksia suomalais-ugrilaisilla kielillä. Kielioppiin, etymologiaan tai kielihistoriaan päätin jo alun alkaenkin olla puuttumatta, ellei joku ihan vartavasten niistä kysy. Osa bloggaamastani tavarasta on ihan itse askartelemaani, mutta varsinkin suomen sanastoa rebloggaan suosiolla muista lähteistä, koska siihen on mahdollisuus.
Jos nyt kysytte miksi pirussa rupesin koko hommaan, niin kerrottakoon, että uuden tumblr-blogin perustamisen taustalla oli etupäässä kaksi asiaa: halu kokeilla vain yhteen asiaan keskittyvän tumblr-blogin ylläpitoa sekä oma unkarinopiskeluni, jonka tueksi tykkään tehdä Anki-ohjelmaan kertauskortteja, joita on sitten kiva jakaa muiden kanssa. Lähinnä blogin pyörittäminen siis tukee omaa oppimistani. Ainakin leikisti. Lisäksi olen vakaasti sitä mieltä, että suomalais-ugrilaiset kielet tarvitsevat lisää rakkautta, huomiota ja popularisointia.
Tälleen viikon blogia pitäneenä voisin sanoa, että toistaiseksi fiilikset on ihan hyvät. Arvelin kuitenkin jo blogin ideaa hahmotellessani, että hommassa saattaapi käydä ohraisesti ja osa kielistä jää vähemmälle huomiolle. Suomalais-ugrilaisten kielten käsite nyt kuitenkin kattaa sen kolmisenkymmentä kieltä (kielentutkimuksellisista ja poliittisista näkökannoista riippuen) eikä kaikista todellakaan ole löydettävissä mitään superhelppokäyttöisiä nettisanakirjoja, joista poimia kivalta kuulostavia sanoja ja sanontoja, joita blogata eteenpäin. Aika ja jaksaminen saattaa siis tulla varsin nopsasti vastaan, ja varsinkin kaukaisemmat sukukielet (kuten mari, komi, udmurtti ja hanti), joihin minulla ei ole omakohtaista kosketusta, hyvin suurella todennäköisyydellä jäävät edustukseltaan vajaiksi. Veikkaankin, että lähiaikoina edessä on kaksi vaihtoehtoa: joko rajata suosiolla kielivalikoimaa (tyyliin "itämerensuomalaiset kielet" tai "suomi-viro-unkari-karjala") tai sitten huutaa apua ja pyytää jotakuta ottamaan vastuulleen vaikka saamelais- tai lähisukukielet. Saa nähdä kummin käy.
Mutta wish me luck ja käykää ninjasti uutta blogia edes stalkkaamassa!
Avasin nimittäin suunnilleen viikko sitten tumblr:iin uuden blogin, jolle suunnatonta luovuutta ja mielikuvituksekkuutta osoittaen annoin nimen Finno-ugric languages. Blogin on tarkoitus sisältää pääasiassa hyödyttömäntarpeellista (tarpeensa jokainen kävijä ja seuraaja määrittäköön itse) sanastoa ja fraasi-ilmauksia suomalais-ugrilaisilla kielillä. Kielioppiin, etymologiaan tai kielihistoriaan päätin jo alun alkaenkin olla puuttumatta, ellei joku ihan vartavasten niistä kysy. Osa bloggaamastani tavarasta on ihan itse askartelemaani, mutta varsinkin suomen sanastoa rebloggaan suosiolla muista lähteistä, koska siihen on mahdollisuus.
Jos nyt kysytte miksi pirussa rupesin koko hommaan, niin kerrottakoon, että uuden tumblr-blogin perustamisen taustalla oli etupäässä kaksi asiaa: halu kokeilla vain yhteen asiaan keskittyvän tumblr-blogin ylläpitoa sekä oma unkarinopiskeluni, jonka tueksi tykkään tehdä Anki-ohjelmaan kertauskortteja, joita on sitten kiva jakaa muiden kanssa. Lähinnä blogin pyörittäminen siis tukee omaa oppimistani. Ainakin leikisti. Lisäksi olen vakaasti sitä mieltä, että suomalais-ugrilaiset kielet tarvitsevat lisää rakkautta, huomiota ja popularisointia.
Tälleen viikon blogia pitäneenä voisin sanoa, että toistaiseksi fiilikset on ihan hyvät. Arvelin kuitenkin jo blogin ideaa hahmotellessani, että hommassa saattaapi käydä ohraisesti ja osa kielistä jää vähemmälle huomiolle. Suomalais-ugrilaisten kielten käsite nyt kuitenkin kattaa sen kolmisenkymmentä kieltä (kielentutkimuksellisista ja poliittisista näkökannoista riippuen) eikä kaikista todellakaan ole löydettävissä mitään superhelppokäyttöisiä nettisanakirjoja, joista poimia kivalta kuulostavia sanoja ja sanontoja, joita blogata eteenpäin. Aika ja jaksaminen saattaa siis tulla varsin nopsasti vastaan, ja varsinkin kaukaisemmat sukukielet (kuten mari, komi, udmurtti ja hanti), joihin minulla ei ole omakohtaista kosketusta, hyvin suurella todennäköisyydellä jäävät edustukseltaan vajaiksi. Veikkaankin, että lähiaikoina edessä on kaksi vaihtoehtoa: joko rajata suosiolla kielivalikoimaa (tyyliin "itämerensuomalaiset kielet" tai "suomi-viro-unkari-karjala") tai sitten huutaa apua ja pyytää jotakuta ottamaan vastuulleen vaikka saamelais- tai lähisukukielet. Saa nähdä kummin käy.
Mutta wish me luck ja käykää ninjasti uutta blogia edes stalkkaamassa!
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
Vuoden 2012 kirjasuosikit
Se on taas kuulkaa aika tiivistää vähän männävuotta. En tiedä, olenko ainoa, jolle tammikuut on vähän vaikeita, kun samaan aikaan elää täysillä uutta vuotta, mutta silti tuntuu, että toinen jalka laahaa vielä vanhan vuoden puolella. Mutta kummallisista aikakäsityksistä joskus lisää.
Vuonna 2012 luin tasan 50 kirjaa kannesta kanteen.
Luetuista teoksista peräti 38% oli kotimaista tuotantoa. Muiden eurooppalaisten kirjailijoiden (mukaan laskettu myös venäläiset) edustus oli 40%, josta niinkin huikea luku kuin 18% oli brittikirjailijoiden tuotoksia. Yhdysvaltalaista alkuperää kirjoista oli 16%, aasialaista vain vaivaiset 6%. Latinalaisen Amerikan, Afrikan ja arabimaailman edustajat puuttuvat viime vuoden listasta kokonaan. Tämän vääryyden voisin yrittää korjata tämän vuoden puolella, sillä en henkilökohtaisesti näe pelkästään yhdeltä kieli- tai kulttuurialueelta tulevan kirjallisuuden lukemista kauhean terveenä toimintana...
Haluaisin sanoa lukeneeni viime vuonna pelkästään hyviä kirjoja - sellaisia, joihin mielelläni palaisin uudelleen ja sellaisia, jotka herättivät minussa suuria tunteita. Noh, ilmeisesti muutaman noista viidestäkymmenestä kirjasta on lukenut joku kolmesta, tällä hetkellä nukuksissa olevista sivupersoonistani, sillä juuri nyt ruorissa olevan persoonan mielessä eivät jotkin noiden listattujen kirjojen nimistä herätä minkäänlaisia muistikuvia tunteista nyt puhumattakaan... Mutta eipäs silti hätäillä sen dementia-diagnoosin kanssa!
Hienoja kirjoja tuolla luettujen kirjojen listalla on montakin. Olisi oikein kivaisaa tehdä lyhyt ja napakka top5 kaikkein eniten tunnetasolla vaikuttaneista kirjoista, mutta sori, en mitenkään pääse tasalukuun - top6 on paras mihin kykenen!
Chris Cleave: Little Been tarina
Voihan itku. Karkkikansiin kääritty syväluotaus asioista, joita ei ehkä haluaisi ajatella.
Virginia Woolf: Oma huone
Kaunokirjallisuuden ja manifestin onnistunut yhteenliittymä. Löytyy netistä englanniksi myös laillisena ilmaisjakeluna: A Room of one's own.
Hermann Hesse: Arosusi
Itsetutkiskelun paikka. Ihmismieli on kirjailijan leikkikenttänä aina yhtä viihdyttävä.
Riikka Pulkkinen: Totta
Emotianaalisesti hirveän raskaslukuinen, ihanan monitasoinen. Jättää lukijalle vapauden kohdistaa luennan fokus joko kaikkiin tai vain muutamaan kipupisteeseen.
Jan Salminen: Äidinmaa
Niitä kirjoja, joita ei uskoisi suomalaisen kirjoittamaksi. Aiheutti pahimmillaan fyysistä pahaa oloa, mutta sai kyseenalaistamaan hirmuisen määrän asioita. Kuten sen, miten maskuliinisuus rakentuu.
Yiyun Li: Kultapoika, smaragdityttö
Yllätyksistä ja hämmentävistä loppuratkaisuista täyteläinen, nyky-Kiinaan sijoittuva novellikokoelma.
Vuonna 2012 luin tasan 50 kirjaa kannesta kanteen.
Luetuista teoksista peräti 38% oli kotimaista tuotantoa. Muiden eurooppalaisten kirjailijoiden (mukaan laskettu myös venäläiset) edustus oli 40%, josta niinkin huikea luku kuin 18% oli brittikirjailijoiden tuotoksia. Yhdysvaltalaista alkuperää kirjoista oli 16%, aasialaista vain vaivaiset 6%. Latinalaisen Amerikan, Afrikan ja arabimaailman edustajat puuttuvat viime vuoden listasta kokonaan. Tämän vääryyden voisin yrittää korjata tämän vuoden puolella, sillä en henkilökohtaisesti näe pelkästään yhdeltä kieli- tai kulttuurialueelta tulevan kirjallisuuden lukemista kauhean terveenä toimintana...
Haluaisin sanoa lukeneeni viime vuonna pelkästään hyviä kirjoja - sellaisia, joihin mielelläni palaisin uudelleen ja sellaisia, jotka herättivät minussa suuria tunteita. Noh, ilmeisesti muutaman noista viidestäkymmenestä kirjasta on lukenut joku kolmesta, tällä hetkellä nukuksissa olevista sivupersoonistani, sillä juuri nyt ruorissa olevan persoonan mielessä eivät jotkin noiden listattujen kirjojen nimistä herätä minkäänlaisia muistikuvia tunteista nyt puhumattakaan... Mutta eipäs silti hätäillä sen dementia-diagnoosin kanssa!
Hienoja kirjoja tuolla luettujen kirjojen listalla on montakin. Olisi oikein kivaisaa tehdä lyhyt ja napakka top5 kaikkein eniten tunnetasolla vaikuttaneista kirjoista, mutta sori, en mitenkään pääse tasalukuun - top6 on paras mihin kykenen!
Chris Cleave: Little Been tarina
Voihan itku. Karkkikansiin kääritty syväluotaus asioista, joita ei ehkä haluaisi ajatella.
Virginia Woolf: Oma huone
Kaunokirjallisuuden ja manifestin onnistunut yhteenliittymä. Löytyy netistä englanniksi myös laillisena ilmaisjakeluna: A Room of one's own.
Hermann Hesse: Arosusi
Itsetutkiskelun paikka. Ihmismieli on kirjailijan leikkikenttänä aina yhtä viihdyttävä.
Riikka Pulkkinen: Totta
Emotianaalisesti hirveän raskaslukuinen, ihanan monitasoinen. Jättää lukijalle vapauden kohdistaa luennan fokus joko kaikkiin tai vain muutamaan kipupisteeseen.
Jan Salminen: Äidinmaa
Niitä kirjoja, joita ei uskoisi suomalaisen kirjoittamaksi. Aiheutti pahimmillaan fyysistä pahaa oloa, mutta sai kyseenalaistamaan hirmuisen määrän asioita. Kuten sen, miten maskuliinisuus rakentuu.
Yiyun Li: Kultapoika, smaragdityttö
Yllätyksistä ja hämmentävistä loppuratkaisuista täyteläinen, nyky-Kiinaan sijoittuva novellikokoelma.
keskiviikko 23. tammikuuta 2013
Maantieteellinen mysteerio
Unkarilaisilla - tai ainakin eMagyarul-sivustolla - on hyvin jännä käsitys Suomen maantiedosta...
Sen lisäksi, että menetettiin sodissa nykyisen Karjalan tasavallan alue, näytetään menettäneen myös Pohjois- ja Etelä-Karjala. Lisäksi venäläiset on käyneet näköjään täyttämässä Suomenlahden umpeen irtomaalla... Noh, pääseepä Viroon muullakin kuin laivalla.
lauantai 19. tammikuuta 2013
Rimanaloitus
Mietiskeltyäni päiväkausia mahdollisimman kliseevapaata tapaa aloittaa uusi blogi, tulin vihdoin siihen tulokseen, ettei sellaista tapaa ole. Uuden blogin korkkaamiseen tuntuisi pikasilmäilyn perusteella olevan blogosfäärissä kaksi tapaa: kankean itse-esittelyn kirjoittaminen (nimi, ikä, jotain epätoivoista räpellystä harrastuksista ja muusta) tai suoraan asiaan meneminen eli ensimmäisen, asiapitoisen merkinnän iskeminen pöytään heti kättelyssä ilman sen kummempia lässytyksiä omasta itsestä. Kumpaa tapaa sitten päätyisinkään siis käyttämään, vaikuttaisin kuitenkin auttamattoman kliseiseltä.
Esittelytekstien funktio blogien alussa on minulle itselleni vähän hämärä juttu: tuo haloefektein varustettu ensimerkintä jää ajan kuluessa kuitenkin kaiken sen päälle satavan postausromun alle ja myöhemmin blogin pariin mahdollisesti löytävät tahot eivät siihen todennäköisesti koskaan törmää (tai mistä minä tiedän miten paljon ihmiset blogiarkistoja kaivavat). Päätinkin säästää itseni esittelytekstin kirjoittamiselta ja sen sijaan uudistin Blogger-profiilini kuvaustekstin ja kävin tunkemassa pari uutta lempibändiä ja -kirjaa Tietoja minusta-kohtaan. Jokaisen aiheesta kiinnostuneen siis ohjaan tutustumaan tuohon hienoon, upean säihkyvään profiiliini tarkemmin!
Blogista haluan kuitenkin jotain sanoa. Tämä ihkauusi, pari päivää sitten luotu Varpussaari-blogi, jonka vuoksi olen käynyt ihan uskomattoman paljon sisäisiä dialogeja blogien olemuksesta ja tarpeellisuudesta, on itsenäinen jatko-osa vanhalle blogilleni Kiepsahdus. Tämä on myös koko bloggaushistoriani ensimmäinen blogi, jonka nimen tarkoite ei ole epämääräisen abstrakti sössömuusi, jossa ei ole päätä eikä häntää. Varpussaari on ensimmäinen konkreettinen paikannimi, jonka blogini nimeksi olen koskaan hyväksynyt - kyseessä on siis lähes historiallinen tapahtuma!
Sisällöltään Varpussaari todennäköisesti tulee vastaamaan melkolailla sitä linjaa, jota sen edeltäjässä etsin viimeisen vuoden aikana. Päivitystahdin yritän pistää pysymään kuolintuskissaan kituvan kampelan vääntelehtyä (jota edellisen blogin päivitystahti aikalailla on vastannut viime aikoina) reippaampana. Kiepsahduksen puolelta saatan jotain sisältöjä tänne siirtää, mutta se tuskin ketään haittaa. Tähän hienoon lukijalupaukseen onkin hyvä blogin ensimmäinen merkintä päättää. Katsellaan, jos saisin inspiraatiota kirjoittaa aktiivisemmin nyt, kun uusi blogi on vihdoin pystyssä.
Esittelytekstien funktio blogien alussa on minulle itselleni vähän hämärä juttu: tuo haloefektein varustettu ensimerkintä jää ajan kuluessa kuitenkin kaiken sen päälle satavan postausromun alle ja myöhemmin blogin pariin mahdollisesti löytävät tahot eivät siihen todennäköisesti koskaan törmää (tai mistä minä tiedän miten paljon ihmiset blogiarkistoja kaivavat). Päätinkin säästää itseni esittelytekstin kirjoittamiselta ja sen sijaan uudistin Blogger-profiilini kuvaustekstin ja kävin tunkemassa pari uutta lempibändiä ja -kirjaa Tietoja minusta-kohtaan. Jokaisen aiheesta kiinnostuneen siis ohjaan tutustumaan tuohon hienoon, upean säihkyvään profiiliini tarkemmin!
Blogista haluan kuitenkin jotain sanoa. Tämä ihkauusi, pari päivää sitten luotu Varpussaari-blogi, jonka vuoksi olen käynyt ihan uskomattoman paljon sisäisiä dialogeja blogien olemuksesta ja tarpeellisuudesta, on itsenäinen jatko-osa vanhalle blogilleni Kiepsahdus. Tämä on myös koko bloggaushistoriani ensimmäinen blogi, jonka nimen tarkoite ei ole epämääräisen abstrakti sössömuusi, jossa ei ole päätä eikä häntää. Varpussaari on ensimmäinen konkreettinen paikannimi, jonka blogini nimeksi olen koskaan hyväksynyt - kyseessä on siis lähes historiallinen tapahtuma!
Sisällöltään Varpussaari todennäköisesti tulee vastaamaan melkolailla sitä linjaa, jota sen edeltäjässä etsin viimeisen vuoden aikana. Päivitystahdin yritän pistää pysymään kuolintuskissaan kituvan kampelan vääntelehtyä (jota edellisen blogin päivitystahti aikalailla on vastannut viime aikoina) reippaampana. Kiepsahduksen puolelta saatan jotain sisältöjä tänne siirtää, mutta se tuskin ketään haittaa. Tähän hienoon lukijalupaukseen onkin hyvä blogin ensimmäinen merkintä päättää. Katsellaan, jos saisin inspiraatiota kirjoittaa aktiivisemmin nyt, kun uusi blogi on vihdoin pystyssä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)