Aikaa kaksi viikkoa

Yksi suosikkielämänohjeistani on "Tee joka päivä jotain uutta.". Koska olen peruspessimisti luonteeltani, tulevaisuuden stressaaminen ja vanhojen asioiden vatvominen ovat asioita, joista ei ihan niin vain päästetä irti muutamaa päivää pidemmiksi ajanjaksoiksi. Kaikki hetkessä elämisen ohjeet ovat minulle siis täysin hyödyttömiä - saan niistä vain huonon omantunnon. Mutta neuvossa tehdä "jotain uutta" jokaikisenä elämänsä päivänä on jotain uskomattoman siistiä.

Eräs neuvon hienouksista on sen plastisuus, venyvyys, muokkautuvuus sekä ihanteellinen saivartelun mahdollisuus, jonka se tarjoaa. Ensiksikin, miten määritellään "jokin uusi"? Pitääkö mennä kategoriaan "super extreme" ja ryhtyä hyppimään silloilta, tekemään benji-hyppyjä, harrastamaan syvänmerensukellusta, tutustumaan kymmeneen uuteen ihmiseen viikossa, kirjoittamaan vuosituhannen syvällisintä romaania vai riittääkö, että katselee elämää ihan pikkaisen vaihtoehtoisemmin silmin ja alkaa valita toisin kuin yleensä?

Kun venytetään ja vanutetaan, saadaan ihan pieniinkin arkijuttuihin ihan uutta sävyä: "Voi kyllähän minä olen kirjastossa käynyt satoja kertoja - en vain ole ennen mennyt sinne tätä reittiä!" tai "No totta kai ruokaa laitan melkein joka päivä, mutta enpä ole kertaakaan laittanut punajuuriaurajuustopataa!". Saivartelu on ihmismielen huikeimpia lahjoja. Miten muuten kuin saivartelemalla muka saa puuduttavat kouluhommatkin tuntumaan ihan uusilta jutuilta? "Onhan sitä elämänsä aikana kirjoittanut satoja esseitä - mutta tästä aiheesta en koskaan!".

Tein sunnuntaina päätöksen elää kaksi seuraavaa viikkoa siten, että teen jokaisena päivänä jotakin uutta. Pistin parille ihanalle ihmiselle viestiä aiheesta ja kyselin, mitä kannattaisi tehdä.Sain vastaukseksi, että minun pitäisi mm. ostaa jäätelö ja lahjoittaa se jollekulle tuntemattomalle, kehua vastaantulijan kenkiä, alkaa jutella mukavia puhelinmyyjälle, puolustella perussuomalaisten näkemyksiä, kiivetä katolle punkkua mukanani, ryhtyä Punaisen ristin vapaaehtoistyöntekijäksi, ostaa (halpa) vaatekappale, jota inhoan ja toivoa, että alan pitää siitä, katsoa Game of Thronesin kaksi ensimmäistä tuotantokautta, leipoa, tehdä kynttilöitä, koota kirja, tehdä kynttilänjalka, istuttaa kukkia, perustaa yrttipuutarha tai kasvimaa, lähteä kävelylle ilman päämäärää, hakea tosi tv-sarjaan, tehdä ja syödä jotain uutta ruokaa. Vähän on tämän listan toteuttaminen jäänyt, mutta kaikkea muuta on kyllä tullut tehtyä. Mitä tuo "kaikki muu" sitten sisältää, selvinnee puolentoista viikon kuluttua~

Lainelautailua lainauksilla

Kun laiskottaa niin laiskottaakin monella elämän osa-alueella. Pari pidempää blogitekstiä on tulilla, mutta tekstintuotto näin keväällä tökkii. Ajattelin siis jakaa pitkästä aikaa lainauksia, joita olen ottanut talteen lukemistani kirjoista (tällaisia postauksia ilmestyi vanhan blogin puolella ainakin yksi). Viimeisen puolivuotiskauden aikana lainausten ylöskirjoittaminen on hälyttävästi kyllä vähentynyt - ei ole tullut kirjoiteltua muistiinpanoja samaan tapaan kuin ennen, vaikka varsinkin omaan omistukseen hommatut kirjat on kyllä taiteltu koirankorville.

Merkillistä, mutta totta on, että äkkiä on kerrottu tarinat hyvistä asioista ja hauskoista päivistä eikä niissä ole paljon kuulemista, kun taas kaikesta siitä mikä on hankalaa, pelottavaa tai suorastaan surullista tulee hyvä tarina, tai jos ei muuta niin ainakin pitkä.

-          J. R. R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin

Etsiminen on verraton keino löytää (sanoi Thorin nuorille kääpiöille). Aina sitä yleensä jotakin löytää kun hakee, mutta harvemmin sitä mikä oli mielessä.

-         J. R. R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin

Jos useammat meistä pitäisivät suuremmassa arvossa ruokaa ja huvia ja laulua kuin kulta-aarteita, olisi maailma hauskempi paikka.

-          J.R.R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin

Sitä vartenhan lapset ovat, etteivät vanhemmat ikävystyisi.

-          Ivan Turgenev: Tarpeettoman ihmisen päiväkirja

Täällä ihmiset kiekaisevat lauseidensa loput kuin olisivat alati vuoristoradassa, yhtenään ohikulkijat vakuuttelevat keskustelukumppaneilleen and then I was like sooo exited. Jos he käyttävät kaikki superlatiivinsa pitkäveteiseen perjantaihin, mitä he tekevät sitten, kun jotain todella poikkeuslaatuista tapahtuu?
- Riikka Pulkkinen: Vieras

Lähteä pois, kauas… Ja kun ihmistä viedään eteenpäin, on kaikki mikä taakse jää korjaamatonta, lopullista, ja se mitä lähestyy ei ole vielä esittänyt vaatimuksiaan. Ihminen on matkustavainen, lyhyen hetken ajan hän on vapaa.

-          Tove Jansson: Nukkekaappi (Lokomotiivi)

…ja mummu sanoo, että säälii kaikkia turisteja, ne ovat niin hulluja ja juoksevat sellaisen perässä mitä yhtä hyvin voisivat löytää kotoakin.

-          Tove Jansson: Nukkekaappi (Kertomus Hilosta, Havaijilta)

Niitä, jotka eivät pilkanneet muita, oli aikuisten maailmassa totisesti harvassa, ja heillä oli nuorten seurassa luonnostaan auktoriteettia. Heidät kaikki olisi pitänyt pakottaa opettajiksi.

-          J.K. Rowling: Paikka vapaana

Hän sanoi aina, että talo ilman kirjoja on kuin huone ilman ikkunoita.

-          Mohammed Umar: Amina

 ”En tiedä haluanko laihtua. Lihavana olen vapaa. Olen vapaa matkustamaan yksin mihin haluan eikä kukaan ahdistele minua. Minulla voi olla miespuolisia ystäviä eikä suhteeseen liity mitään seksuaalista tai mustasukkaisia tyttöystäviä ja vaimoja. Koska olen lihava, voin tehdä mitä haluan.”

-          Anna Johansson: Norsu nailoneissa

Kun olisi kaatunut ja kuollut edes ensi keväänä, kerta kuolla piti, valoisana aikana, silloinhan sitä olisi osannut paremmin surrakin, ei näin syksypuoleen jaksa enää surua kantaa, se on jo liikaa.

-          Paavo Rintala: Pojat

Lukijat, joita kiinnostaa Sormusten herran suhde 1900-luvun historiaan, saavat sormusvarjoista ajattelemisen aihetta. Niissä voi nähdä ääri-ideologisen ihmisen muotokuvan, ihmisen, joka on niin samaistunut aatteeseensa, että hylkää oman minänsä. On ideologia sitten poliittinen tai uskonnollinen, tällaisen intoilijan kanssa keskusteleva tuntee tapaavansa abstraktion, ei ihmistä.

-          Esko Miettinen: Velhot, örkit, sankarit - johdatus fantasian maailmaan

Suosikkisanat osa 1 - unkari

Olen jo vähän aikaa kaavaillut jotain pidempää postaussarjaa blogiini ja muutama viikko sitten sellaisen keksinkin. Teemaotsikon Suosikkisanat alaisuudessa ilmestynee sellaiset 6-7 postausta. Tarkoituksena on esitellä omia suosikkisanojani kielistä, joita olen joskus opiskellut tai osaan/ymmärrän ainakin jonkin verran. Ensin ajattelin koota kaikki yhteen tai kolmeen postaukseen, mutta sitten päätin antaa jokaiselle kielelle oman postauksen verran elintilaa, koska pariin postaukseen typistettynä kustakin postauksesta olisi tullut ihan uskomattoman pitkä.

Postaussarjan ensimmäinen edustuspaikka menee itseoikeutetusti unkarille - kielelle, jota olen opiskellut vajaan lukuvuoden ja josta minulla on tentti ihan tässä kohtsillään. Mennäänpä siis nopsaan asiaan, että ennätän joskus tenttiinkin lukemaan.

Repülögép
Tämä unkarin lentokonetta tarkoittava sana muistuttaa äänneasultaan korviinpistävästi suomen sanoja räpylä ja räpiköidä. Ymmärrettyäni sanan todellisen tarkoitteen, näin sieluni silmin lyhytfilimin lentämään opettelevasta, kömpelöstä sorsasta, jonka höyhenpeitteen väritys muistutti erehdyttävästi keskivertolentokoneen värimaailmaa. Saattaa olla, ettei minulla ole asiaa unkarilaiseen lentokoneeseen - en erityisemmin luota sorsien lentotaitoon.

Zongora
Tämä sana päätyminen tälle listalle on etupäässä hatunnosto unkarilaisten kekseliäisyydelle. Suomalaisten (ja monien muiden) tavoin unkarilaisetkin ovat pyrkineet kehittämään monille vierasperäisille sanoille unkarinkielisen vastineen sen sijaan, että olisivat vain lainanneet sanat toisista kielistä sellaisinaan suoraan unkariin. Joskus se on ehkä mennyt vähän yli... Ehkä unkarilaistenkin olisi kuitenkin kannattanut jatkaa tämän mustavalkoisen kosketinsoittimen kutsumista ihan vaan pianoksi. Niin kuin melkein koko muu maailma tekee. 

Testvér 
Sisarusta tarkoittava sana testvér on samalla tavalla vähän hämy yhdyssana kuin suomen kielen sana maailma. Testvér muodostuu sanoista test (vartalo, ruumis) ja vér (veri). Suomessakin tunnetaan sanonta, jonka mukaan sisarusten kanssa ollaan "samaa lihaa ja verta", mutta unkarissa ollaan menty vielä astetta pidemmälle. En tiedä olenko ainoa, jonka selkäpiitä tämä sana vähän karmii hyvästä tarkoituksestaan huolimatta...

Görög ja Török
Eli Kreikka ja Turkki. Erikseen näissä sanoissa ei ole mitään jännittävää oikeastaan, mutta noin lähekkäin kirjoitettuna... Eivätkö ne teistäkin näytä ihan kauan kadoksissa olleelta sisarusparilta?

Laptop
Eli läppäri, kannettava tietokone. Unkarilaisilla on perustietokoneelle hieno unkarilainen sana számítógép (kirjaimellisesti oikeastaan "laskeva kone" tai "laskentakone") ja siitä muodostettu, kannettavaa tietokonetta tarkoittava sanahirviö hordozható számítógép. Huolimatta kaikesta siitä vaivasta, jota joku unkarin uudissanakeksijä on tuon sanan (ja parinkymmenen muunkin unkarilaistetun sanan) eteen nähnyt, on unkarilaisnuorten mielestä tosi junttia kutsua läppäriä suomalaiseen tapaan kannettavaksi (hordozható). Siis ehdottomasti laptop. Unkarilaisittain äännettynä.

"Sosiaalisuus", nykyajan taikasana

Ei minulla periaatteessa olisi aikaa lukea mitään yliopistokurssien ulkopuolelle jäävää kirjallisuutta, mutta päätin sitten minut henkisesti rampauttaneen tenttirutistuksen jälkeen palkita itseni lukemalla jotain uutta ja omiin opintoihin suoranaisesti liittymätöntä.

Tartuin siis Liisa Keltinkangas-Järvisen yleistajuiseen, helpolla kielellä kirjoitettuun teokseen Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot. Oikeastaan pelkät vajaat sata ensimmäistä sivua lukemalla olisin saanut kaiken minulle tällä hetkellä tarpeellisen tiedon, mutta jatkoin kuitenkin vähän pidemmälle ihan vain koska aikaa tuntui olevan. Teoksen keskivaiheille sijoittuneet aggressiivisen käytöksen ja narsistisen luonnehäiriön syntymekanismien, olemuksen ja seurausten esittelyt eivät juuri nyt käsillä olevassa elämäntilanteessa hyödytä, joten luin ne astetta huolimattomammin. Tarvitsin etupäässä aika spesifiä tietoa, käsitteenmäärittelyä ja varmuutta omille ajatuksilleni, pohdinnoilleni ja huomioilleni mitä tulee taikasananomaiseen käsitteeseen sosiaalisuus.

Jos nyt sitten tiivistäisin oppimani, se kuuluisi suunnilleen näin:

Sosiaalisuus ei ole yhtä kuin sosiaaliset taidot.

Sosiaalisuus on synnynnäinen temperamenttipiirre, jolla tarkoitetaan "kuinka kiinnostunut ihminen on muiden ihmisten seurasta ja miten itsestään selvästi hän joka tilanteessa asettaa muiden ihmisten seuran yksinolon edelle.". Sosiaalisuutta parempi termi tälle piirteelle olisi seurallisuus.

Sosiaaliset taidot ovat opittuja ja niiden määrittely ja olemus vaihtelevat paljon kulttuurin ja ajanjakson mukaan. Niihin kuuluvat kuitenkin keskeisesti sellaiset asiat kuin empatia (kyky asettua toisen asemaan), sympatia (toisen ihmisen kokemukset herättävät emootioita) sekä kyky käyttää laajaa skaalaa erilaisia eettisesti ja moraalisesti oikeiksi tulkittavia vaihtoehtoja sosiaalisten ongelmien ratkaisussa (esim. aggressio ei ole eettisesti tai moraalisesti oikea ratkaisumalli, vaikka onkin usein tehokas ja nopea).

Sosiaalisuus temperamenttipiirteenä ei itsestään selvästi merkitse hyvien sosiaalisten taitojen kehittymistä, vaikka voikin edesauttaa asiaa (muista lapsista kiinnostunut lapsi oppii herkemmin, ettei toisten kanssa toimiminen ole pelottavaa ja saa enemmän positiivisia kokemuksia ihmissuhteista kuin vähemmän sosiaalinen lapsi ja sosiaalinen lapsi saa aikuisilta enemmän positiivista huomiota kuin vähemmän sosiaalinen).

Ujous ei ole sosiaalisuuden puutetta. Ujoudella tarkoitetaan ihmisen tapaa suhtautua uusiin ja yllättäviin asioihin. Ujo ihminen menee uusissa ja yllättävissä tilanteissa niin sanotusti lukkoon, mutta se ei tarkoita, että hän suoranaisesti vastustaisi muutoksia tai olisi mitenkään joustamaton. Lukkoon meneminen on vain ihmisen tapa suhtautua uusiin asioihin ja tämän toimintatavan myöntäminen voi olla helpottavaa ja auttaa löytämään erilaisia toimintamalleja uusista tilanteista selviytymiseen.

Sosiaalisuus ei ole yhtä kuin ulospäinsuuntautuneisuus, vaikka nykyaika niin antaakin olettaa. Sosiaalisuus ei myösään ole yhtä kuin hyvät verkottoitumis- tai small talk-taidot.


"Täähän kuulostaa ihan joltain naistenlehtien self-help-löpinältä, josta ei oo mitään hyötyä ikinä", ajattelee nyt varmaan joku. Mutta koska naistenlehtien palstatila on aina rajallinen, vaikka aihe olisikin kipeä, tarpeellinen tai koskettava, suosittelen silti jokaista aiheesta kiinnostunutta lukemaan Keltinkangas-Järvisen teoksen. Vaikka olisikin lukenut koko elämänsä ajan kaikenlaisia naistenlehtiä. Tai kehottaisin lukemaan ainakin ne vajaat sata ensimmäistä sivua. Pidemmälle lukiessa tosin ymmärtää, miten hatara on raja nykyajan verkostoitumisihanteen ja narsistisen ihmisten hyväksikäyttötavan välillä, miten aggressiivisuudesta on tullut jossain määrin hyväksyttävää, ja miten lapsen vahva sosiaalisuus ei korreloi toverisuosion kanssa, vaan miten "aktiivisesti torjutut" lapset ovat usein puheliaita, ulospäinsuuntautuneita, aktiivisia ja kantaaottavia - siis puhekielen ja nykyajattelun mukaan sosiaalisia - mutta silti usein muiden lasten mielestä jostain syystä kartettavia.

Pelottavin ja ehkä ahdistavinkin osio kirjassa on ehkä seuraava lainaus:

"Opettajiksi ja lastentarhanopettajiksi valmistuvia opiskelijoita pyydettiin kertomaan, mikä heidän mielestään on vaikein ja haasteellisin kasvatustehtävä heidän tulevassa työssään. Kukaan ei sanonut, että se olisi aggressiivisuuden, häiriköinnin ja kiusaamisen poiskitkeminen. Lähes poikkeuksetta he kirjoittivat ujojen, hiljaisten ja varautuneiden lasten muodostavan heidän vaikeimman kasvatustehtävänsä."

Se kuplii sittenkin - Tampere

Käytin tosiaan nykyisen asumislokaationi suomia mahdollisuuksia hyväkseni ja pakkasin perjantaina reppuuni varusteet kahden päivän seikkailua varten. Lauantaiaamuna heräsin epäinhimillisen aikaisin. Bilbomaisella riemulla kuitenkin loikin halki Jyväskylän kumpuilevan maaston ja junailin Tampereelle välittämättä univajeestani vielä tässä vaiheessa vähääkään. Illalla Hämeenlinnassa se alkoi kyllä sitten vähän tuntua...

Koska Tampere kuplii 2013 oli ensimmäinen Tampere kupliini koskaan ikinä, voin ihan hyvällä omallatunnolla sanoa sen olleen kaikkein paras. Kaikki vanhoille kuplii-kävijöille tuttu oli minulle täysin uutta. Vaikka eihän tapahtumassa käymättömyyteni ole minua estänyt jonkinlaista mielikuvaa muodostamasta. Rehellisesti sanoen siihen mielikuvaan ei kyllä kuulunut niin uskomatonta cosplayaajamassaa kuin paikalla oli. Eikä ainakaan Finnkinon suurimmassa salissa järjestettyä cosplaykisaa, jonka väliajalla Finnkino näytti lähiaikoina teattereihin tulevien elokuvien trailereita (joissa ei kyllä ollut mitään must see-leffoja, sori vaan Finnkino, mutta kiitos hienosta kokemuksesta). Yllätyin, mutta ihan pelkästään yltiöpäisen positiivisella tavalla. Ainoa pettymys oli vanhojen Marvel-lehtien olematon saatavuus. En minä hei vain ihan huvikseni ole kännykkäni uumeniin koonnut listaa minulta puuttuvista Ryhmä-X-lehtien numeroista. Kyllä minä niitä voisin ostaa, jos joku minulle niitä kauppaisi.

Vaikka olenkin uskomattoman vähään tyytyvä ihminen, joka on valmis pitämään tapahtumaa kuin tapahtumaa onnistuneena, jos siellä vain on mahtavia tyyppejä, joiden kanssa hengailla, on minulla tapahtumien suhteen aina pieniä tavoitteita. Sen verran olen nimittäin pyrkinyt itseäni aina ruoskimaan, että käyn vähintään pari ohjelmanumeroa katsomassa, jos sellaisia vain on. Tällä kertaa saatiin itsemme raahattua paitsi cosplaykisaan myös tapahtuman avajaisiin (eli Kari Korhosen minihaastatteluun). Pari tosi kivalta kuulostanutta ohjelmanumeroa jäi kokonaan käymättä ja vähän surettaa näin jälkikäteen, mutta ehkä googlailen, josko joku olisi kirjoittanut aiheista vaikkapa blogimerkintöjä tai käynyt mielenkiintoista keskustelua jossain.

Mutta hei! Koska minulla kerrankin on (uuden kamerani ansiosta) jopa julkaisukelpoista materiaalia tästä upeasta tapahtumasta, saatte tosi kököstä graafisesta materiaalista tässä välissä nauttia, olkaa hyvät. 

Eli jos ette siis vielä näistä yltiöpäisistä superlatiivien ja hehkutussanojen käytöstäni arvanneet, minulla oli ihan tosi kivaa ihmisiä moikkaillessa, Finnlaysonin aina vaan kivemmalta tuntuvalla alueella pyöriessä ja lapsuuden sankareita (yllä Asterix ja Candy Candy&Anton) bongaillessa. Voisin ottaa uusiksikin joskus.

Loppukaneettina kerrottakoon, että ostoksina mukaan tarttui lopulta ainoastaan Hanna Koljosen Sokerihullu sekä Jouko Nuoran minusta piirtämä todella mairitteleva karikatyyri. Sydän jäi kuitenkin itkemään verta - ostettavikseni olisivat halunneet selkeästi tulla vähintäänkin Team Pärvelön Hyi, Homoa!-antologia (pitkään ostoslistalla ollut), Ninni Aallon ja Tuula Hypénin Kas, kissa (kissarakkaalle kaverille lahjaksi) sekä Lue Craig Thompsonin Habibi (kunnianhimoisin sarjakuvaromaani koskaan). Totesin kuitenkin, ettei opiskelijabudjettini ehkä tykkäisi, jos ostaisin 70 eurolla sarjakuvia yhden viikon aikana. Tuo opintotuen riittäminen elämiseen kun on kuulemma vain budjetointikysymys, vaikka rahaa saakin ihan vain sillä, että on nimi jonkin oppilaitoksen listalla. Järkevän rahankäytön jumaluutta miellyttääkseni päätin siis tällä kertaa pidättäytyä materialistisen himoviettini tyydyttämisestä. Toivottavasti jokin korkeampi voima jossain on siis minuun tyytyväinen, itsestäni en ihan satasen vetoa löisi. 

Pssst! Pahoittelen, jos joku lukija sai tämän postauksen myötä minusta uutta informaatiota, jonka vastaanottamiseen ei ollut täysin valmistautunut - toivottavasti shokki ei ollut suuri :)

Tahdon2013 ja kummalliset argumentit

Ajattelin, etten kirjoittaisi blogiin mitään kevään The Kampanjasta eli Tahdon2013:sta vaan pitäisin blogin siltä osin puhtoisena. Turha toivo. Kansalaisaloite on ajanut minut pitkään sisäiseen dialogiin avioliittoinstituution paikasta ja merkityksestä tässä maailmassa sekä kummastelemaan akateemisesti koulutettujen ihmisten halua tarttua sanasotaan lähtiessään pussilliseen halventavia ja alentavia pejoratiiveja epäsuoremman, rivien väliin piilotettavan leimaamissanaston sijaan (ovatpahan ainakin rehellisiä eikä kukaan voi syyttää saivartelusta) - näistä teemoista ehkä joskus paremmalla ajalla enemmän.

Tässä postauksessa minun on ehdottomasti saatava jakaa kaksi riemukasta ja uskomattoman huvittavaa syytä vastustaa sukupuolineutraalia avioliittolakia tai homoutta ylipäätään. Näihin molempiin "argumentteihin" vetoavia ihmisiä on yllättävää kyllä tullut vastaan useampi kuin yksi. Koskaan en näitä "argumentteja" kohdatessani oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa vai molempia - jos joku keksii hyvän reaktiotavan, kertokoon.

1. "Jos sukupuolineutraali avioliittolaki tulee voimaan, ei enää automaattisesti voi päätellä mitä sukupuolta olevan henkilön kanssa ihminen on naimisissa ja sitten sitä pitää selitellä. Selittely on noloa."

Jep, joo-o, näinhän se on. Tähän argumenttiin vedoten suomen kielestä on tosin ehdottomasti poistettava vähintäänkin seuraavat sanat: seurustella, parisuhde, tapailla ja deittailla, koska yksikään näistä sanoista ei kerro mitä sukupuolta verbilauseen kokija ja tekijä ovat. Jos sanoja ei nyt sentään kokonaan suomen kielestä poisteta, on ehdottoman tärkeää ryhtyä määrittelemään niiden tarkoitteita paremmin tai yhdistettävä niihin etuliitteitä, jotka varmasti paljastavat mitä sukupuolta edustavaa henkilöä puhuja tapailee. Myös sellaisten sanojen kuin kulta, rakas, deitti, kumppani, muru ja kultaseni poistosta on ryhdyttävä keskustelemaan, sillä yksikään näistä sanoista ei ilmaise tarkoitteensa sukupuolta.

2. "Kun vaan ajatteleekin miten homot tekee sitä, tulee tosi ällö olo."

Ja minulle tulee järkyttävän ällö olo, kun joudun olemaan tekemisissä henkilön kanssa, joka käyttää tätä argumenttina homoseksuaalisuutta vastaan. Tällaista "argumenttia" käyttävä ihminen näet selvästi ajattelee vain ja ainostaan seksiä muita ihmisiä kohdatessaan. Ilmeisesti tällä argumentilla yritetään korostaa sitä, miten kieroituneita perverssejä homoseksuaaliset ihmiset ovat, mutta ikävä kyllä tämä osuu käyttäjänsä omaan nilkkaan ja saa hänet itsensä vaikuttamaan perversseistä perversseimmältä.
Kuulija nimittäin olettaa seuraavaa: Kun tällaiselle henkilölle esitellään vaikkapa vasta naapuriin muuttanut pariskunta Matti ja Maija, hän selkeästi pohtii, millaistahan mahtaa Matin ja Maijan seksielämä olla; mistähän asennosta Maija pitää ja missähän asennossa se Matin ja Maijan esikoinen oikein sai alkunsa. Tai vastaavasti, kun tällainen henkilö esitellään vaikkapa Liisalle, joka on sinkku, nousee hänen mieleensä kysymyksiä Liisan baarireissuista, yhdenillanjutuista ja mahdollisesta seksilelukokoelmasta. Ja luvalla sanoen tällainen on aika ällöä. Minua ei ainakaan itseäni hirveästi innostaisi olla tekemisissä henkilön kanssa, jonka ensimmäinen ja ainoa ajatus minusta on parisuhdestatuksestani pääteltävissä oleva seksielämäni.

Tällaisia siis tänään. Muita hienoja argumentteja löytyy muun muassa Marko Ahosen Homot aviohelvettiin-kolumnista sekä tietysti Oras Tynkkysen kolumnista 8 (huonoa) syytä vastustaa tasa-arvoista avioliittolakia - pakko linkata varmuuden vuoksi, jos joku vaikkapa on vahingossa ne missannut (epäilen, mutta koskaan ei voi olla varma).

Kokoelma kasvaa - tarpeettomasti

Maaliskuun kunniaksi otin ja repäisin itseni irti arkisesta puurtamisesta ja vietin vähän pidemmän viikonlopun itärajalla Joensuussa. Kannatti, löysin nimittäin Siltakadun antikvariaatista tämän:

Nimi: 조선의 노래
Valmistusvuosi: 1971
Alkuperämaa: Pohjois-Korea
Hinta: 1€

Kyseessä on pohjoiskorealainen laulukirja, josta löytyy laaja valikoima ilmeisesti varsin eriaiheisia lauluja (aiheet tosin voidaan ehkä arvata, kun kyseessä on laulukokoelma suoraan maailman sulkeutuneimmasta kommunistisesta diktatuurista). Google ei oikein onnistunut kertomaan minulle mitään kirjan historiasta, säveltäjistä tai kokoajista tai siitä, mikä sen merkitys pohjoiskorealaisessa kulttuurikentässä on (tai yritti kyllä ja olisi varmaan onnistunutkin, jos korean kielen osaamiseni ja tiedonetsintätaitoni olisivat paremmat). Tietääkö joku? Kirjan sisältö löytyy suurin piirtein täydellisesti listattuna täältä (joissain kappaleiden nimissä tosin esiintyy tuolla kiinalaisia kirjoitusmerkkejä, vaikka alkuperäisesti niitä ei kirjassa ole). Ilmeisesti suurin osa lauluista on sävelletty ja sanoitettu Pohjois-Korean naiskuoroja silmälläpitäen, koska nimenomaan naiskuorojen esittämänä lauluista ääninäytteitä löytyy Youtubesta. Esimerkkinä vaikkapa tämä laulu numero 61 sivulta 61:

Tämä on siis teos, jota en suin surminkaan olisi raaskinut jättää antikvariaatin hyllyyn pölyttymään (toisin kuin aikanaan olen pystynyt jättämään venäjän- ja hepreankieliset Kalevalat ja japaninkielisen pienoisteoksen Leninistä). Niin hienosti sointui tämä jatkoksi joskus lukioikäisenä aloittamaani Pohjois-Koreaa käsittelevien kirjojen kokoelmaa (jota olen esitellyt jonkin verran vanhan blogin puolella täällä, jos jotakuta kiinnostaa tutustua), että olisi suorastaan pyhäinhäväistykseltä tuntunut hyllyyn hylkääminen.Vähän minua tosin hämmentää se, että kirjan kannessa on nimi myös arabialaisilla aakkosilla kirjoitettuna - kieleksi tosin veikkaan persiaa arabian sijaan (joku fiksumpi minua sivistäköön, jos osaa arabialaisia aakkosia lukea ja tuntee lähi-idän kieliä).

Yllättävän paljon olen nyt ostotapahtuman jälkeen uhrannut ajatuksiani kirjan aiemmalle omistajalle. Kyllähän se vähän omituiselta tuntuu löytää suomalaisen pikkukaupungin antikvariaatista teos suoraan monen tuhannen kilometrin päässä sijaitsevasta, yltiösulkeutuneesta kommunistisesta diktatuurivaltiosta, josta informaatio kulkee hitaasti ulkomaailmaan. Kirjan ensimmäisellä sivulla on kuivamustekynällä kirjoitettu omistuskirjoitus muotoa "_____:lle matkalla", mikä viitannee Pohjois-Korean matkaan. Mutta millaisessa kontekstissa kaksi suomalaista on päättänyt matkustaa Pohjois-Koreaan 1970-luvulla? Kirkon työntekijöinä? Sosialistien ryhmämatkalla? Vai ovatko matkustaneet ollenkaan vai johonkin lähivaltioon? Tai ovatko matkustaneet myöhemmin kuin 70-luvulla?

Tästä pohdinnasta tekee tosin vähän tuskastuttavaa tieto siitä, että suomalaiset ovat keskimäärin alle kahden askeleen päässä toisistaan. Toisin sanoen, jos ryhtyisin kyselemään kirjan omistajan perään ihan tosissani, varmaan hänet löytäisin ja voisin nämä hienot kysymykseni kysyä suoraan joko häneltä tai joltain hänet tuntevalta. Siitä sitä varmaan vasta seikkailu sukeutuisikin. Saatanpa jättää väliin tämän etsinnän ja keskittyä hehkuttamaan tätä hienoa löytöäni jokaiselle vastaantulijalle.