Gams

tiistai 6. tammikuuta 2015

Runoutta pakkaspäivään

Pari viime päivää olen lukenut suomalaista runoutta: Otto Mannista, Katri Valaa ja Märta Tikkasta. Ennen perjantaita pitäisi kahlata läpi vielä Turkkaa ja Manneria. Sitten saa runous hetkeksi riittää.

Tähän mennessä Tikkasen proosallinen kertomusrunous on tuntunut helpoimmalta seurata, Mannisen runo runolta vaihtuva mitta ja usein sotilaallisen tarkassa mitassa pysymisestä seuraava sanojen sisällöttömyys vaikeimmalta.

Manninen (Säkeitä, 1905 ja Säkeitä II, 1910) on minulle arvoitus. Pitääkö lukea kieltä, tarinaa vai symboliikkaa - vai yrittää lukea sitä, mitä ei ole? Vai pitääkö vain hymistä ja nyökytellä joskus pakotetultakin tuntuville loppusoinnuille ja ihastella mitassa pysymistä? En tiedä minkä valitsisin, mutta se kieli. Voi, Mannisen kieli on niin kaunista.

Näen katseen, en näe pohjaa,
näen yöllisen välke-veen: 
tuli suurten tähtien ohjaa
yön loistohon lohtuiseen.
- Otto Manninen: Yölliset meret

Valastakaan (Kaukainen puutarha, 1925) en tiedä mitä ajatella. Miten paljon piilotettua symboliikkaa ja tulkinnanvaraisuutta runojen riveihin on kätketty? Miten paljon uskallan tulkita ja mikä on oikea tulkinta? Onko alkupään runojen intohimo luonteeltaan seksuaalista - vai lapsellista hurmosta keväästä? Mutta Valalta ovat mielestäni löytyneet kaikkein pysäyttävimmät kielikuvat. Ja näitä runoja luin ilolla.

Haapasienet nousevat maasta
hauraina ja naurettavan pieninä
muistuttaen kuolleen lapsen harmahtavia korvalehtiä. 
- Katri Vala: Sienet

Mäkien rinteillä helottaa puolukan, 
myöhäisen hedelmän
punainen valtimoveri. 
- Katri Vala: Kirkas syyspäivä

Tikkasen lähes romaanimuotoisessa teoksessa (Vuosisadan rakkaustarina, 1978) on eniten merkintöjä edellisten lukijoiden jäljiltä. Ei ole kauhean vaikea ymmärtää miksi. Tikkasen tekstiä on helppo seurata. Siihen on helppo samaistua. Se tulee hyvin kirjoitetun proosan tavoin iholle ja sanoo sanottavansa ilman korulauseita tai kärsimättä pakotetusta mittamuotista. Se on avointa.

minäkin syön suruuni
kestääkseni oman järkevyyteni
ja suuret tunteeni itstuvat eksyneinä vieressäni

kaikki tunteeni
ja minä
yöt yltänsä sohvassani
- Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina (s.148)

Kun maa keinuu
otan aivan pieniä askelia
miltei täysin
huomaamattomia
niin ehkä voin
pysyä tasapainossa
- Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina (s. 172)

Tällaisia tuntemuksia minulla joululomani viimeisinä päivinä. Tarttukaa tekin runoihin. Mutta ajan kanssa. Älkää näin hätiköiden kuin minä.