Se kuplii sittenkin - Tampere

Käytin tosiaan nykyisen asumislokaationi suomia mahdollisuuksia hyväkseni ja pakkasin perjantaina reppuuni varusteet kahden päivän seikkailua varten. Lauantaiaamuna heräsin epäinhimillisen aikaisin. Bilbomaisella riemulla kuitenkin loikin halki Jyväskylän kumpuilevan maaston ja junailin Tampereelle välittämättä univajeestani vielä tässä vaiheessa vähääkään. Illalla Hämeenlinnassa se alkoi kyllä sitten vähän tuntua...

Koska Tampere kuplii 2013 oli ensimmäinen Tampere kupliini koskaan ikinä, voin ihan hyvällä omallatunnolla sanoa sen olleen kaikkein paras. Kaikki vanhoille kuplii-kävijöille tuttu oli minulle täysin uutta. Vaikka eihän tapahtumassa käymättömyyteni ole minua estänyt jonkinlaista mielikuvaa muodostamasta. Rehellisesti sanoen siihen mielikuvaan ei kyllä kuulunut niin uskomatonta cosplayaajamassaa kuin paikalla oli. Eikä ainakaan Finnkinon suurimmassa salissa järjestettyä cosplaykisaa, jonka väliajalla Finnkino näytti lähiaikoina teattereihin tulevien elokuvien trailereita (joissa ei kyllä ollut mitään must see-leffoja, sori vaan Finnkino, mutta kiitos hienosta kokemuksesta). Yllätyin, mutta ihan pelkästään yltiöpäisen positiivisella tavalla. Ainoa pettymys oli vanhojen Marvel-lehtien olematon saatavuus. En minä hei vain ihan huvikseni ole kännykkäni uumeniin koonnut listaa minulta puuttuvista Ryhmä-X-lehtien numeroista. Kyllä minä niitä voisin ostaa, jos joku minulle niitä kauppaisi.

Vaikka olenkin uskomattoman vähään tyytyvä ihminen, joka on valmis pitämään tapahtumaa kuin tapahtumaa onnistuneena, jos siellä vain on mahtavia tyyppejä, joiden kanssa hengailla, on minulla tapahtumien suhteen aina pieniä tavoitteita. Sen verran olen nimittäin pyrkinyt itseäni aina ruoskimaan, että käyn vähintään pari ohjelmanumeroa katsomassa, jos sellaisia vain on. Tällä kertaa saatiin itsemme raahattua paitsi cosplaykisaan myös tapahtuman avajaisiin (eli Kari Korhosen minihaastatteluun). Pari tosi kivalta kuulostanutta ohjelmanumeroa jäi kokonaan käymättä ja vähän surettaa näin jälkikäteen, mutta ehkä googlailen, josko joku olisi kirjoittanut aiheista vaikkapa blogimerkintöjä tai käynyt mielenkiintoista keskustelua jossain.

Mutta hei! Koska minulla kerrankin on (uuden kamerani ansiosta) jopa julkaisukelpoista materiaalia tästä upeasta tapahtumasta, saatte tosi kököstä graafisesta materiaalista tässä välissä nauttia, olkaa hyvät. 

Eli jos ette siis vielä näistä yltiöpäisistä superlatiivien ja hehkutussanojen käytöstäni arvanneet, minulla oli ihan tosi kivaa ihmisiä moikkaillessa, Finnlaysonin aina vaan kivemmalta tuntuvalla alueella pyöriessä ja lapsuuden sankareita (yllä Asterix ja Candy Candy&Anton) bongaillessa. Voisin ottaa uusiksikin joskus.

Loppukaneettina kerrottakoon, että ostoksina mukaan tarttui lopulta ainoastaan Hanna Koljosen Sokerihullu sekä Jouko Nuoran minusta piirtämä todella mairitteleva karikatyyri. Sydän jäi kuitenkin itkemään verta - ostettavikseni olisivat halunneet selkeästi tulla vähintäänkin Team Pärvelön Hyi, Homoa!-antologia (pitkään ostoslistalla ollut), Ninni Aallon ja Tuula Hypénin Kas, kissa (kissarakkaalle kaverille lahjaksi) sekä Lue Craig Thompsonin Habibi (kunnianhimoisin sarjakuvaromaani koskaan). Totesin kuitenkin, ettei opiskelijabudjettini ehkä tykkäisi, jos ostaisin 70 eurolla sarjakuvia yhden viikon aikana. Tuo opintotuen riittäminen elämiseen kun on kuulemma vain budjetointikysymys, vaikka rahaa saakin ihan vain sillä, että on nimi jonkin oppilaitoksen listalla. Järkevän rahankäytön jumaluutta miellyttääkseni päätin siis tällä kertaa pidättäytyä materialistisen himoviettini tyydyttämisestä. Toivottavasti jokin korkeampi voima jossain on siis minuun tyytyväinen, itsestäni en ihan satasen vetoa löisi. 

Pssst! Pahoittelen, jos joku lukija sai tämän postauksen myötä minusta uutta informaatiota, jonka vastaanottamiseen ei ollut täysin valmistautunut - toivottavasti shokki ei ollut suuri :)

Tahdon2013 ja kummalliset argumentit

Ajattelin, etten kirjoittaisi blogiin mitään kevään The Kampanjasta eli Tahdon2013:sta vaan pitäisin blogin siltä osin puhtoisena. Turha toivo. Kansalaisaloite on ajanut minut pitkään sisäiseen dialogiin avioliittoinstituution paikasta ja merkityksestä tässä maailmassa sekä kummastelemaan akateemisesti koulutettujen ihmisten halua tarttua sanasotaan lähtiessään pussilliseen halventavia ja alentavia pejoratiiveja epäsuoremman, rivien väliin piilotettavan leimaamissanaston sijaan (ovatpahan ainakin rehellisiä eikä kukaan voi syyttää saivartelusta) - näistä teemoista ehkä joskus paremmalla ajalla enemmän.

Tässä postauksessa minun on ehdottomasti saatava jakaa kaksi riemukasta ja uskomattoman huvittavaa syytä vastustaa sukupuolineutraalia avioliittolakia tai homoutta ylipäätään. Näihin molempiin "argumentteihin" vetoavia ihmisiä on yllättävää kyllä tullut vastaan useampi kuin yksi. Koskaan en näitä "argumentteja" kohdatessani oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa vai molempia - jos joku keksii hyvän reaktiotavan, kertokoon.

1. "Jos sukupuolineutraali avioliittolaki tulee voimaan, ei enää automaattisesti voi päätellä mitä sukupuolta olevan henkilön kanssa ihminen on naimisissa ja sitten sitä pitää selitellä. Selittely on noloa."

Jep, joo-o, näinhän se on. Tähän argumenttiin vedoten suomen kielestä on tosin ehdottomasti poistettava vähintäänkin seuraavat sanat: seurustella, parisuhde, tapailla ja deittailla, koska yksikään näistä sanoista ei kerro mitä sukupuolta verbilauseen kokija ja tekijä ovat. Jos sanoja ei nyt sentään kokonaan suomen kielestä poisteta, on ehdottoman tärkeää ryhtyä määrittelemään niiden tarkoitteita paremmin tai yhdistettävä niihin etuliitteitä, jotka varmasti paljastavat mitä sukupuolta edustavaa henkilöä puhuja tapailee. Myös sellaisten sanojen kuin kulta, rakas, deitti, kumppani, muru ja kultaseni poistosta on ryhdyttävä keskustelemaan, sillä yksikään näistä sanoista ei ilmaise tarkoitteensa sukupuolta.

2. "Kun vaan ajatteleekin miten homot tekee sitä, tulee tosi ällö olo."

Ja minulle tulee järkyttävän ällö olo, kun joudun olemaan tekemisissä henkilön kanssa, joka käyttää tätä argumenttina homoseksuaalisuutta vastaan. Tällaista "argumenttia" käyttävä ihminen näet selvästi ajattelee vain ja ainostaan seksiä muita ihmisiä kohdatessaan. Ilmeisesti tällä argumentilla yritetään korostaa sitä, miten kieroituneita perverssejä homoseksuaaliset ihmiset ovat, mutta ikävä kyllä tämä osuu käyttäjänsä omaan nilkkaan ja saa hänet itsensä vaikuttamaan perversseistä perversseimmältä.
Kuulija nimittäin olettaa seuraavaa: Kun tällaiselle henkilölle esitellään vaikkapa vasta naapuriin muuttanut pariskunta Matti ja Maija, hän selkeästi pohtii, millaistahan mahtaa Matin ja Maijan seksielämä olla; mistähän asennosta Maija pitää ja missähän asennossa se Matin ja Maijan esikoinen oikein sai alkunsa. Tai vastaavasti, kun tällainen henkilö esitellään vaikkapa Liisalle, joka on sinkku, nousee hänen mieleensä kysymyksiä Liisan baarireissuista, yhdenillanjutuista ja mahdollisesta seksilelukokoelmasta. Ja luvalla sanoen tällainen on aika ällöä. Minua ei ainakaan itseäni hirveästi innostaisi olla tekemisissä henkilön kanssa, jonka ensimmäinen ja ainoa ajatus minusta on parisuhdestatuksestani pääteltävissä oleva seksielämäni.

Tällaisia siis tänään. Muita hienoja argumentteja löytyy muun muassa Marko Ahosen Homot aviohelvettiin-kolumnista sekä tietysti Oras Tynkkysen kolumnista 8 (huonoa) syytä vastustaa tasa-arvoista avioliittolakia - pakko linkata varmuuden vuoksi, jos joku vaikkapa on vahingossa ne missannut (epäilen, mutta koskaan ei voi olla varma).

Kokoelma kasvaa - tarpeettomasti

Maaliskuun kunniaksi otin ja repäisin itseni irti arkisesta puurtamisesta ja vietin vähän pidemmän viikonlopun itärajalla Joensuussa. Kannatti, löysin nimittäin Siltakadun antikvariaatista tämän:

Nimi: 조선의 노래
Valmistusvuosi: 1971
Alkuperämaa: Pohjois-Korea
Hinta: 1€

Kyseessä on pohjoiskorealainen laulukirja, josta löytyy laaja valikoima ilmeisesti varsin eriaiheisia lauluja (aiheet tosin voidaan ehkä arvata, kun kyseessä on laulukokoelma suoraan maailman sulkeutuneimmasta kommunistisesta diktatuurista). Google ei oikein onnistunut kertomaan minulle mitään kirjan historiasta, säveltäjistä tai kokoajista tai siitä, mikä sen merkitys pohjoiskorealaisessa kulttuurikentässä on (tai yritti kyllä ja olisi varmaan onnistunutkin, jos korean kielen osaamiseni ja tiedonetsintätaitoni olisivat paremmat). Tietääkö joku? Kirjan sisältö löytyy suurin piirtein täydellisesti listattuna täältä (joissain kappaleiden nimissä tosin esiintyy tuolla kiinalaisia kirjoitusmerkkejä, vaikka alkuperäisesti niitä ei kirjassa ole). Ilmeisesti suurin osa lauluista on sävelletty ja sanoitettu Pohjois-Korean naiskuoroja silmälläpitäen, koska nimenomaan naiskuorojen esittämänä lauluista ääninäytteitä löytyy Youtubesta. Esimerkkinä vaikkapa tämä laulu numero 61 sivulta 61:

Tämä on siis teos, jota en suin surminkaan olisi raaskinut jättää antikvariaatin hyllyyn pölyttymään (toisin kuin aikanaan olen pystynyt jättämään venäjän- ja hepreankieliset Kalevalat ja japaninkielisen pienoisteoksen Leninistä). Niin hienosti sointui tämä jatkoksi joskus lukioikäisenä aloittamaani Pohjois-Koreaa käsittelevien kirjojen kokoelmaa (jota olen esitellyt jonkin verran vanhan blogin puolella täällä, jos jotakuta kiinnostaa tutustua), että olisi suorastaan pyhäinhäväistykseltä tuntunut hyllyyn hylkääminen.Vähän minua tosin hämmentää se, että kirjan kannessa on nimi myös arabialaisilla aakkosilla kirjoitettuna - kieleksi tosin veikkaan persiaa arabian sijaan (joku fiksumpi minua sivistäköön, jos osaa arabialaisia aakkosia lukea ja tuntee lähi-idän kieliä).

Yllättävän paljon olen nyt ostotapahtuman jälkeen uhrannut ajatuksiani kirjan aiemmalle omistajalle. Kyllähän se vähän omituiselta tuntuu löytää suomalaisen pikkukaupungin antikvariaatista teos suoraan monen tuhannen kilometrin päässä sijaitsevasta, yltiösulkeutuneesta kommunistisesta diktatuurivaltiosta, josta informaatio kulkee hitaasti ulkomaailmaan. Kirjan ensimmäisellä sivulla on kuivamustekynällä kirjoitettu omistuskirjoitus muotoa "_____:lle matkalla", mikä viitannee Pohjois-Korean matkaan. Mutta millaisessa kontekstissa kaksi suomalaista on päättänyt matkustaa Pohjois-Koreaan 1970-luvulla? Kirkon työntekijöinä? Sosialistien ryhmämatkalla? Vai ovatko matkustaneet ollenkaan vai johonkin lähivaltioon? Tai ovatko matkustaneet myöhemmin kuin 70-luvulla?

Tästä pohdinnasta tekee tosin vähän tuskastuttavaa tieto siitä, että suomalaiset ovat keskimäärin alle kahden askeleen päässä toisistaan. Toisin sanoen, jos ryhtyisin kyselemään kirjan omistajan perään ihan tosissani, varmaan hänet löytäisin ja voisin nämä hienot kysymykseni kysyä suoraan joko häneltä tai joltain hänet tuntevalta. Siitä sitä varmaan vasta seikkailu sukeutuisikin. Saatanpa jättää väliin tämän etsinnän ja keskittyä hehkuttamaan tätä hienoa löytöäni jokaiselle vastaantulijalle.

Unohtuneet sanat top 10 helmi-maaliskuu

Kielitaito on siitä jännä juttu, että se monien tutkimustenkin mukaan jakautuu aktiiviseen (liki päivittäin käytettyyn) ja passiiviseen (osattuun ja ymmärrettyyn, mutta harvoin tarvittuun) kielitaitoon ja sanastoon. Yksilöiden kielitaito vaihtelee paljolti paitsi kasvu-, asuin- ja koulutusympäristön, kiinnostuksenkohteiden, ammatin ja lukeneisuuden mukaan. Usein siis käy niin, että kahdella samaa kieltä äidinkielenään teoreettisesti puhuvalla yksilöllä on täysin erilainen sanavarasto ja täysin erilaiset mahdollisuudet käyttää kieltään. Jos jotakuta aihe kiinnostaa enemmän, niin ainakin Kotuksen sivuilta löytyy ihan kiva teksti aiheesta.

Minusta on aina jotensakin viihdyttävää sattua nokakkain passiiviseen sanavarastooni kuuluvien sanojen kanssa - se kun tapahtuu yleensä melkoisen yllättävissä tilanteissa silloin, kun en ole moiseen henkisesti valmistautunut. Nyt kun puolitoistavuotias veljentyttö on alkanut aktiivisemmin katsoa lastenohjelmia ja kartuttanut satukirjavarastoaan, tulee vastaan ihan uskomattoman paljon ns. "lasten sanoja", jotka kyllä itsekin oppi lapsena, mutta jotka sen jälkeen ovat suloisesti unohtuneet. Aina välillä tuntuu ihan uskomattomalta, miten paljon lapsille ja aikuisille suunnattujen medioiden kieli eroaa toisistaan... Aikuisten kieli tuntuu joiltain osin melkein köyhältä lasten kieleen verrattuna.

Mutta lasten ja aikuisten kielieroista joskus ehkä mahdollisesti lisää. Tässä hieno top10-lista sanoista, jotka itse luulin jo unohtaneeni, kun en niitä jokapäiväisessä kielenkäytössäni tarvitse, mutta jotka ovat ihan lähiaikoina muistutelleet olemassaolostaan:

1. Kenkku
2. Liekuttaa (keinuttaa, kiikuttaa)
3. Kuje
4. Toope
5. Rokonarpinen
6. Uksi (ovi)
7. Säie
8. Mikstuura (onko tälle sanalle edes vastinetta?)
9. Konstikas
10. Lapsus (virhe, erhe)

Onko teillä mitään hienoja, upeita sanoja, jotka tiedätte osaavanne, mutta jotka olette hylänneet käyttökielenne ulkopuolelle?