Jos joku teistä blogin satunnaisista lukijoista sattuu pitämään kirjaa kummallisimmista, huvittavimmista ja absurdeimmista iskurepliikeistä kautta kirjallisuushistorian, ehdotan, että lisäätte arkistoonne tämän mieltälämmittävän tapauksen:
"Täytyy sanoa, että siitä on aikaa, kun olen nähnyt, että esiliinaa käytetään oikealla tavalla."
Napattu Marsha Mehranin teoksesta Ruusuvettä ja lammaspataa. Hienointa tässä iskurepliikissä oli, että se todella toimi tarkoitustaan vastaavalla tavalla. Sitten joskus.
maanantai 26. elokuuta 2013
keskiviikko 21. elokuuta 2013
Kurrentit obsessiot
Hellurei ja hellät tunteet vaan! Kesä on mennyt niin tiiviisti töissä ja perheen parissa (vietän tällaisia aikaistettuja ruuhkavuosia, kuten kaverini totesi), ettei blogitekstien tuottamisesta ole tullut mitään. Nyt on aika kuitenkin taas yrittää orientoitua kirjoittamiseen ja helpoiten se tuntuu sujuvan
"Chai latte"
Maidolla laimennetut teet ja kahvit ei ole koskaan olleet meikäläisen piece of cake - lähinnä maidon sotkeminen hyvään juomaan on tuntunut ällöttävältä - mutta tänä kesänä olen myynyt sieluni omasekoitteiselle chai lattelle. Oikeastihan chai latten tarjoiluastian tilavuudesta varmaan vähintään 49% tulisi olla maitoa, mutta kuten tavallista, minä säädän omiani. Minun "chai latteni" (muiden puheessa ihan vaan maitotee tai tee maidolla ja sokerilla) on yhtä kuin 3/4 mukia vahvaa chai-teetä, teelusikallinen ruokosokeria, 1/4 mukia kuohkeaksi vatkattua maitovaahtoa ja päälle koristeeksi rutkasti kanelia.
Twitter
Ne, jotka minua Twitterin puolella seuraavat, ovat varmaan jo kyllästymispisteessä aktiivisen päivitystahtini takia - pahoittelen! Twitter on siitä ihana, ettei sen käytöstä työajallakaan tule niin suuria tunnontuskia kuin tuon kovasti parjatun Facebookin. Tämä johtunee siitä, että Facebookissa roikkuminen symboloi minun maailmassani laiskuutta, chattailuyhteydenpitoa ja väsynyttä läppää, Twitter dynaamisuutta, uteliaisuutta ja tiedonjanoa (tämä taas saattaa johtua siitä, että Twitter on minulle lähinnä ikuinen uutisvirta, ei niinkään randomeiden aivopierujen pyhättö, kuten monelle muulle).
Kurssishoppailu
"Nyt on tosi hiljaista, mut ainakin näytän siltä, että teen jotain fiksua ja joka saa aikaan tunteen, että oon tehnyt jotain hyödyllistä!". Jep, olen rakastunut meidän yliopiston kurssivalintasysteemiin, joka oikeasti mahdollistaa lähes päättömän kurssishoppailun - monessa muussa yliopistossa näin spontaani abstraktien tuotteiden virtuaaliseen ostoskoriin lätkiminen ei käykään näin helposti.
Kumisaappaat
Ne on niin helpot. Ne on niin vaivattomat. Ne on niin röntöt. Ne suojaa varpaita kastumiselta niin hyvin. Ne on niin ihanat ja haluun käyttää vaan niitä enkä mitään monimutkaisia lenkkareita tai kömpelöitä pikkukenkiä! Paitsi, ettei ne helteellä ole erityisen ihastuttavat...
Esseet ja novellit
Nyt ei ole jostain syystä yhtäjaksoiset romaanit tänä kesänä juuri maittaneet ollenkaan. Sen sijaan olen herätellyt vanhaa rakkauttani novelleihin (varsinkin nykykiinalaiset novellit, ah!) ja löytänyt kokonaan uuden kirjallisuudenlajin: esseet. Virginia Woolfin ja Geroge Orwellin esseet varsinkin ovat olleet herkkua, jonossa vielä tavaraa muutamalta muultakin kirjailijalta.
"Chai latte"Maidolla laimennetut teet ja kahvit ei ole koskaan olleet meikäläisen piece of cake - lähinnä maidon sotkeminen hyvään juomaan on tuntunut ällöttävältä - mutta tänä kesänä olen myynyt sieluni omasekoitteiselle chai lattelle. Oikeastihan chai latten tarjoiluastian tilavuudesta varmaan vähintään 49% tulisi olla maitoa, mutta kuten tavallista, minä säädän omiani. Minun "chai latteni" (muiden puheessa ihan vaan maitotee tai tee maidolla ja sokerilla) on yhtä kuin 3/4 mukia vahvaa chai-teetä, teelusikallinen ruokosokeria, 1/4 mukia kuohkeaksi vatkattua maitovaahtoa ja päälle koristeeksi rutkasti kanelia.
Ne, jotka minua Twitterin puolella seuraavat, ovat varmaan jo kyllästymispisteessä aktiivisen päivitystahtini takia - pahoittelen! Twitter on siitä ihana, ettei sen käytöstä työajallakaan tule niin suuria tunnontuskia kuin tuon kovasti parjatun Facebookin. Tämä johtunee siitä, että Facebookissa roikkuminen symboloi minun maailmassani laiskuutta, chattailuyhteydenpitoa ja väsynyttä läppää, Twitter dynaamisuutta, uteliaisuutta ja tiedonjanoa (tämä taas saattaa johtua siitä, että Twitter on minulle lähinnä ikuinen uutisvirta, ei niinkään randomeiden aivopierujen pyhättö, kuten monelle muulle).
Kurssishoppailu
"Nyt on tosi hiljaista, mut ainakin näytän siltä, että teen jotain fiksua ja joka saa aikaan tunteen, että oon tehnyt jotain hyödyllistä!". Jep, olen rakastunut meidän yliopiston kurssivalintasysteemiin, joka oikeasti mahdollistaa lähes päättömän kurssishoppailun - monessa muussa yliopistossa näin spontaani abstraktien tuotteiden virtuaaliseen ostoskoriin lätkiminen ei käykään näin helposti.
Kumisaappaat
Ne on niin helpot. Ne on niin vaivattomat. Ne on niin röntöt. Ne suojaa varpaita kastumiselta niin hyvin. Ne on niin ihanat ja haluun käyttää vaan niitä enkä mitään monimutkaisia lenkkareita tai kömpelöitä pikkukenkiä! Paitsi, ettei ne helteellä ole erityisen ihastuttavat...
Esseet ja novellit
Nyt ei ole jostain syystä yhtäjaksoiset romaanit tänä kesänä juuri maittaneet ollenkaan. Sen sijaan olen herätellyt vanhaa rakkauttani novelleihin (varsinkin nykykiinalaiset novellit, ah!) ja löytänyt kokonaan uuden kirjallisuudenlajin: esseet. Virginia Woolfin ja Geroge Orwellin esseet varsinkin ovat olleet herkkua, jonossa vielä tavaraa muutamalta muultakin kirjailijalta.
maanantai 1. heinäkuuta 2013
Päivän kuva-arvoitus
Tiedättekö mikä tämä alla olevassa kuvassa näkyvä liikenneväline on?
Ei, se ei ole perävaunullinen mönkijä.
Se on perävaunullinen maastoskootteri.
Se on perävaunullinen maastoskootteri.
Ja tämän ratkiriemukkaan sanamuodosteenhan tarjosi tälle päivälle Suomen puolustusvoimat. Ihailtavaa omakielisyyttä ja sanataituruutta jo vuodesta 1918.
sunnuntai 16. kesäkuuta 2013
Desucon 2013
Vuoden brändätyin animetapahtuma eli Desucon on vihdoin takana. Itselläni tämä vuoden suurin, koko Twitterin sekaisin laittanut kulttuuritapahtuma kutistui tänä vuonna serkun rippijuhlien vuoksi vain perjantai-iltaan ja lauantaipäivään. Kivaa oli silti! Tiivistetysti conin voisi ilmaista näin:
Disneyprinsessabingo. En tiedä, oliko coniin suunnitelmallisesti projektiluontoisesti kasattu ryhmäcosplayta Disneyn prinsessahahmoista, mutta sain itse melkein koko bingorivin täyteen. Puuttumaan jäivät ikävästi Jasmin, Ariel, Belle ja Tiana, mutta muuten paikalla oli koko prinsessakatras. Sovittiin, että muista kuin Disneyn prinsessoista olisi saanut lisäpisteitä, mutta en tiedä näkikö kukaan Anastasiaa tai Odettea... Minä en.
Eurocosplay. Haluaisin tähän vain teinisti itkeä tämän vuoden Eurocosplay-karsinnan voittajasta,
että "Amira, Amira, Amira - miksi niin jumalainen?! Yhyhyy.", mutta yritän pitää pokkani sen aikaa, että ehdin tiivistää kisan toteamukseen: "Ihan uskomattoman kovatasoisia pukuja, mutta läheskään kaikki esitykset ei oikein vakuuttavasti pysyneet loppuun asti kasassa.". Ja nyt menen itkemään, koska tämän vuoden (kuvassa näkyvä) voittaja oli vaan yksinkertaisesti jumalainen. Ihana nähdä, kun joku cossaa suosikkihahmoa hengästyttävän upeasti.
Sopu sijaa antaa. Majoituspaikan tarjosi tänä vuonna kaveri ja pieneen kerrostalokolmioon meitä ahtautuikin sitten seitsemän henkeä (neljä vierasta ja kolme kalustoon kuuluvaa). Sibeliustalollakin oli yllättävän ahdasta ja liikkuminen paikoin varsin tukalaa, vaikka porukkaa koko ajan ulkona palloilikin.
Uskomattomat urheilusuoritukset (mitä olisi con ilman näitä?). Lauantaina minulle jäi tasan kolme minuuttia aikaa juosta Lahden rautatieaseman parkkipaikalta asematunnelin kautta illan viimeiseen junaan. Korkokengissä. Heitettyäni kengillä vesilintua puolivälissä matkaa ehdin kuin ehdinkin! Aika tiukille meni taas, mutta mitäs pienistä - niin kauan kuin vain junaan ehtii, kaikki on hyvin. Istumaan päästyä nauratti jo, miten meneekin nykyään aina näin tiukille.
Copic-tussit. Opin uutta Copic-tusseista: maaliseinästä niiden aiheuttamat tahrat saa parhaiten irti hiuslakalla. Tapettipinnasta en mene takuuseen, mutta lienee empiirisen tutkimuksen nimissä joskus kokeilemisen arvoista.
Outo ilmasto. Käsite desusää ei oikein lauantain säätä kuvannut: aurinko helotti koko päivän liki
kirkkaalta taivaalta. Mitä nyt taivaanrantaan vanhaan tapaan tummia pilviä jossain vaiheessa kerääntyi.
Namin ääninäyttelijä Akemi Okamura. Tietääkseni ensimmäinen kerta Desuhistoriassani, kun osallistuin ihan tietoisesti kunniavierasohjelmaan. Okamura oli huisin söpö ja puhelias. Tulkkia kävi vähän sääliksi - paneeli oli aika pitkä ja loppuvaiheessa huomasi, että tulkkaaminen alkoi väsyttää.
2 uutta animea. Kovatasoinen (ja varsin kovaääninen - ilmeisesti istuttiin vähän huonossa kulmassa äänentoiston suhteen) amv-kisa tarjosi yllättäen peräti kaksi (ellei kolmekin) animea, jotka voisin jossain vaiheessa katsoa~
0 ostosta. Tänä vuonna ei Desusta tarttunut mukaan yhtikäs mitään, mikä on aika surullista.
1 uusi ruokakoju. Vihdoin joku lahtelainen ruokayrittäjä oli tullut järkiinsä ja parkkeerannut halpaa kana- ja kasviswokkia myyvän kojunsa ihan Sibeliustalon nurkalle. Suorastaan haltioissani olin tästä halvasta ja hyvästä ravitsemusvaihtoehdosta.
3 kadonnutta. Oli paljon tuttuja, rakkaita ihmisiä, hirmusti moikattavia ja juttuseuraa joka kulmassa, mutta nyt puuttui kolme (tai no, oikeastaan tälleen tarkemmin ajateltuna neljä) sellaista ihmistä, jotka on ihan jokaisessa conissa aina. Hämmentävän hiljaista.
Disneyprinsessabingo. En tiedä, oliko coniin suunnitelmallisesti projektiluontoisesti kasattu ryhmäcosplayta Disneyn prinsessahahmoista, mutta sain itse melkein koko bingorivin täyteen. Puuttumaan jäivät ikävästi Jasmin, Ariel, Belle ja Tiana, mutta muuten paikalla oli koko prinsessakatras. Sovittiin, että muista kuin Disneyn prinsessoista olisi saanut lisäpisteitä, mutta en tiedä näkikö kukaan Anastasiaa tai Odettea... Minä en.
 |
| Amira, miksi niin ihana? |
Eurocosplay. Haluaisin tähän vain teinisti itkeä tämän vuoden Eurocosplay-karsinnan voittajasta,
että "Amira, Amira, Amira - miksi niin jumalainen?! Yhyhyy.", mutta yritän pitää pokkani sen aikaa, että ehdin tiivistää kisan toteamukseen: "Ihan uskomattoman kovatasoisia pukuja, mutta läheskään kaikki esitykset ei oikein vakuuttavasti pysyneet loppuun asti kasassa.". Ja nyt menen itkemään, koska tämän vuoden (kuvassa näkyvä) voittaja oli vaan yksinkertaisesti jumalainen. Ihana nähdä, kun joku cossaa suosikkihahmoa hengästyttävän upeasti.
Sopu sijaa antaa. Majoituspaikan tarjosi tänä vuonna kaveri ja pieneen kerrostalokolmioon meitä ahtautuikin sitten seitsemän henkeä (neljä vierasta ja kolme kalustoon kuuluvaa). Sibeliustalollakin oli yllättävän ahdasta ja liikkuminen paikoin varsin tukalaa, vaikka porukkaa koko ajan ulkona palloilikin.
Uskomattomat urheilusuoritukset (mitä olisi con ilman näitä?). Lauantaina minulle jäi tasan kolme minuuttia aikaa juosta Lahden rautatieaseman parkkipaikalta asematunnelin kautta illan viimeiseen junaan. Korkokengissä. Heitettyäni kengillä vesilintua puolivälissä matkaa ehdin kuin ehdinkin! Aika tiukille meni taas, mutta mitäs pienistä - niin kauan kuin vain junaan ehtii, kaikki on hyvin. Istumaan päästyä nauratti jo, miten meneekin nykyään aina näin tiukille.
Copic-tussit. Opin uutta Copic-tusseista: maaliseinästä niiden aiheuttamat tahrat saa parhaiten irti hiuslakalla. Tapettipinnasta en mene takuuseen, mutta lienee empiirisen tutkimuksen nimissä joskus kokeilemisen arvoista.
Outo ilmasto. Käsite desusää ei oikein lauantain säätä kuvannut: aurinko helotti koko päivän liki
Namin ääninäyttelijä Akemi Okamura. Tietääkseni ensimmäinen kerta Desuhistoriassani, kun osallistuin ihan tietoisesti kunniavierasohjelmaan. Okamura oli huisin söpö ja puhelias. Tulkkia kävi vähän sääliksi - paneeli oli aika pitkä ja loppuvaiheessa huomasi, että tulkkaaminen alkoi väsyttää.
2 uutta animea. Kovatasoinen (ja varsin kovaääninen - ilmeisesti istuttiin vähän huonossa kulmassa äänentoiston suhteen) amv-kisa tarjosi yllättäen peräti kaksi (ellei kolmekin) animea, jotka voisin jossain vaiheessa katsoa~
0 ostosta. Tänä vuonna ei Desusta tarttunut mukaan yhtikäs mitään, mikä on aika surullista.
1 uusi ruokakoju. Vihdoin joku lahtelainen ruokayrittäjä oli tullut järkiinsä ja parkkeerannut halpaa kana- ja kasviswokkia myyvän kojunsa ihan Sibeliustalon nurkalle. Suorastaan haltioissani olin tästä halvasta ja hyvästä ravitsemusvaihtoehdosta.
3 kadonnutta. Oli paljon tuttuja, rakkaita ihmisiä, hirmusti moikattavia ja juttuseuraa joka kulmassa, mutta nyt puuttui kolme (tai no, oikeastaan tälleen tarkemmin ajateltuna neljä) sellaista ihmistä, jotka on ihan jokaisessa conissa aina. Hämmentävän hiljaista.
keskiviikko 12. kesäkuuta 2013
Inspiraationlähteiden jyvät ja akanat
Tällä viikolla ehdottomasti eniten inspiroinut asia: kantelemusiikki.
Ravaan tällä hetkellä kesätöissä Kalevalan vanhoilla laulumailla ihan omasta tahdostani ja tietoisena kaikesta sinne kerrostuneesta kulttuuriperinnöstä, mutta silti yllätyin kantelemusiikin inspiroivasta vaikutuksesta. Maanantaina töissä sattui olemaan tavallista hiljaisempi päivä, joten kaivoin kaapista levyllisen kantelemusiikkia ja laitoin kuunteluun. Huomasinkin levyn olevan mitä parhainta taustamusiikkia niinkin luovalle toiminnalle kandiaiheen suunnittelulle. Yhden kantelemusiikkia sisältävän levyn aikana sain enemmän potentiaalisia kandiaiheideoita kuin puoleen vuoteen yhteensä. Tätä lisää. Kirjaston levyhyllyllä pitänee piipahtaa aivan lähiaikoina.
Tällä viikolla vähiten inspiroinut asia: Iskelmä Rex.
Koska Kalevalan vanhat laulumaat sijaitsevat aika korvessa, ei ole toivoakaan, että työmatkoilla voisi kuunnella liki puoltakaan suomalaisista radiokanavista. Meillä on pitkään mennyt tosi hyvin Radio Aallon kanssa, mutta täkäläiset taajuudet eivät yksinkertaisesti riitä sen kuuntelemiseen. Novan kanssa laitoin vapaaehtoisen yhteistyö- ja avunantosopimukseni jo ajat sitten jäähylle, joten oikeastaan jäljelle jäävät Ylen kanavat, vanha teini-ihastus SuomiPop ja Iskelmä. Arvelin, että meillä on Iskelmän kanssa ollut nyt mukavan pitkä tauko kuuntelija-kuunneltava-suhteessamme ja parantumattomana optimistina päätin yrittää uudelleen jonkinlaisia nostalgiaelämyksiä toivoen. Tykkäänkin kovasti Iskelmän tarjoamista, maakunnallisista paikallisuutisista, mutta ikävä kyllä satutan työmatkani juuri niihin aikoihin, kun kanavan musiikillisen tarjonnan voi tiivistää Pasilassa esiintyneen Andy Suonsilmän Karrelle palaneeseen enkeliin:
Inspiroivaa? Ei tässä mielentilassa, ei tähän aikaan vuodesta, ei kerta kaikkiaan nyt.
Ravaan tällä hetkellä kesätöissä Kalevalan vanhoilla laulumailla ihan omasta tahdostani ja tietoisena kaikesta sinne kerrostuneesta kulttuuriperinnöstä, mutta silti yllätyin kantelemusiikin inspiroivasta vaikutuksesta. Maanantaina töissä sattui olemaan tavallista hiljaisempi päivä, joten kaivoin kaapista levyllisen kantelemusiikkia ja laitoin kuunteluun. Huomasinkin levyn olevan mitä parhainta taustamusiikkia niinkin luovalle toiminnalle kandiaiheen suunnittelulle. Yhden kantelemusiikkia sisältävän levyn aikana sain enemmän potentiaalisia kandiaiheideoita kuin puoleen vuoteen yhteensä. Tätä lisää. Kirjaston levyhyllyllä pitänee piipahtaa aivan lähiaikoina.
Tällä viikolla vähiten inspiroinut asia: Iskelmä Rex.
Koska Kalevalan vanhat laulumaat sijaitsevat aika korvessa, ei ole toivoakaan, että työmatkoilla voisi kuunnella liki puoltakaan suomalaisista radiokanavista. Meillä on pitkään mennyt tosi hyvin Radio Aallon kanssa, mutta täkäläiset taajuudet eivät yksinkertaisesti riitä sen kuuntelemiseen. Novan kanssa laitoin vapaaehtoisen yhteistyö- ja avunantosopimukseni jo ajat sitten jäähylle, joten oikeastaan jäljelle jäävät Ylen kanavat, vanha teini-ihastus SuomiPop ja Iskelmä. Arvelin, että meillä on Iskelmän kanssa ollut nyt mukavan pitkä tauko kuuntelija-kuunneltava-suhteessamme ja parantumattomana optimistina päätin yrittää uudelleen jonkinlaisia nostalgiaelämyksiä toivoen. Tykkäänkin kovasti Iskelmän tarjoamista, maakunnallisista paikallisuutisista, mutta ikävä kyllä satutan työmatkani juuri niihin aikoihin, kun kanavan musiikillisen tarjonnan voi tiivistää Pasilassa esiintyneen Andy Suonsilmän Karrelle palaneeseen enkeliin:
Inspiroivaa? Ei tässä mielentilassa, ei tähän aikaan vuodesta, ei kerta kaikkiaan nyt.
keskiviikko 5. kesäkuuta 2013
Kuusi kertaa viisi-haaste
Ihana, ihana Avena haastoi minut vastaamaan blogosfäärissä jo jonkin aikaa kiertäneeseen haasteeseen. Varpussaaren ihka ensimmäinen haaste! Avenan Bye Bye Puppy-blogiin kannattaa käydä tutustumassa ihan ajan kanssa :)
HAASTE
Säännöt:
1. Kiitä haasteen antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2. Vastaa alla esitettyihin kysymyksiin.
3. Valitse 5 blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
4. Toivo, että ihmiset, joille jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin viidelle.
Viisi asiaa, joita tarvitset päivittäin:
1. Motivaatio.
2. Hammaspesu. Ilman suihkua pärjään hätätapauksessa vaikka parikin vuorokautta, kunhan vain saan pestä hampaat. Ja naaman, jos mahdollista.
3. Kahvi. Pari vuotta sitten en suin surminkaan olisi suostunut olemaan tilanteessa, jossa päivittäinen kofeiiniannos on pakollinen lisä normaaliin ruokavalioon, mutta tässäpä ollaan. Kahvia on pakko saada ainakin yksi kuppi päivässä, muuten ei mikään suju.
4. Ihmiskontakti. Tai vaikka useampi.
5. Jotain lukemista.
3. Kahvi. Pari vuotta sitten en suin surminkaan olisi suostunut olemaan tilanteessa, jossa päivittäinen kofeiiniannos on pakollinen lisä normaaliin ruokavalioon, mutta tässäpä ollaan. Kahvia on pakko saada ainakin yksi kuppi päivässä, muuten ei mikään suju.
4. Ihmiskontakti. Tai vaikka useampi.
5. Jotain lukemista.
Viisi kirjaa, joita suosittelet muille:
Tanjua Desai Hidier: Sopivasti sekaisin
Virginia Woolf: Oma huone
Herman Hesse: Arosusi
Majgull Axelsson: Huhtikuun noita
Douglas Adams: Sielun pitkä pimeä teehetki
Eri ihmisille suositellaan luonnollisesti eri kirjoja, mutta näitä tykkään suositella vähän kaikille.
Viisi materialistista joululahjatoivetta:
1. Kirjoja! Herman Hessen Arosusi, Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan tai Chun Shun Beijing beibi. Tai vaikka kaikki.
2. Kaoru Morin Bride's Story-mangan 5. osa ja mahdollisesti 6.:kin, jos se ennättäisi jouluun mennessä ilmestyä.
3. VR:n lahjakortti olisi aika siisti.
4. Kaveri saamalleni Iittalan Korento-sarjan teemukille tai kulho tai pari Marimekon Siirtolapuutarha-sarjasta.
5. Melkolailla mitä tahansa pöllö- tai ankka-aiheista käyttötavaraa~
Viisi paikkaa, jossa haluaisit käydä:
Norja
Oulu
Saksa
Mongolia
Hashima (saari Japanissa)
Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:
Rauhallinen
Utelias
Mukavuudenhaluinen
Huonomuistinen
Seurallinen
Viisi elämänohjetta, jotka haluaisit jakaa toisille:
1. Tee joka päivä jotain uutta (tai ainakin sellaista, mitä et tehnyt edellisenä päivänä).
2. Usko hyvän sään aikaan, että ketään ei voi muuttaa. Etsi ympärillesi siis jo valmiiksi ihmisiä, jotka miellyttävät sinua sellaisina kuin ovat ja joita et edes haluaisi muuttaa.
3. "Worrying is like a rocking chair. It gives you something to do but doesn't get you anywhere."
4. Itke kun itkettää, naura kun naurattaa - paitsi silloin, jos tiedät reaktiosi loukkaavan jonkun paikallaolijan tunteita.
5. Pyhitä lepopäivä. Tarviit sen kuitenkin.
Itse päädyin haastamaan seuraavat henkilöt:
1.Tiia: Jotain uutta
2. Pihla: mikä tänään ärsyttäisi?
3. Emery-Dragonfly (tumblr tai DA, päätä itse~)
4. Koko Chimaira-tiimi: Team Chimaira
5. Sinä, jonka blogin osoitetta en vielä tiedä! Ole kiltti ja jätä se kommentteihin <3
Haastetut, napatkaa tämä mukaan blogiinne:
3. "Worrying is like a rocking chair. It gives you something to do but doesn't get you anywhere."
4. Itke kun itkettää, naura kun naurattaa - paitsi silloin, jos tiedät reaktiosi loukkaavan jonkun paikallaolijan tunteita.
5. Pyhitä lepopäivä. Tarviit sen kuitenkin.
Itse päädyin haastamaan seuraavat henkilöt:
1.Tiia: Jotain uutta
2. Pihla: mikä tänään ärsyttäisi?
3. Emery-Dragonfly (tumblr tai DA, päätä itse~)
4. Koko Chimaira-tiimi: Team Chimaira
5. Sinä, jonka blogin osoitetta en vielä tiedä! Ole kiltti ja jätä se kommentteihin <3
Haastetut, napatkaa tämä mukaan blogiinne:
sunnuntai 2. kesäkuuta 2013
Projektiraportti
Ja näin alkaa olla kaksiviikkoinen, "virallinen" kesälomani takana päin. Tästä lähtien kaikki vapaapäivät ovat etupäässä taukoja työnteon lomassa: tosin niistä tauoista näyttää tulevan ilahduttavan pitkiä mikäli työvuorolistaan on uskominen. Ennätän ehkä tehdäkin jotain.
Edellisessä merkinnässä mainitsemani, kaksiviikkoinen "Tee joka päivä jotain uutta"-projektini oli ihan kohtalainen menestys. Projekti alkoi mukavasti heti maanantaina saadulla tappoflunssalla. Ei se nyt hirveästi menoa estänyt, jarrutti vain, kun flunssalääkkeet vei voimat ja välillä ääntäkään ei meinannut kurkusta lähteä. Talviturkki tuli flunssasta huolimatta heitettyä ja uimaan olen ennättänyt jo neljästi.
Mitään erityisen repäisevää (kuten benji-hyppyä tai kerrostalon katolle kiipeämistä) en ennättänyt kaksiviikkoisen aikana tehdä ja joissain uutuus-jutuista löytyy ehkä vähän saivarteleva jälkimaku. Mutta siitä olen ylpeä, että yksikään päivä ei tässä kaksiviikkoisessa ollut pilkulleen toisensa kaltainen! Joka päivään mahtui myös ilahduttavan paljon moninaisia ihmiskontakteja. Todella paljon tuli tehtyä vanhoja juttuja uusien ihmisten kanssa - vähemmän uusia juttuja vanhojen ihmisten kanssa tai uusia juttuja uusien ihmisten kanssa.
Viimeisten kahden viikon aikana olen:
Vieraillut erinäisissä uusissa paikoissa. Ei-niin-jännien paikkojen kategoriaan kuulunevat erinäiset vaatekaupat ("ai täh? onks täällä tällainenkin?"), kahvilat (pitkään "haluan käydä tuolla - mistä ihmeestä saan seuraa sinne?"-listalla olleet), kirpputorit sekä mutkan takana sijaitseva supermarket, johon en sen läheisyydestä huolimatta ollut aiemmin nokkaani pistänyt. Lisäksi nähtyä tuli ennennäkemätön kaverin kämppä. Ja kaksi ihan uutta uimarantaakin ennätin testata!
Käväissyt virtuaalitodellisuudessa. Sain kokeilla Oculus Rift-"laseja". Siis suljetuilta snorklauslaseilta näyttäviä laseja, jotka päässä ihan kirjaimellisesti sukeltaa virtuaalimaailmaan - katsoopa lasit päässä mihin suuntaan tahansa, kaikkialla näkyy pelkkää pikselitodellisuutta. Kun kokonaisuuteen lisätään reaalitodellisuudesta kantautuvat äänet kokonaan blokkaavat kuulokkeet, vaikutelma siitä, että todella elää sisällä tässä virtuaalitodellisuudessa, on valmis. Ja se on ihan huisin siistiä.
Mennyt baariin ilman meikkiä. En väittäisi kärsiväni mistään "yhyy, en taatusti mee ulos ilman meikkiä!"-kompleksista, mutta ei silti ole koskaan ennen tätä tullut mentyä ilman meikkiä baariin. Alkuun hätäännyin pinnallisuuttani, mutta nyt olen enemmän sitä mieltä, etten vain tätä ennen ollut saanut tilaisuutta baariutua ilman meikkiä, muutenhan olisin sen toki jo tehnyt.
Leikkinyt turistia. Turistin leikkimisessä nyt ei sinällään ole mitään uutta - paikka vaan oli ennenkokematon. Vierailtiin Hämeenlinna-visiitilläni nimittäin kauniissa Hämeen linnassa. Näin meidän kesken voisin sanoa, että seikkailuympäristönä Olavin linna vie kyllä voiton tästä miltei yltiöturvalliseksi rekonstruoidusta hämäläislinnasta, mutta kivaa oli silti linnassa ihan ajan kanssa kierrellä~ Kameran akku vain ikävä kyllä simahti kriittisesti juuri Hämeenlinnaan päästyäni, joten kuvamateriaalia ei reissusta ole.
Lukenut ja syönyt. Okei, nyt mennään sen kuuluisan saivartelun puolelle, mutten voi vastustaa kiusausta! Lukaisin kaksiviikkoisen aikana Kazuo Ishiguron Ole luonani aina sekä Margaret Atwoodin Oryx ja Crake:n. Ruokalistalla ovat käväisseet erilaiset kakut, uutuusjugurtit ja jännät leivänpäällisyhdistelmät.
Että tällaista pientä ja sievää. Voisin jatkaa projektia vaikka koko kesän, mutta jotenkin tuntuu, että kesätyöt aiheuttavat jonkin verran rutinoitumista ja toistoa päiviini. Tämä oli kuitenkin oikein kiva kokeilu - asiat saivat ihan uudenlaisia merkityksiä ja ehkä taas vähän aikaa katselen maailmaa vähän eri näkövinkkelistä.
Edellisessä merkinnässä mainitsemani, kaksiviikkoinen "Tee joka päivä jotain uutta"-projektini oli ihan kohtalainen menestys. Projekti alkoi mukavasti heti maanantaina saadulla tappoflunssalla. Ei se nyt hirveästi menoa estänyt, jarrutti vain, kun flunssalääkkeet vei voimat ja välillä ääntäkään ei meinannut kurkusta lähteä. Talviturkki tuli flunssasta huolimatta heitettyä ja uimaan olen ennättänyt jo neljästi.
Mitään erityisen repäisevää (kuten benji-hyppyä tai kerrostalon katolle kiipeämistä) en ennättänyt kaksiviikkoisen aikana tehdä ja joissain uutuus-jutuista löytyy ehkä vähän saivarteleva jälkimaku. Mutta siitä olen ylpeä, että yksikään päivä ei tässä kaksiviikkoisessa ollut pilkulleen toisensa kaltainen! Joka päivään mahtui myös ilahduttavan paljon moninaisia ihmiskontakteja. Todella paljon tuli tehtyä vanhoja juttuja uusien ihmisten kanssa - vähemmän uusia juttuja vanhojen ihmisten kanssa tai uusia juttuja uusien ihmisten kanssa.
Viimeisten kahden viikon aikana olen:
Vieraillut erinäisissä uusissa paikoissa. Ei-niin-jännien paikkojen kategoriaan kuulunevat erinäiset vaatekaupat ("ai täh? onks täällä tällainenkin?"), kahvilat (pitkään "haluan käydä tuolla - mistä ihmeestä saan seuraa sinne?"-listalla olleet), kirpputorit sekä mutkan takana sijaitseva supermarket, johon en sen läheisyydestä huolimatta ollut aiemmin nokkaani pistänyt. Lisäksi nähtyä tuli ennennäkemätön kaverin kämppä. Ja kaksi ihan uutta uimarantaakin ennätin testata!
Käväissyt virtuaalitodellisuudessa. Sain kokeilla Oculus Rift-"laseja". Siis suljetuilta snorklauslaseilta näyttäviä laseja, jotka päässä ihan kirjaimellisesti sukeltaa virtuaalimaailmaan - katsoopa lasit päässä mihin suuntaan tahansa, kaikkialla näkyy pelkkää pikselitodellisuutta. Kun kokonaisuuteen lisätään reaalitodellisuudesta kantautuvat äänet kokonaan blokkaavat kuulokkeet, vaikutelma siitä, että todella elää sisällä tässä virtuaalitodellisuudessa, on valmis. Ja se on ihan huisin siistiä.
Mennyt baariin ilman meikkiä. En väittäisi kärsiväni mistään "yhyy, en taatusti mee ulos ilman meikkiä!"-kompleksista, mutta ei silti ole koskaan ennen tätä tullut mentyä ilman meikkiä baariin. Alkuun hätäännyin pinnallisuuttani, mutta nyt olen enemmän sitä mieltä, etten vain tätä ennen ollut saanut tilaisuutta baariutua ilman meikkiä, muutenhan olisin sen toki jo tehnyt.
Leikkinyt turistia. Turistin leikkimisessä nyt ei sinällään ole mitään uutta - paikka vaan oli ennenkokematon. Vierailtiin Hämeenlinna-visiitilläni nimittäin kauniissa Hämeen linnassa. Näin meidän kesken voisin sanoa, että seikkailuympäristönä Olavin linna vie kyllä voiton tästä miltei yltiöturvalliseksi rekonstruoidusta hämäläislinnasta, mutta kivaa oli silti linnassa ihan ajan kanssa kierrellä~ Kameran akku vain ikävä kyllä simahti kriittisesti juuri Hämeenlinnaan päästyäni, joten kuvamateriaalia ei reissusta ole.
Lukenut ja syönyt. Okei, nyt mennään sen kuuluisan saivartelun puolelle, mutten voi vastustaa kiusausta! Lukaisin kaksiviikkoisen aikana Kazuo Ishiguron Ole luonani aina sekä Margaret Atwoodin Oryx ja Crake:n. Ruokalistalla ovat käväisseet erilaiset kakut, uutuusjugurtit ja jännät leivänpäällisyhdistelmät.
Että tällaista pientä ja sievää. Voisin jatkaa projektia vaikka koko kesän, mutta jotenkin tuntuu, että kesätyöt aiheuttavat jonkin verran rutinoitumista ja toistoa päiviini. Tämä oli kuitenkin oikein kiva kokeilu - asiat saivat ihan uudenlaisia merkityksiä ja ehkä taas vähän aikaa katselen maailmaa vähän eri näkövinkkelistä.
torstai 23. toukokuuta 2013
Aikaa kaksi viikkoa
Yksi suosikkielämänohjeistani on "Tee joka päivä jotain uutta.". Koska olen peruspessimisti luonteeltani, tulevaisuuden stressaaminen ja vanhojen asioiden vatvominen ovat asioita, joista ei ihan niin vain päästetä irti muutamaa päivää pidemmiksi ajanjaksoiksi. Kaikki hetkessä elämisen ohjeet ovat minulle siis täysin hyödyttömiä - saan niistä vain huonon omantunnon. Mutta neuvossa tehdä "jotain uutta" jokaikisenä elämänsä päivänä on jotain uskomattoman siistiä.
Eräs neuvon hienouksista on sen plastisuus, venyvyys, muokkautuvuus sekä ihanteellinen saivartelun mahdollisuus, jonka se tarjoaa. Ensiksikin, miten määritellään "jokin uusi"? Pitääkö mennä kategoriaan "super extreme" ja ryhtyä hyppimään silloilta, tekemään benji-hyppyjä, harrastamaan syvänmerensukellusta, tutustumaan kymmeneen uuteen ihmiseen viikossa, kirjoittamaan vuosituhannen syvällisintä romaania vai riittääkö, että katselee elämää ihan pikkaisen vaihtoehtoisemmin silmin ja alkaa valita toisin kuin yleensä?
Kun venytetään ja vanutetaan, saadaan ihan pieniinkin arkijuttuihin ihan uutta sävyä: "Voi kyllähän minä olen kirjastossa käynyt satoja kertoja - en vain ole ennen mennyt sinne tätä reittiä!" tai "No totta kai ruokaa laitan melkein joka päivä, mutta enpä ole kertaakaan laittanut punajuuriaurajuustopataa!". Saivartelu on ihmismielen huikeimpia lahjoja. Miten muuten kuin saivartelemalla muka saa puuduttavat kouluhommatkin tuntumaan ihan uusilta jutuilta? "Onhan sitä elämänsä aikana kirjoittanut satoja esseitä - mutta tästä aiheesta en koskaan!".
Tein sunnuntaina päätöksen elää kaksi seuraavaa viikkoa siten, että teen jokaisena päivänä jotakin uutta. Pistin parille ihanalle ihmiselle viestiä aiheesta ja kyselin, mitä kannattaisi tehdä.Sain vastaukseksi, että minun pitäisi mm. ostaa jäätelö ja lahjoittaa se jollekulle tuntemattomalle, kehua vastaantulijan kenkiä, alkaa jutella mukavia puhelinmyyjälle, puolustella perussuomalaisten näkemyksiä, kiivetä katolle punkkua mukanani, ryhtyä Punaisen ristin vapaaehtoistyöntekijäksi, ostaa (halpa) vaatekappale, jota inhoan ja toivoa, että alan pitää siitä, katsoa Game of Thronesin kaksi ensimmäistä tuotantokautta, leipoa, tehdä kynttilöitä, koota kirja, tehdä kynttilänjalka, istuttaa kukkia, perustaa yrttipuutarha tai kasvimaa, lähteä kävelylle ilman päämäärää, hakea tosi tv-sarjaan, tehdä ja syödä jotain uutta ruokaa. Vähän on tämän listan toteuttaminen jäänyt, mutta kaikkea muuta on kyllä tullut tehtyä. Mitä tuo "kaikki muu" sitten sisältää, selvinnee puolentoista viikon kuluttua~
Eräs neuvon hienouksista on sen plastisuus, venyvyys, muokkautuvuus sekä ihanteellinen saivartelun mahdollisuus, jonka se tarjoaa. Ensiksikin, miten määritellään "jokin uusi"? Pitääkö mennä kategoriaan "super extreme" ja ryhtyä hyppimään silloilta, tekemään benji-hyppyjä, harrastamaan syvänmerensukellusta, tutustumaan kymmeneen uuteen ihmiseen viikossa, kirjoittamaan vuosituhannen syvällisintä romaania vai riittääkö, että katselee elämää ihan pikkaisen vaihtoehtoisemmin silmin ja alkaa valita toisin kuin yleensä?
Kun venytetään ja vanutetaan, saadaan ihan pieniinkin arkijuttuihin ihan uutta sävyä: "Voi kyllähän minä olen kirjastossa käynyt satoja kertoja - en vain ole ennen mennyt sinne tätä reittiä!" tai "No totta kai ruokaa laitan melkein joka päivä, mutta enpä ole kertaakaan laittanut punajuuriaurajuustopataa!". Saivartelu on ihmismielen huikeimpia lahjoja. Miten muuten kuin saivartelemalla muka saa puuduttavat kouluhommatkin tuntumaan ihan uusilta jutuilta? "Onhan sitä elämänsä aikana kirjoittanut satoja esseitä - mutta tästä aiheesta en koskaan!".
Tein sunnuntaina päätöksen elää kaksi seuraavaa viikkoa siten, että teen jokaisena päivänä jotakin uutta. Pistin parille ihanalle ihmiselle viestiä aiheesta ja kyselin, mitä kannattaisi tehdä.Sain vastaukseksi, että minun pitäisi mm. ostaa jäätelö ja lahjoittaa se jollekulle tuntemattomalle, kehua vastaantulijan kenkiä, alkaa jutella mukavia puhelinmyyjälle, puolustella perussuomalaisten näkemyksiä, kiivetä katolle punkkua mukanani, ryhtyä Punaisen ristin vapaaehtoistyöntekijäksi, ostaa (halpa) vaatekappale, jota inhoan ja toivoa, että alan pitää siitä, katsoa Game of Thronesin kaksi ensimmäistä tuotantokautta, leipoa, tehdä kynttilöitä, koota kirja, tehdä kynttilänjalka, istuttaa kukkia, perustaa yrttipuutarha tai kasvimaa, lähteä kävelylle ilman päämäärää, hakea tosi tv-sarjaan, tehdä ja syödä jotain uutta ruokaa. Vähän on tämän listan toteuttaminen jäänyt, mutta kaikkea muuta on kyllä tullut tehtyä. Mitä tuo "kaikki muu" sitten sisältää, selvinnee puolentoista viikon kuluttua~
torstai 16. toukokuuta 2013
Lainelautailua lainauksilla
Kun laiskottaa niin laiskottaakin monella elämän osa-alueella. Pari pidempää blogitekstiä on tulilla, mutta tekstintuotto näin keväällä tökkii. Ajattelin siis jakaa pitkästä aikaa lainauksia, joita olen ottanut talteen lukemistani kirjoista (tällaisia postauksia ilmestyi vanhan blogin puolella ainakin yksi). Viimeisen puolivuotiskauden aikana lainausten ylöskirjoittaminen on hälyttävästi kyllä vähentynyt - ei ole tullut kirjoiteltua muistiinpanoja samaan tapaan kuin ennen, vaikka varsinkin omaan omistukseen hommatut kirjat on kyllä taiteltu koirankorville.
Merkillistä, mutta totta on, että äkkiä on kerrottu tarinat
hyvistä asioista ja hauskoista päivistä eikä niissä ole paljon kuulemista, kun
taas kaikesta siitä mikä on hankalaa, pelottavaa tai suorastaan surullista
tulee hyvä tarina, tai jos ei muuta niin ainakin pitkä.
-
J. R. R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin
Etsiminen on verraton keino löytää (sanoi Thorin nuorille
kääpiöille). Aina sitä yleensä jotakin löytää kun hakee, mutta harvemmin sitä
mikä oli mielessä.
- J. R. R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin
Jos useammat meistä pitäisivät suuremmassa arvossa ruokaa ja
huvia ja laulua kuin kulta-aarteita, olisi maailma hauskempi paikka.
- J.R.R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin
Sitä vartenhan lapset ovat, etteivät vanhemmat ikävystyisi.
-
Ivan Turgenev: Tarpeettoman ihmisen päiväkirja
Täällä ihmiset kiekaisevat lauseidensa loput kuin olisivat
alati vuoristoradassa, yhtenään ohikulkijat vakuuttelevat
keskustelukumppaneilleen and then I was
like sooo exited. Jos he käyttävät
kaikki superlatiivinsa pitkäveteiseen perjantaihin, mitä he tekevät sitten, kun
jotain todella poikkeuslaatuista tapahtuu?
- Riikka Pulkkinen: Vieras
- Riikka Pulkkinen: Vieras
Lähteä pois, kauas… Ja kun ihmistä viedään eteenpäin, on
kaikki mikä taakse jää korjaamatonta, lopullista, ja se mitä lähestyy ei ole
vielä esittänyt vaatimuksiaan. Ihminen on matkustavainen, lyhyen hetken ajan
hän on vapaa.
-
Tove Jansson: Nukkekaappi (Lokomotiivi)
…ja mummu sanoo, että säälii kaikkia turisteja, ne ovat niin
hulluja ja juoksevat sellaisen perässä mitä yhtä hyvin voisivat löytää
kotoakin.
-
Tove Jansson: Nukkekaappi (Kertomus Hilosta,
Havaijilta)
Niitä, jotka eivät pilkanneet muita, oli aikuisten
maailmassa totisesti harvassa, ja heillä oli nuorten seurassa luonnostaan
auktoriteettia. Heidät kaikki olisi pitänyt pakottaa opettajiksi.
-
J.K. Rowling: Paikka vapaana
Hän sanoi aina, että talo ilman kirjoja on kuin huone ilman
ikkunoita.
-
Mohammed Umar: Amina
”En tiedä haluanko
laihtua. Lihavana olen vapaa. Olen vapaa matkustamaan yksin mihin haluan eikä
kukaan ahdistele minua. Minulla voi olla miespuolisia ystäviä eikä suhteeseen
liity mitään seksuaalista tai mustasukkaisia tyttöystäviä ja vaimoja. Koska
olen lihava, voin tehdä mitä haluan.”
-
Anna Johansson: Norsu nailoneissa
Kun olisi kaatunut ja kuollut edes ensi keväänä, kerta
kuolla piti, valoisana aikana, silloinhan sitä olisi osannut paremmin surrakin,
ei näin syksypuoleen jaksa enää surua kantaa, se on jo liikaa.
-
Paavo Rintala: Pojat
Lukijat, joita kiinnostaa Sormusten herran suhde 1900-luvun
historiaan, saavat sormusvarjoista ajattelemisen aihetta. Niissä voi nähdä
ääri-ideologisen ihmisen muotokuvan, ihmisen, joka on niin samaistunut aatteeseensa,
että hylkää oman minänsä. On ideologia sitten poliittinen tai uskonnollinen,
tällaisen intoilijan kanssa keskusteleva tuntee tapaavansa abstraktion, ei
ihmistä.
-
Esko Miettinen: Velhot, örkit, sankarit - johdatus fantasian maailmaan
maanantai 22. huhtikuuta 2013
Suosikkisanat osa 1 - unkari
Olen jo vähän aikaa kaavaillut jotain pidempää postaussarjaa blogiini ja muutama viikko sitten sellaisen keksinkin. Teemaotsikon Suosikkisanat alaisuudessa ilmestynee sellaiset 6-7 postausta. Tarkoituksena on esitellä omia suosikkisanojani kielistä, joita olen joskus opiskellut tai osaan/ymmärrän ainakin jonkin verran. Ensin ajattelin koota kaikki yhteen tai kolmeen postaukseen, mutta sitten päätin antaa jokaiselle kielelle oman postauksen verran elintilaa, koska pariin postaukseen typistettynä kustakin postauksesta olisi tullut ihan uskomattoman pitkä.
Postaussarjan ensimmäinen edustuspaikka menee itseoikeutetusti unkarille - kielelle, jota olen opiskellut vajaan lukuvuoden ja josta minulla on tentti ihan tässä kohtsillään. Mennäänpä siis nopsaan asiaan, että ennätän joskus tenttiinkin lukemaan.
Repülögép
Tämä unkarin lentokonetta tarkoittava sana muistuttaa äänneasultaan korviinpistävästi suomen sanoja räpylä ja räpiköidä. Ymmärrettyäni sanan todellisen tarkoitteen, näin sieluni silmin lyhytfilimin lentämään opettelevasta, kömpelöstä sorsasta, jonka höyhenpeitteen väritys muistutti erehdyttävästi keskivertolentokoneen värimaailmaa. Saattaa olla, ettei minulla ole asiaa unkarilaiseen lentokoneeseen - en erityisemmin luota sorsien lentotaitoon.
Zongora
Tämä sana päätyminen tälle listalle on etupäässä hatunnosto unkarilaisten kekseliäisyydelle. Suomalaisten (ja monien muiden) tavoin unkarilaisetkin ovat pyrkineet kehittämään monille vierasperäisille sanoille unkarinkielisen vastineen sen sijaan, että olisivat vain lainanneet sanat toisista kielistä sellaisinaan suoraan unkariin. Joskus se on ehkä mennyt vähän yli... Ehkä unkarilaistenkin olisi kuitenkin kannattanut jatkaa tämän mustavalkoisen kosketinsoittimen kutsumista ihan vaan pianoksi. Niin kuin melkein koko muu maailma tekee.
Testvér
Sisarusta tarkoittava sana testvér on samalla tavalla vähän hämy yhdyssana kuin suomen kielen sana maailma. Testvér muodostuu sanoista test (vartalo, ruumis) ja vér (veri). Suomessakin tunnetaan sanonta, jonka mukaan sisarusten kanssa ollaan "samaa lihaa ja verta", mutta unkarissa ollaan menty vielä astetta pidemmälle. En tiedä olenko ainoa, jonka selkäpiitä tämä sana vähän karmii hyvästä tarkoituksestaan huolimatta...
Görög ja Török
Eli Kreikka ja Turkki. Erikseen näissä sanoissa ei ole mitään jännittävää oikeastaan, mutta noin lähekkäin kirjoitettuna... Eivätkö ne teistäkin näytä ihan kauan kadoksissa olleelta sisarusparilta?
Laptop
Eli läppäri, kannettava tietokone. Unkarilaisilla on perustietokoneelle hieno unkarilainen sana számítógép (kirjaimellisesti oikeastaan "laskeva kone" tai "laskentakone") ja siitä muodostettu, kannettavaa tietokonetta tarkoittava sanahirviö hordozható számítógép. Huolimatta kaikesta siitä vaivasta, jota joku unkarin uudissanakeksijä on tuon sanan (ja parinkymmenen muunkin unkarilaistetun sanan) eteen nähnyt, on unkarilaisnuorten mielestä tosi junttia kutsua läppäriä suomalaiseen tapaan kannettavaksi (hordozható). Siis ehdottomasti laptop. Unkarilaisittain äännettynä.
Postaussarjan ensimmäinen edustuspaikka menee itseoikeutetusti unkarille - kielelle, jota olen opiskellut vajaan lukuvuoden ja josta minulla on tentti ihan tässä kohtsillään. Mennäänpä siis nopsaan asiaan, että ennätän joskus tenttiinkin lukemaan.
Repülögép
Tämä unkarin lentokonetta tarkoittava sana muistuttaa äänneasultaan korviinpistävästi suomen sanoja räpylä ja räpiköidä. Ymmärrettyäni sanan todellisen tarkoitteen, näin sieluni silmin lyhytfilimin lentämään opettelevasta, kömpelöstä sorsasta, jonka höyhenpeitteen väritys muistutti erehdyttävästi keskivertolentokoneen värimaailmaa. Saattaa olla, ettei minulla ole asiaa unkarilaiseen lentokoneeseen - en erityisemmin luota sorsien lentotaitoon.
Zongora
Tämä sana päätyminen tälle listalle on etupäässä hatunnosto unkarilaisten kekseliäisyydelle. Suomalaisten (ja monien muiden) tavoin unkarilaisetkin ovat pyrkineet kehittämään monille vierasperäisille sanoille unkarinkielisen vastineen sen sijaan, että olisivat vain lainanneet sanat toisista kielistä sellaisinaan suoraan unkariin. Joskus se on ehkä mennyt vähän yli... Ehkä unkarilaistenkin olisi kuitenkin kannattanut jatkaa tämän mustavalkoisen kosketinsoittimen kutsumista ihan vaan pianoksi. Niin kuin melkein koko muu maailma tekee.
Testvér
Sisarusta tarkoittava sana testvér on samalla tavalla vähän hämy yhdyssana kuin suomen kielen sana maailma. Testvér muodostuu sanoista test (vartalo, ruumis) ja vér (veri). Suomessakin tunnetaan sanonta, jonka mukaan sisarusten kanssa ollaan "samaa lihaa ja verta", mutta unkarissa ollaan menty vielä astetta pidemmälle. En tiedä olenko ainoa, jonka selkäpiitä tämä sana vähän karmii hyvästä tarkoituksestaan huolimatta...
Görög ja Török
Eli Kreikka ja Turkki. Erikseen näissä sanoissa ei ole mitään jännittävää oikeastaan, mutta noin lähekkäin kirjoitettuna... Eivätkö ne teistäkin näytä ihan kauan kadoksissa olleelta sisarusparilta?
Laptop
Eli läppäri, kannettava tietokone. Unkarilaisilla on perustietokoneelle hieno unkarilainen sana számítógép (kirjaimellisesti oikeastaan "laskeva kone" tai "laskentakone") ja siitä muodostettu, kannettavaa tietokonetta tarkoittava sanahirviö hordozható számítógép. Huolimatta kaikesta siitä vaivasta, jota joku unkarin uudissanakeksijä on tuon sanan (ja parinkymmenen muunkin unkarilaistetun sanan) eteen nähnyt, on unkarilaisnuorten mielestä tosi junttia kutsua läppäriä suomalaiseen tapaan kannettavaksi (hordozható). Siis ehdottomasti laptop. Unkarilaisittain äännettynä.
sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
"Sosiaalisuus", nykyajan taikasana
Ei minulla periaatteessa olisi aikaa lukea mitään yliopistokurssien ulkopuolelle jäävää kirjallisuutta, mutta päätin sitten minut henkisesti rampauttaneen tenttirutistuksen jälkeen palkita itseni lukemalla jotain uutta ja omiin opintoihin suoranaisesti liittymätöntä.
Tartuin siis Liisa Keltinkangas-Järvisen yleistajuiseen, helpolla kielellä kirjoitettuun teokseen Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot. Oikeastaan pelkät vajaat sata ensimmäistä sivua lukemalla olisin saanut kaiken minulle tällä hetkellä tarpeellisen tiedon, mutta jatkoin kuitenkin vähän pidemmälle ihan vain koska aikaa tuntui olevan. Teoksen keskivaiheille sijoittuneet aggressiivisen käytöksen ja narsistisen luonnehäiriön syntymekanismien, olemuksen ja seurausten esittelyt eivät juuri nyt käsillä olevassa elämäntilanteessa hyödytä, joten luin ne astetta huolimattomammin. Tarvitsin etupäässä aika spesifiä tietoa, käsitteenmäärittelyä ja varmuutta omille ajatuksilleni, pohdinnoilleni ja huomioilleni mitä tulee taikasananomaiseen käsitteeseen sosiaalisuus.
Jos nyt sitten tiivistäisin oppimani, se kuuluisi suunnilleen näin:
Sosiaalisuus ei ole yhtä kuin sosiaaliset taidot.
Sosiaalisuus on synnynnäinen temperamenttipiirre, jolla tarkoitetaan "kuinka kiinnostunut ihminen on muiden ihmisten seurasta ja miten itsestään selvästi hän joka tilanteessa asettaa muiden ihmisten seuran yksinolon edelle.". Sosiaalisuutta parempi termi tälle piirteelle olisi seurallisuus.
Sosiaaliset taidot ovat opittuja ja niiden määrittely ja olemus vaihtelevat paljon kulttuurin ja ajanjakson mukaan. Niihin kuuluvat kuitenkin keskeisesti sellaiset asiat kuin empatia (kyky asettua toisen asemaan), sympatia (toisen ihmisen kokemukset herättävät emootioita) sekä kyky käyttää laajaa skaalaa erilaisia eettisesti ja moraalisesti oikeiksi tulkittavia vaihtoehtoja sosiaalisten ongelmien ratkaisussa (esim. aggressio ei ole eettisesti tai moraalisesti oikea ratkaisumalli, vaikka onkin usein tehokas ja nopea).
Sosiaalisuus temperamenttipiirteenä ei itsestään selvästi merkitse hyvien sosiaalisten taitojen kehittymistä, vaikka voikin edesauttaa asiaa (muista lapsista kiinnostunut lapsi oppii herkemmin, ettei toisten kanssa toimiminen ole pelottavaa ja saa enemmän positiivisia kokemuksia ihmissuhteista kuin vähemmän sosiaalinen lapsi ja sosiaalinen lapsi saa aikuisilta enemmän positiivista huomiota kuin vähemmän sosiaalinen).
Ujous ei ole sosiaalisuuden puutetta. Ujoudella tarkoitetaan ihmisen tapaa suhtautua uusiin ja yllättäviin asioihin. Ujo ihminen menee uusissa ja yllättävissä tilanteissa niin sanotusti lukkoon, mutta se ei tarkoita, että hän suoranaisesti vastustaisi muutoksia tai olisi mitenkään joustamaton. Lukkoon meneminen on vain ihmisen tapa suhtautua uusiin asioihin ja tämän toimintatavan myöntäminen voi olla helpottavaa ja auttaa löytämään erilaisia toimintamalleja uusista tilanteista selviytymiseen.
Sosiaalisuus ei ole yhtä kuin ulospäinsuuntautuneisuus, vaikka nykyaika niin antaakin olettaa. Sosiaalisuus ei myösään ole yhtä kuin hyvät verkottoitumis- tai small talk-taidot.
"Täähän kuulostaa ihan joltain naistenlehtien self-help-löpinältä, josta ei oo mitään hyötyä ikinä", ajattelee nyt varmaan joku. Mutta koska naistenlehtien palstatila on aina rajallinen, vaikka aihe olisikin kipeä, tarpeellinen tai koskettava, suosittelen silti jokaista aiheesta kiinnostunutta lukemaan Keltinkangas-Järvisen teoksen. Vaikka olisikin lukenut koko elämänsä ajan kaikenlaisia naistenlehtiä. Tai kehottaisin lukemaan ainakin ne vajaat sata ensimmäistä sivua. Pidemmälle lukiessa tosin ymmärtää, miten hatara on raja nykyajan verkostoitumisihanteen ja narsistisen ihmisten hyväksikäyttötavan välillä, miten aggressiivisuudesta on tullut jossain määrin hyväksyttävää, ja miten lapsen vahva sosiaalisuus ei korreloi toverisuosion kanssa, vaan miten "aktiivisesti torjutut" lapset ovat usein puheliaita, ulospäinsuuntautuneita, aktiivisia ja kantaaottavia - siis puhekielen ja nykyajattelun mukaan sosiaalisia - mutta silti usein muiden lasten mielestä jostain syystä kartettavia.
Pelottavin ja ehkä ahdistavinkin osio kirjassa on ehkä seuraava lainaus:
"Opettajiksi ja lastentarhanopettajiksi valmistuvia opiskelijoita pyydettiin kertomaan, mikä heidän mielestään on vaikein ja haasteellisin kasvatustehtävä heidän tulevassa työssään. Kukaan ei sanonut, että se olisi aggressiivisuuden, häiriköinnin ja kiusaamisen poiskitkeminen. Lähes poikkeuksetta he kirjoittivat ujojen, hiljaisten ja varautuneiden lasten muodostavan heidän vaikeimman kasvatustehtävänsä."
Tartuin siis Liisa Keltinkangas-Järvisen yleistajuiseen, helpolla kielellä kirjoitettuun teokseen Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot. Oikeastaan pelkät vajaat sata ensimmäistä sivua lukemalla olisin saanut kaiken minulle tällä hetkellä tarpeellisen tiedon, mutta jatkoin kuitenkin vähän pidemmälle ihan vain koska aikaa tuntui olevan. Teoksen keskivaiheille sijoittuneet aggressiivisen käytöksen ja narsistisen luonnehäiriön syntymekanismien, olemuksen ja seurausten esittelyt eivät juuri nyt käsillä olevassa elämäntilanteessa hyödytä, joten luin ne astetta huolimattomammin. Tarvitsin etupäässä aika spesifiä tietoa, käsitteenmäärittelyä ja varmuutta omille ajatuksilleni, pohdinnoilleni ja huomioilleni mitä tulee taikasananomaiseen käsitteeseen sosiaalisuus. Jos nyt sitten tiivistäisin oppimani, se kuuluisi suunnilleen näin:
Sosiaalisuus ei ole yhtä kuin sosiaaliset taidot.
Sosiaalisuus on synnynnäinen temperamenttipiirre, jolla tarkoitetaan "kuinka kiinnostunut ihminen on muiden ihmisten seurasta ja miten itsestään selvästi hän joka tilanteessa asettaa muiden ihmisten seuran yksinolon edelle.". Sosiaalisuutta parempi termi tälle piirteelle olisi seurallisuus.
Sosiaaliset taidot ovat opittuja ja niiden määrittely ja olemus vaihtelevat paljon kulttuurin ja ajanjakson mukaan. Niihin kuuluvat kuitenkin keskeisesti sellaiset asiat kuin empatia (kyky asettua toisen asemaan), sympatia (toisen ihmisen kokemukset herättävät emootioita) sekä kyky käyttää laajaa skaalaa erilaisia eettisesti ja moraalisesti oikeiksi tulkittavia vaihtoehtoja sosiaalisten ongelmien ratkaisussa (esim. aggressio ei ole eettisesti tai moraalisesti oikea ratkaisumalli, vaikka onkin usein tehokas ja nopea).
Sosiaalisuus temperamenttipiirteenä ei itsestään selvästi merkitse hyvien sosiaalisten taitojen kehittymistä, vaikka voikin edesauttaa asiaa (muista lapsista kiinnostunut lapsi oppii herkemmin, ettei toisten kanssa toimiminen ole pelottavaa ja saa enemmän positiivisia kokemuksia ihmissuhteista kuin vähemmän sosiaalinen lapsi ja sosiaalinen lapsi saa aikuisilta enemmän positiivista huomiota kuin vähemmän sosiaalinen).
Ujous ei ole sosiaalisuuden puutetta. Ujoudella tarkoitetaan ihmisen tapaa suhtautua uusiin ja yllättäviin asioihin. Ujo ihminen menee uusissa ja yllättävissä tilanteissa niin sanotusti lukkoon, mutta se ei tarkoita, että hän suoranaisesti vastustaisi muutoksia tai olisi mitenkään joustamaton. Lukkoon meneminen on vain ihmisen tapa suhtautua uusiin asioihin ja tämän toimintatavan myöntäminen voi olla helpottavaa ja auttaa löytämään erilaisia toimintamalleja uusista tilanteista selviytymiseen.
Sosiaalisuus ei ole yhtä kuin ulospäinsuuntautuneisuus, vaikka nykyaika niin antaakin olettaa. Sosiaalisuus ei myösään ole yhtä kuin hyvät verkottoitumis- tai small talk-taidot.
"Täähän kuulostaa ihan joltain naistenlehtien self-help-löpinältä, josta ei oo mitään hyötyä ikinä", ajattelee nyt varmaan joku. Mutta koska naistenlehtien palstatila on aina rajallinen, vaikka aihe olisikin kipeä, tarpeellinen tai koskettava, suosittelen silti jokaista aiheesta kiinnostunutta lukemaan Keltinkangas-Järvisen teoksen. Vaikka olisikin lukenut koko elämänsä ajan kaikenlaisia naistenlehtiä. Tai kehottaisin lukemaan ainakin ne vajaat sata ensimmäistä sivua. Pidemmälle lukiessa tosin ymmärtää, miten hatara on raja nykyajan verkostoitumisihanteen ja narsistisen ihmisten hyväksikäyttötavan välillä, miten aggressiivisuudesta on tullut jossain määrin hyväksyttävää, ja miten lapsen vahva sosiaalisuus ei korreloi toverisuosion kanssa, vaan miten "aktiivisesti torjutut" lapset ovat usein puheliaita, ulospäinsuuntautuneita, aktiivisia ja kantaaottavia - siis puhekielen ja nykyajattelun mukaan sosiaalisia - mutta silti usein muiden lasten mielestä jostain syystä kartettavia.
Pelottavin ja ehkä ahdistavinkin osio kirjassa on ehkä seuraava lainaus:
"Opettajiksi ja lastentarhanopettajiksi valmistuvia opiskelijoita pyydettiin kertomaan, mikä heidän mielestään on vaikein ja haasteellisin kasvatustehtävä heidän tulevassa työssään. Kukaan ei sanonut, että se olisi aggressiivisuuden, häiriköinnin ja kiusaamisen poiskitkeminen. Lähes poikkeuksetta he kirjoittivat ujojen, hiljaisten ja varautuneiden lasten muodostavan heidän vaikeimman kasvatustehtävänsä."
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
Se kuplii sittenkin - Tampere
Käytin tosiaan nykyisen asumislokaationi suomia mahdollisuuksia hyväkseni ja pakkasin perjantaina reppuuni varusteet kahden päivän seikkailua varten. Lauantaiaamuna heräsin epäinhimillisen aikaisin. Bilbomaisella riemulla kuitenkin loikin halki Jyväskylän kumpuilevan maaston ja junailin Tampereelle välittämättä univajeestani vielä tässä vaiheessa vähääkään. Illalla Hämeenlinnassa se alkoi kyllä sitten vähän tuntua...
Koska Tampere kuplii 2013 oli ensimmäinen Tampere kupliini koskaan ikinä, voin ihan hyvällä omallatunnolla sanoa sen olleen kaikkein paras. Kaikki vanhoille kuplii-kävijöille tuttu oli minulle täysin uutta. Vaikka eihän tapahtumassa käymättömyyteni ole minua estänyt jonkinlaista mielikuvaa muodostamasta. Rehellisesti sanoen siihen mielikuvaan ei kyllä kuulunut niin uskomatonta cosplayaajamassaa kuin paikalla oli. Eikä ainakaan Finnkinon suurimmassa salissa järjestettyä cosplaykisaa, jonka väliajalla Finnkino näytti lähiaikoina teattereihin tulevien elokuvien trailereita (joissa ei kyllä ollut mitään must see-leffoja, sori vaan Finnkino, mutta kiitos hienosta kokemuksesta). Yllätyin, mutta ihan pelkästään yltiöpäisen positiivisella tavalla. Ainoa pettymys oli vanhojen Marvel-lehtien olematon saatavuus. En minä hei vain ihan huvikseni ole kännykkäni uumeniin koonnut listaa minulta puuttuvista Ryhmä-X-lehtien numeroista. Kyllä minä niitä voisin ostaa, jos joku minulle niitä kauppaisi.
Vaikka olenkin uskomattoman vähään tyytyvä ihminen, joka on valmis pitämään tapahtumaa kuin tapahtumaa onnistuneena, jos siellä vain on mahtavia tyyppejä, joiden kanssa hengailla, on minulla tapahtumien suhteen aina pieniä tavoitteita. Sen verran olen nimittäin pyrkinyt itseäni aina ruoskimaan, että käyn vähintään pari ohjelmanumeroa katsomassa, jos sellaisia vain on. Tällä kertaa saatiin itsemme raahattua paitsi cosplaykisaan myös tapahtuman avajaisiin (eli Kari Korhosen minihaastatteluun). Pari tosi kivalta kuulostanutta ohjelmanumeroa jäi kokonaan käymättä ja vähän surettaa näin jälkikäteen, mutta ehkä googlailen, josko joku olisi kirjoittanut aiheista vaikkapa blogimerkintöjä tai käynyt mielenkiintoista keskustelua jossain.
Mutta hei! Koska minulla kerrankin on (uuden kamerani ansiosta) jopa julkaisukelpoista materiaalia tästä upeasta tapahtumasta, saatte tosi kököstä graafisesta materiaalista tässä välissä nauttia, olkaa hyvät.
Eli jos ette siis vielä näistä yltiöpäisistä superlatiivien ja hehkutussanojen käytöstäni arvanneet, minulla oli ihan tosi kivaa ihmisiä moikkaillessa, Finnlaysonin aina vaan kivemmalta tuntuvalla alueella pyöriessä ja lapsuuden sankareita (yllä Asterix ja Candy Candy&Anton) bongaillessa. Voisin ottaa uusiksikin joskus.
Loppukaneettina kerrottakoon, että ostoksina mukaan tarttui lopulta ainoastaan Hanna Koljosen Sokerihullu sekä Jouko Nuoran minusta piirtämä todella mairitteleva karikatyyri. Sydän jäi kuitenkin itkemään verta - ostettavikseni olisivat halunneet selkeästi tulla vähintäänkin Team Pärvelön Hyi, Homoa!-antologia (pitkään ostoslistalla ollut), Ninni Aallon ja Tuula Hypénin Kas, kissa (kissarakkaalle kaverille lahjaksi) sekä Lue Craig Thompsonin Habibi (kunnianhimoisin sarjakuvaromaani koskaan). Totesin kuitenkin, ettei opiskelijabudjettini ehkä tykkäisi, jos ostaisin 70 eurolla sarjakuvia yhden viikon aikana. Tuo opintotuen riittäminen elämiseen kun on kuulemma vain budjetointikysymys, vaikka rahaa saakin ihan vain sillä, että on nimi jonkin oppilaitoksen listalla. Järkevän rahankäytön jumaluutta miellyttääkseni päätin siis tällä kertaa pidättäytyä materialistisen himoviettini tyydyttämisestä. Toivottavasti jokin korkeampi voima jossain on siis minuun tyytyväinen, itsestäni en ihan satasen vetoa löisi.
Pssst! Pahoittelen, jos joku lukija sai tämän postauksen myötä minusta uutta informaatiota, jonka vastaanottamiseen ei ollut täysin valmistautunut - toivottavasti shokki ei ollut suuri :)
Koska Tampere kuplii 2013 oli ensimmäinen Tampere kupliini koskaan ikinä, voin ihan hyvällä omallatunnolla sanoa sen olleen kaikkein paras. Kaikki vanhoille kuplii-kävijöille tuttu oli minulle täysin uutta. Vaikka eihän tapahtumassa käymättömyyteni ole minua estänyt jonkinlaista mielikuvaa muodostamasta. Rehellisesti sanoen siihen mielikuvaan ei kyllä kuulunut niin uskomatonta cosplayaajamassaa kuin paikalla oli. Eikä ainakaan Finnkinon suurimmassa salissa järjestettyä cosplaykisaa, jonka väliajalla Finnkino näytti lähiaikoina teattereihin tulevien elokuvien trailereita (joissa ei kyllä ollut mitään must see-leffoja, sori vaan Finnkino, mutta kiitos hienosta kokemuksesta). Yllätyin, mutta ihan pelkästään yltiöpäisen positiivisella tavalla. Ainoa pettymys oli vanhojen Marvel-lehtien olematon saatavuus. En minä hei vain ihan huvikseni ole kännykkäni uumeniin koonnut listaa minulta puuttuvista Ryhmä-X-lehtien numeroista. Kyllä minä niitä voisin ostaa, jos joku minulle niitä kauppaisi.
Vaikka olenkin uskomattoman vähään tyytyvä ihminen, joka on valmis pitämään tapahtumaa kuin tapahtumaa onnistuneena, jos siellä vain on mahtavia tyyppejä, joiden kanssa hengailla, on minulla tapahtumien suhteen aina pieniä tavoitteita. Sen verran olen nimittäin pyrkinyt itseäni aina ruoskimaan, että käyn vähintään pari ohjelmanumeroa katsomassa, jos sellaisia vain on. Tällä kertaa saatiin itsemme raahattua paitsi cosplaykisaan myös tapahtuman avajaisiin (eli Kari Korhosen minihaastatteluun). Pari tosi kivalta kuulostanutta ohjelmanumeroa jäi kokonaan käymättä ja vähän surettaa näin jälkikäteen, mutta ehkä googlailen, josko joku olisi kirjoittanut aiheista vaikkapa blogimerkintöjä tai käynyt mielenkiintoista keskustelua jossain.
Mutta hei! Koska minulla kerrankin on (uuden kamerani ansiosta) jopa julkaisukelpoista materiaalia tästä upeasta tapahtumasta, saatte tosi kököstä graafisesta materiaalista tässä välissä nauttia, olkaa hyvät.
Eli jos ette siis vielä näistä yltiöpäisistä superlatiivien ja hehkutussanojen käytöstäni arvanneet, minulla oli ihan tosi kivaa ihmisiä moikkaillessa, Finnlaysonin aina vaan kivemmalta tuntuvalla alueella pyöriessä ja lapsuuden sankareita (yllä Asterix ja Candy Candy&Anton) bongaillessa. Voisin ottaa uusiksikin joskus.
Loppukaneettina kerrottakoon, että ostoksina mukaan tarttui lopulta ainoastaan Hanna Koljosen Sokerihullu sekä Jouko Nuoran minusta piirtämä todella mairitteleva karikatyyri. Sydän jäi kuitenkin itkemään verta - ostettavikseni olisivat halunneet selkeästi tulla vähintäänkin Team Pärvelön Hyi, Homoa!-antologia (pitkään ostoslistalla ollut), Ninni Aallon ja Tuula Hypénin Kas, kissa (kissarakkaalle kaverille lahjaksi) sekä Lue Craig Thompsonin Habibi (kunnianhimoisin sarjakuvaromaani koskaan). Totesin kuitenkin, ettei opiskelijabudjettini ehkä tykkäisi, jos ostaisin 70 eurolla sarjakuvia yhden viikon aikana. Tuo opintotuen riittäminen elämiseen kun on kuulemma vain budjetointikysymys, vaikka rahaa saakin ihan vain sillä, että on nimi jonkin oppilaitoksen listalla. Järkevän rahankäytön jumaluutta miellyttääkseni päätin siis tällä kertaa pidättäytyä materialistisen himoviettini tyydyttämisestä. Toivottavasti jokin korkeampi voima jossain on siis minuun tyytyväinen, itsestäni en ihan satasen vetoa löisi.
Pssst! Pahoittelen, jos joku lukija sai tämän postauksen myötä minusta uutta informaatiota, jonka vastaanottamiseen ei ollut täysin valmistautunut - toivottavasti shokki ei ollut suuri :)
perjantai 22. maaliskuuta 2013
Tahdon2013 ja kummalliset argumentit
Ajattelin, etten kirjoittaisi blogiin mitään kevään The Kampanjasta eli Tahdon2013:sta vaan pitäisin blogin siltä osin puhtoisena. Turha toivo. Kansalaisaloite on ajanut minut pitkään sisäiseen dialogiin avioliittoinstituution paikasta ja merkityksestä tässä maailmassa sekä kummastelemaan akateemisesti koulutettujen ihmisten halua tarttua sanasotaan lähtiessään pussilliseen halventavia ja alentavia pejoratiiveja epäsuoremman, rivien väliin piilotettavan leimaamissanaston sijaan (ovatpahan ainakin rehellisiä eikä kukaan voi syyttää saivartelusta) - näistä teemoista ehkä joskus paremmalla ajalla enemmän.
Tässä postauksessa minun on ehdottomasti saatava jakaa kaksi riemukasta ja uskomattoman huvittavaa syytä vastustaa sukupuolineutraalia avioliittolakia tai homoutta ylipäätään. Näihin molempiin "argumentteihin" vetoavia ihmisiä on yllättävää kyllä tullut vastaan useampi kuin yksi. Koskaan en näitä "argumentteja" kohdatessani oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa vai molempia - jos joku keksii hyvän reaktiotavan, kertokoon.
1. "Jos sukupuolineutraali avioliittolaki tulee voimaan, ei enää automaattisesti voi päätellä mitä sukupuolta olevan henkilön kanssa ihminen on naimisissa ja sitten sitä pitää selitellä. Selittely on noloa."
Jep, joo-o, näinhän se on. Tähän argumenttiin vedoten suomen kielestä on tosin ehdottomasti poistettava vähintäänkin seuraavat sanat: seurustella, parisuhde, tapailla ja deittailla, koska yksikään näistä sanoista ei kerro mitä sukupuolta verbilauseen kokija ja tekijä ovat. Jos sanoja ei nyt sentään kokonaan suomen kielestä poisteta, on ehdottoman tärkeää ryhtyä määrittelemään niiden tarkoitteita paremmin tai yhdistettävä niihin etuliitteitä, jotka varmasti paljastavat mitä sukupuolta edustavaa henkilöä puhuja tapailee. Myös sellaisten sanojen kuin kulta, rakas, deitti, kumppani, muru ja kultaseni poistosta on ryhdyttävä keskustelemaan, sillä yksikään näistä sanoista ei ilmaise tarkoitteensa sukupuolta.
2. "Kun vaan ajatteleekin miten homot tekee sitä, tulee tosi ällö olo."
Ja minulle tulee järkyttävän ällö olo, kun joudun olemaan tekemisissä henkilön kanssa, joka käyttää tätä argumenttina homoseksuaalisuutta vastaan. Tällaista "argumenttia" käyttävä ihminen näet selvästi ajattelee vain ja ainostaan seksiä muita ihmisiä kohdatessaan. Ilmeisesti tällä argumentilla yritetään korostaa sitä, miten kieroituneita perverssejä homoseksuaaliset ihmiset ovat, mutta ikävä kyllä tämä osuu käyttäjänsä omaan nilkkaan ja saa hänet itsensä vaikuttamaan perversseistä perversseimmältä.
Kuulija nimittäin olettaa seuraavaa: Kun tällaiselle henkilölle esitellään vaikkapa vasta naapuriin muuttanut pariskunta Matti ja Maija, hän selkeästi pohtii, millaistahan mahtaa Matin ja Maijan seksielämä olla; mistähän asennosta Maija pitää ja missähän asennossa se Matin ja Maijan esikoinen oikein sai alkunsa. Tai vastaavasti, kun tällainen henkilö esitellään vaikkapa Liisalle, joka on sinkku, nousee hänen mieleensä kysymyksiä Liisan baarireissuista, yhdenillanjutuista ja mahdollisesta seksilelukokoelmasta. Ja luvalla sanoen tällainen on aika ällöä. Minua ei ainakaan itseäni hirveästi innostaisi olla tekemisissä henkilön kanssa, jonka ensimmäinen ja ainoa ajatus minusta on parisuhdestatuksestani pääteltävissä oleva seksielämäni.
Tällaisia siis tänään. Muita hienoja argumentteja löytyy muun muassa Marko Ahosen Homot aviohelvettiin-kolumnista sekä tietysti Oras Tynkkysen kolumnista 8 (huonoa) syytä vastustaa tasa-arvoista avioliittolakia - pakko linkata varmuuden vuoksi, jos joku vaikkapa on vahingossa ne missannut (epäilen, mutta koskaan ei voi olla varma).
Tässä postauksessa minun on ehdottomasti saatava jakaa kaksi riemukasta ja uskomattoman huvittavaa syytä vastustaa sukupuolineutraalia avioliittolakia tai homoutta ylipäätään. Näihin molempiin "argumentteihin" vetoavia ihmisiä on yllättävää kyllä tullut vastaan useampi kuin yksi. Koskaan en näitä "argumentteja" kohdatessani oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa vai molempia - jos joku keksii hyvän reaktiotavan, kertokoon.
1. "Jos sukupuolineutraali avioliittolaki tulee voimaan, ei enää automaattisesti voi päätellä mitä sukupuolta olevan henkilön kanssa ihminen on naimisissa ja sitten sitä pitää selitellä. Selittely on noloa."
Jep, joo-o, näinhän se on. Tähän argumenttiin vedoten suomen kielestä on tosin ehdottomasti poistettava vähintäänkin seuraavat sanat: seurustella, parisuhde, tapailla ja deittailla, koska yksikään näistä sanoista ei kerro mitä sukupuolta verbilauseen kokija ja tekijä ovat. Jos sanoja ei nyt sentään kokonaan suomen kielestä poisteta, on ehdottoman tärkeää ryhtyä määrittelemään niiden tarkoitteita paremmin tai yhdistettävä niihin etuliitteitä, jotka varmasti paljastavat mitä sukupuolta edustavaa henkilöä puhuja tapailee. Myös sellaisten sanojen kuin kulta, rakas, deitti, kumppani, muru ja kultaseni poistosta on ryhdyttävä keskustelemaan, sillä yksikään näistä sanoista ei ilmaise tarkoitteensa sukupuolta.
2. "Kun vaan ajatteleekin miten homot tekee sitä, tulee tosi ällö olo."
Ja minulle tulee järkyttävän ällö olo, kun joudun olemaan tekemisissä henkilön kanssa, joka käyttää tätä argumenttina homoseksuaalisuutta vastaan. Tällaista "argumenttia" käyttävä ihminen näet selvästi ajattelee vain ja ainostaan seksiä muita ihmisiä kohdatessaan. Ilmeisesti tällä argumentilla yritetään korostaa sitä, miten kieroituneita perverssejä homoseksuaaliset ihmiset ovat, mutta ikävä kyllä tämä osuu käyttäjänsä omaan nilkkaan ja saa hänet itsensä vaikuttamaan perversseistä perversseimmältä.
Kuulija nimittäin olettaa seuraavaa: Kun tällaiselle henkilölle esitellään vaikkapa vasta naapuriin muuttanut pariskunta Matti ja Maija, hän selkeästi pohtii, millaistahan mahtaa Matin ja Maijan seksielämä olla; mistähän asennosta Maija pitää ja missähän asennossa se Matin ja Maijan esikoinen oikein sai alkunsa. Tai vastaavasti, kun tällainen henkilö esitellään vaikkapa Liisalle, joka on sinkku, nousee hänen mieleensä kysymyksiä Liisan baarireissuista, yhdenillanjutuista ja mahdollisesta seksilelukokoelmasta. Ja luvalla sanoen tällainen on aika ällöä. Minua ei ainakaan itseäni hirveästi innostaisi olla tekemisissä henkilön kanssa, jonka ensimmäinen ja ainoa ajatus minusta on parisuhdestatuksestani pääteltävissä oleva seksielämäni.
Tällaisia siis tänään. Muita hienoja argumentteja löytyy muun muassa Marko Ahosen Homot aviohelvettiin-kolumnista sekä tietysti Oras Tynkkysen kolumnista 8 (huonoa) syytä vastustaa tasa-arvoista avioliittolakia - pakko linkata varmuuden vuoksi, jos joku vaikkapa on vahingossa ne missannut (epäilen, mutta koskaan ei voi olla varma).
tiistai 12. maaliskuuta 2013
Kokoelma kasvaa - tarpeettomasti
Maaliskuun kunniaksi otin ja repäisin itseni irti arkisesta puurtamisesta ja vietin vähän pidemmän viikonlopun itärajalla Joensuussa. Kannatti, löysin nimittäin Siltakadun antikvariaatista tämän:
Nimi: 조선의 노래
Valmistusvuosi: 1971
Alkuperämaa: Pohjois-Korea
Hinta: 1€
Kyseessä on pohjoiskorealainen laulukirja, josta löytyy laaja valikoima ilmeisesti varsin eriaiheisia lauluja (aiheet tosin voidaan ehkä arvata, kun kyseessä on laulukokoelma suoraan maailman sulkeutuneimmasta kommunistisesta diktatuurista). Google ei oikein onnistunut kertomaan minulle mitään kirjan historiasta, säveltäjistä tai kokoajista tai siitä, mikä sen merkitys pohjoiskorealaisessa kulttuurikentässä on (tai yritti kyllä ja olisi varmaan onnistunutkin, jos korean kielen osaamiseni ja tiedonetsintätaitoni olisivat paremmat). Tietääkö joku? Kirjan sisältö löytyy suurin piirtein täydellisesti listattuna täältä (joissain kappaleiden nimissä tosin esiintyy tuolla kiinalaisia kirjoitusmerkkejä, vaikka alkuperäisesti niitä ei kirjassa ole). Ilmeisesti suurin osa lauluista on sävelletty ja sanoitettu Pohjois-Korean naiskuoroja silmälläpitäen, koska nimenomaan naiskuorojen esittämänä lauluista ääninäytteitä löytyy Youtubesta. Esimerkkinä vaikkapa tämä laulu numero 61 sivulta 61:
Tämä on siis teos, jota en suin surminkaan olisi raaskinut jättää antikvariaatin hyllyyn pölyttymään (toisin kuin aikanaan olen pystynyt jättämään venäjän- ja hepreankieliset Kalevalat ja japaninkielisen pienoisteoksen Leninistä). Niin hienosti sointui tämä jatkoksi joskus lukioikäisenä aloittamaani Pohjois-Koreaa käsittelevien kirjojen kokoelmaa (jota olen esitellyt jonkin verran vanhan blogin puolella täällä, jos jotakuta kiinnostaa tutustua), että olisi suorastaan pyhäinhäväistykseltä tuntunut hyllyyn hylkääminen.Vähän minua tosin hämmentää se, että kirjan kannessa on nimi myös arabialaisilla aakkosilla kirjoitettuna - kieleksi tosin veikkaan persiaa arabian sijaan (joku fiksumpi minua sivistäköön, jos osaa arabialaisia aakkosia lukea ja tuntee lähi-idän kieliä).
Yllättävän paljon olen nyt ostotapahtuman jälkeen uhrannut ajatuksiani kirjan aiemmalle omistajalle. Kyllähän se vähän omituiselta tuntuu löytää suomalaisen pikkukaupungin antikvariaatista teos suoraan monen tuhannen kilometrin päässä sijaitsevasta, yltiösulkeutuneesta kommunistisesta diktatuurivaltiosta, josta informaatio kulkee hitaasti ulkomaailmaan. Kirjan ensimmäisellä sivulla on kuivamustekynällä kirjoitettu omistuskirjoitus muotoa "_____:lle matkalla", mikä viitannee Pohjois-Korean matkaan. Mutta millaisessa kontekstissa kaksi suomalaista on päättänyt matkustaa Pohjois-Koreaan 1970-luvulla? Kirkon työntekijöinä? Sosialistien ryhmämatkalla? Vai ovatko matkustaneet ollenkaan vai johonkin lähivaltioon? Tai ovatko matkustaneet myöhemmin kuin 70-luvulla?
Tästä pohdinnasta tekee tosin vähän tuskastuttavaa tieto siitä, että suomalaiset ovat keskimäärin alle kahden askeleen päässä toisistaan. Toisin sanoen, jos ryhtyisin kyselemään kirjan omistajan perään ihan tosissani, varmaan hänet löytäisin ja voisin nämä hienot kysymykseni kysyä suoraan joko häneltä tai joltain hänet tuntevalta. Siitä sitä varmaan vasta seikkailu sukeutuisikin. Saatanpa jättää väliin tämän etsinnän ja keskittyä hehkuttamaan tätä hienoa löytöäni jokaiselle vastaantulijalle.
Nimi: 조선의 노래
Valmistusvuosi: 1971
Alkuperämaa: Pohjois-Korea
Hinta: 1€
Kyseessä on pohjoiskorealainen laulukirja, josta löytyy laaja valikoima ilmeisesti varsin eriaiheisia lauluja (aiheet tosin voidaan ehkä arvata, kun kyseessä on laulukokoelma suoraan maailman sulkeutuneimmasta kommunistisesta diktatuurista). Google ei oikein onnistunut kertomaan minulle mitään kirjan historiasta, säveltäjistä tai kokoajista tai siitä, mikä sen merkitys pohjoiskorealaisessa kulttuurikentässä on (tai yritti kyllä ja olisi varmaan onnistunutkin, jos korean kielen osaamiseni ja tiedonetsintätaitoni olisivat paremmat). Tietääkö joku? Kirjan sisältö löytyy suurin piirtein täydellisesti listattuna täältä (joissain kappaleiden nimissä tosin esiintyy tuolla kiinalaisia kirjoitusmerkkejä, vaikka alkuperäisesti niitä ei kirjassa ole). Ilmeisesti suurin osa lauluista on sävelletty ja sanoitettu Pohjois-Korean naiskuoroja silmälläpitäen, koska nimenomaan naiskuorojen esittämänä lauluista ääninäytteitä löytyy Youtubesta. Esimerkkinä vaikkapa tämä laulu numero 61 sivulta 61:
Tämä on siis teos, jota en suin surminkaan olisi raaskinut jättää antikvariaatin hyllyyn pölyttymään (toisin kuin aikanaan olen pystynyt jättämään venäjän- ja hepreankieliset Kalevalat ja japaninkielisen pienoisteoksen Leninistä). Niin hienosti sointui tämä jatkoksi joskus lukioikäisenä aloittamaani Pohjois-Koreaa käsittelevien kirjojen kokoelmaa (jota olen esitellyt jonkin verran vanhan blogin puolella täällä, jos jotakuta kiinnostaa tutustua), että olisi suorastaan pyhäinhäväistykseltä tuntunut hyllyyn hylkääminen.Vähän minua tosin hämmentää se, että kirjan kannessa on nimi myös arabialaisilla aakkosilla kirjoitettuna - kieleksi tosin veikkaan persiaa arabian sijaan (joku fiksumpi minua sivistäköön, jos osaa arabialaisia aakkosia lukea ja tuntee lähi-idän kieliä).
Yllättävän paljon olen nyt ostotapahtuman jälkeen uhrannut ajatuksiani kirjan aiemmalle omistajalle. Kyllähän se vähän omituiselta tuntuu löytää suomalaisen pikkukaupungin antikvariaatista teos suoraan monen tuhannen kilometrin päässä sijaitsevasta, yltiösulkeutuneesta kommunistisesta diktatuurivaltiosta, josta informaatio kulkee hitaasti ulkomaailmaan. Kirjan ensimmäisellä sivulla on kuivamustekynällä kirjoitettu omistuskirjoitus muotoa "_____:lle matkalla", mikä viitannee Pohjois-Korean matkaan. Mutta millaisessa kontekstissa kaksi suomalaista on päättänyt matkustaa Pohjois-Koreaan 1970-luvulla? Kirkon työntekijöinä? Sosialistien ryhmämatkalla? Vai ovatko matkustaneet ollenkaan vai johonkin lähivaltioon? Tai ovatko matkustaneet myöhemmin kuin 70-luvulla?
Tästä pohdinnasta tekee tosin vähän tuskastuttavaa tieto siitä, että suomalaiset ovat keskimäärin alle kahden askeleen päässä toisistaan. Toisin sanoen, jos ryhtyisin kyselemään kirjan omistajan perään ihan tosissani, varmaan hänet löytäisin ja voisin nämä hienot kysymykseni kysyä suoraan joko häneltä tai joltain hänet tuntevalta. Siitä sitä varmaan vasta seikkailu sukeutuisikin. Saatanpa jättää väliin tämän etsinnän ja keskittyä hehkuttamaan tätä hienoa löytöäni jokaiselle vastaantulijalle.
sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
Unohtuneet sanat top 10 helmi-maaliskuu
Kielitaito on siitä jännä juttu, että se monien tutkimustenkin mukaan jakautuu aktiiviseen (liki päivittäin käytettyyn) ja passiiviseen (osattuun ja ymmärrettyyn, mutta harvoin tarvittuun) kielitaitoon ja sanastoon. Yksilöiden kielitaito vaihtelee paljolti paitsi kasvu-, asuin- ja koulutusympäristön, kiinnostuksenkohteiden, ammatin ja lukeneisuuden mukaan. Usein siis käy niin, että kahdella samaa kieltä äidinkielenään teoreettisesti puhuvalla yksilöllä on täysin erilainen sanavarasto ja täysin erilaiset mahdollisuudet käyttää kieltään. Jos jotakuta aihe kiinnostaa enemmän, niin ainakin Kotuksen sivuilta löytyy ihan kiva teksti aiheesta.
Minusta on aina jotensakin viihdyttävää sattua nokakkain passiiviseen sanavarastooni kuuluvien sanojen kanssa - se kun tapahtuu yleensä melkoisen yllättävissä tilanteissa silloin, kun en ole moiseen henkisesti valmistautunut. Nyt kun puolitoistavuotias veljentyttö on alkanut aktiivisemmin katsoa lastenohjelmia ja kartuttanut satukirjavarastoaan, tulee vastaan ihan uskomattoman paljon ns. "lasten sanoja", jotka kyllä itsekin oppi lapsena, mutta jotka sen jälkeen ovat suloisesti unohtuneet. Aina välillä tuntuu ihan uskomattomalta, miten paljon lapsille ja aikuisille suunnattujen medioiden kieli eroaa toisistaan... Aikuisten kieli tuntuu joiltain osin melkein köyhältä lasten kieleen verrattuna.
Mutta lasten ja aikuisten kielieroista joskus ehkä mahdollisesti lisää. Tässä hieno top10-lista sanoista, jotka itse luulin jo unohtaneeni, kun en niitä jokapäiväisessä kielenkäytössäni tarvitse, mutta jotka ovat ihan lähiaikoina muistutelleet olemassaolostaan:
1. Kenkku
2. Liekuttaa (keinuttaa, kiikuttaa)
3. Kuje
4. Toope
5. Rokonarpinen
6. Uksi (ovi)
7. Säie
8. Mikstuura (onko tälle sanalle edes vastinetta?)
9. Konstikas
10. Lapsus (virhe, erhe)
Onko teillä mitään hienoja, upeita sanoja, jotka tiedätte osaavanne, mutta jotka olette hylänneet käyttökielenne ulkopuolelle?
Minusta on aina jotensakin viihdyttävää sattua nokakkain passiiviseen sanavarastooni kuuluvien sanojen kanssa - se kun tapahtuu yleensä melkoisen yllättävissä tilanteissa silloin, kun en ole moiseen henkisesti valmistautunut. Nyt kun puolitoistavuotias veljentyttö on alkanut aktiivisemmin katsoa lastenohjelmia ja kartuttanut satukirjavarastoaan, tulee vastaan ihan uskomattoman paljon ns. "lasten sanoja", jotka kyllä itsekin oppi lapsena, mutta jotka sen jälkeen ovat suloisesti unohtuneet. Aina välillä tuntuu ihan uskomattomalta, miten paljon lapsille ja aikuisille suunnattujen medioiden kieli eroaa toisistaan... Aikuisten kieli tuntuu joiltain osin melkein köyhältä lasten kieleen verrattuna.
Mutta lasten ja aikuisten kielieroista joskus ehkä mahdollisesti lisää. Tässä hieno top10-lista sanoista, jotka itse luulin jo unohtaneeni, kun en niitä jokapäiväisessä kielenkäytössäni tarvitse, mutta jotka ovat ihan lähiaikoina muistutelleet olemassaolostaan:
1. Kenkku
2. Liekuttaa (keinuttaa, kiikuttaa)
3. Kuje
4. Toope
5. Rokonarpinen
6. Uksi (ovi)
7. Säie
8. Mikstuura (onko tälle sanalle edes vastinetta?)
9. Konstikas
10. Lapsus (virhe, erhe)
Onko teillä mitään hienoja, upeita sanoja, jotka tiedätte osaavanne, mutta jotka olette hylänneet käyttökielenne ulkopuolelle?
lauantai 9. helmikuuta 2013
Sukupuolineutraalit pronominit - harvinaisuusko muka?
Netissä (ja muuallakin) pyöriessä tapaa ilahduttavan usein kommentteja, joissa suomalaiset sanovat olevansa ylpeitä siitä, ettei suomen kielen yksikön kolmannen persoonan pronomini jaottele ihmisiä sukupuolen mukaan. Meillä on upea ja nykymaailmassa jopa indoeurooppalaisten kielten puhujien kadehtima kielenpiirre, joka mahdollistaa pitkienkin yksittäistä henkilöä koskevien tekstien luomisen ilman, että henkilön sukupuoli kertaakaan tulee esiin. Suomen sukupuolineutraalilla pronominikäytännöllä on "leikkisästi" (ja joskus ihan vakavissaankin) selitetty milloin mitäkin - sitä miksi suomalainen nainen ei meikkaa ja laittaudu samassa määrin kuin jotkut ulkomaiset sisarensa, miksi suomalainen nainen pärjää miesten kanssa niin hyvin tasa-arvokeskusteluissa ja niin edelleen. Myös suomen sukukielille sukupuolineutraalit persoonapronominit ovat hyvin tyypillisiä. Itse asiassa niin tyypillisiä, että ne mainitaan jopa yhtenä kaikkia uralilaisia kieliä yhdistävänä kielenpiirteenä.
Ei sukupuolineutraali yksikön kolmannen persoonan pronomini tietenkään ole mikään uralilaisten kielten yksinoikeus. Vaikka erityisesti englannin- ja ruotsinkielisestä, internetissä ja mediassa käydystä pronominiväittelystä voisikin saada sen kuvan, että sukupuolijaottunut yksikön kolmannen persoonan pronomini olisi jotenkin yleinen ja hallitseva kielenpiirre, joka vaikuttaa liki jokaisen tässä maailmassa elävän kielenpuhujan ajatteluun, näin ei ole. Oikeastaan voisi jopa sanoa, että kielessä käytetyn pronominin määräytyminen yksilön sukupuolen mukaan on maailman kielissä äärettömän harvinaista, ja tässä suhteessa indoeurooppalaiset kielet jopa edustavat hullunkurista vähemmistöä, jonka omistakin riveistä löytyy pettureita (esim. farsi).
Uralilaisten kielten lisäksi persoonapronominien jakamista sukupuolen mukaan ei juuri tunneta turkkilaisissa, mongolialaisissa tai tunguusialaisissa kielissä eikä suurimmassa osassa austronesialaisista kielistä. Tuntematon mokoma jako on myös monille afrikkalaisperäisille kielille (kuten yoruballe, zululle ja suahilille, todennäköisesti useammallekin - pahoittelen, ei ollut aikaa käydä läpi kaikkia yli kahtatuhatta Afrikassa puhuttua kieltä asian varmistamiseksi). Puhujia näiltä kieliltä löytyy yli 500 miljoonaa. Lisäksi on olemassa kieliä, kuten thai, korea ja japani, joista löytyy kustakin oma, täysin sukupuolineutraali ja yleiseen kielenkäyttöön kuuluva yksikön kolmannen persoonan pronomininsa (vaikka myös sukupuolittuneet variantit ovat olemassa). Myöskin puhutussa kiinassa (sekä mandariinin- että kantoninkiinassa) yksikön kolmannesta persoonasta käytetään aina samaa sanaa - oli kyseessä sitten mies, nainen, eläin tai eloton asia (kirjoitetussa mandariinikiinassa näille on kuitenkin omat kirjoitusmerkkinsä, kun taas kirjoitettu kantoninkiina ei näitä erottele). Jos nämä kaikki kielet huomioidaan, nousee sukupuolineutraalia yksikön kolmannen persoonan pronominia käyttävien kielenpuhujien määrän reippaasti yli miljardiin ihmiseen.
Joten siis hei sinä ruotsalainen, anonyymi nettikirjoittelija, joka kirjoitit, että ajatus sukupuolineutraalista yksikön kolmannesta pronominista on epäluonnollisuutensa ja hankaluutensa takia mahdoton ja täysin vailla mieltä, ja joka kysyit, miksi kukaan haluaisi sellaista, ole ystävällinen ja huomioi ja hyväksy fakta, ettei sinun äidinkielesi käyttämä persoonapronominien luokittelusysteemi ole mikään yleismaailmallinen totuus. Se on vain ja ainoastaan yksi lukemattomista kielen ja ajattelun variaatioista. Huomioithan siis, että myös muunlaisia - omistasi poikkeavia - tapoja luokitella maailmaa on olemassa. Eivätkä nämä tavat ole sen luonnottomampia kuin omasikaan. Olen pahoillani, etten ole kyvykäs sanomaan tätä kaikkea sinulle omalla äidinkielelläsi. Ehkä joskus toiste.
Loppukaneettina minun on pakko pyytää, että tämän lukevat huomioisivat mahdolliset kielikuntien sisäiset poikkeukset: austronesialaisiakin kieliä kun on sellaiset tuhatkaksisataa eikä minulla todellakaan ole voimia käydä niitä kaikkia läpi varmistaakseni, että ne kaikki todella käyttäisivät sukupuolineutraaleja pronomineja. Pronominien käyttö yleensäkin ja niiden tarpeellisuus kielen toimivalle ilmaisulle myös vaihtelevat kielestä kieleen - kaikki kielet eivät ole erityisen sidottuja persoonapronomineihin tai persoonaproniminien käyttö on niissä hyvin vähäistä.
Kannattaa myös huomata, ettei sukupuolittuneista pronomineista luopuminen ole mikään lopullinen ratkaisu yhteenkään tasa-arvo-ongelmaan eikä pronominien jaottelu välttämättä millään tavalla suoranaisesti kytköksissä esimerkiksi naisten asemaan yksittäisessä kulttuurissa. Kaikilla kielillä ja puhujilla on omat keinonsa leimata yksilö tietyn sukupuolen edustajaksi, vaikkei yksilö sitä haluaisi. Sukupuolineutraalit pronominit tekevät kuitenkin monen yksilön elämästä helpompaa ja siksi olisikin mukavaa, jos esimerkiksi englannissa, ruotsissa ja norjassa meneillään olevat yritykset siirtyä sukupuolineutraaleihin ilmaisutapoihin menisivät todella läpi.
Ei sukupuolineutraali yksikön kolmannen persoonan pronomini tietenkään ole mikään uralilaisten kielten yksinoikeus. Vaikka erityisesti englannin- ja ruotsinkielisestä, internetissä ja mediassa käydystä pronominiväittelystä voisikin saada sen kuvan, että sukupuolijaottunut yksikön kolmannen persoonan pronomini olisi jotenkin yleinen ja hallitseva kielenpiirre, joka vaikuttaa liki jokaisen tässä maailmassa elävän kielenpuhujan ajatteluun, näin ei ole. Oikeastaan voisi jopa sanoa, että kielessä käytetyn pronominin määräytyminen yksilön sukupuolen mukaan on maailman kielissä äärettömän harvinaista, ja tässä suhteessa indoeurooppalaiset kielet jopa edustavat hullunkurista vähemmistöä, jonka omistakin riveistä löytyy pettureita (esim. farsi).
Uralilaisten kielten lisäksi persoonapronominien jakamista sukupuolen mukaan ei juuri tunneta turkkilaisissa, mongolialaisissa tai tunguusialaisissa kielissä eikä suurimmassa osassa austronesialaisista kielistä. Tuntematon mokoma jako on myös monille afrikkalaisperäisille kielille (kuten yoruballe, zululle ja suahilille, todennäköisesti useammallekin - pahoittelen, ei ollut aikaa käydä läpi kaikkia yli kahtatuhatta Afrikassa puhuttua kieltä asian varmistamiseksi). Puhujia näiltä kieliltä löytyy yli 500 miljoonaa. Lisäksi on olemassa kieliä, kuten thai, korea ja japani, joista löytyy kustakin oma, täysin sukupuolineutraali ja yleiseen kielenkäyttöön kuuluva yksikön kolmannen persoonan pronomininsa (vaikka myös sukupuolittuneet variantit ovat olemassa). Myöskin puhutussa kiinassa (sekä mandariinin- että kantoninkiinassa) yksikön kolmannesta persoonasta käytetään aina samaa sanaa - oli kyseessä sitten mies, nainen, eläin tai eloton asia (kirjoitetussa mandariinikiinassa näille on kuitenkin omat kirjoitusmerkkinsä, kun taas kirjoitettu kantoninkiina ei näitä erottele). Jos nämä kaikki kielet huomioidaan, nousee sukupuolineutraalia yksikön kolmannen persoonan pronominia käyttävien kielenpuhujien määrän reippaasti yli miljardiin ihmiseen.
Joten siis hei sinä ruotsalainen, anonyymi nettikirjoittelija, joka kirjoitit, että ajatus sukupuolineutraalista yksikön kolmannesta pronominista on epäluonnollisuutensa ja hankaluutensa takia mahdoton ja täysin vailla mieltä, ja joka kysyit, miksi kukaan haluaisi sellaista, ole ystävällinen ja huomioi ja hyväksy fakta, ettei sinun äidinkielesi käyttämä persoonapronominien luokittelusysteemi ole mikään yleismaailmallinen totuus. Se on vain ja ainoastaan yksi lukemattomista kielen ja ajattelun variaatioista. Huomioithan siis, että myös muunlaisia - omistasi poikkeavia - tapoja luokitella maailmaa on olemassa. Eivätkä nämä tavat ole sen luonnottomampia kuin omasikaan. Olen pahoillani, etten ole kyvykäs sanomaan tätä kaikkea sinulle omalla äidinkielelläsi. Ehkä joskus toiste.
Loppukaneettina minun on pakko pyytää, että tämän lukevat huomioisivat mahdolliset kielikuntien sisäiset poikkeukset: austronesialaisiakin kieliä kun on sellaiset tuhatkaksisataa eikä minulla todellakaan ole voimia käydä niitä kaikkia läpi varmistaakseni, että ne kaikki todella käyttäisivät sukupuolineutraaleja pronomineja. Pronominien käyttö yleensäkin ja niiden tarpeellisuus kielen toimivalle ilmaisulle myös vaihtelevat kielestä kieleen - kaikki kielet eivät ole erityisen sidottuja persoonapronomineihin tai persoonaproniminien käyttö on niissä hyvin vähäistä.
Kannattaa myös huomata, ettei sukupuolittuneista pronomineista luopuminen ole mikään lopullinen ratkaisu yhteenkään tasa-arvo-ongelmaan eikä pronominien jaottelu välttämättä millään tavalla suoranaisesti kytköksissä esimerkiksi naisten asemaan yksittäisessä kulttuurissa. Kaikilla kielillä ja puhujilla on omat keinonsa leimata yksilö tietyn sukupuolen edustajaksi, vaikkei yksilö sitä haluaisi. Sukupuolineutraalit pronominit tekevät kuitenkin monen yksilön elämästä helpompaa ja siksi olisikin mukavaa, jos esimerkiksi englannissa, ruotsissa ja norjassa meneillään olevat yritykset siirtyä sukupuolineutraaleihin ilmaisutapoihin menisivät todella läpi.
sunnuntai 3. helmikuuta 2013
Tämä on mainos
Ihan kuin en olisi jo ihan lanteitani myöten jumissa juoksuhiekassa kaikkien tekemättömien yliopistojuttujen, uuden blogin mukanaan tuoman päivitysvelvollisuuden ja sosiaalisen elämän hamstraamisen takia, päätin sitten ottaa vielä vastuulleni lisää nettielämävastuuta.
Avasin nimittäin suunnilleen viikko sitten tumblr:iin uuden blogin, jolle suunnatonta luovuutta ja mielikuvituksekkuutta osoittaen annoin nimen Finno-ugric languages. Blogin on tarkoitus sisältää pääasiassa hyödyttömäntarpeellista (tarpeensa jokainen kävijä ja seuraaja määrittäköön itse) sanastoa ja fraasi-ilmauksia suomalais-ugrilaisilla kielillä. Kielioppiin, etymologiaan tai kielihistoriaan päätin jo alun alkaenkin olla puuttumatta, ellei joku ihan vartavasten niistä kysy. Osa bloggaamastani tavarasta on ihan itse askartelemaani, mutta varsinkin suomen sanastoa rebloggaan suosiolla muista lähteistä, koska siihen on mahdollisuus.
Jos nyt kysytte miksi pirussa rupesin koko hommaan, niin kerrottakoon, että uuden tumblr-blogin perustamisen taustalla oli etupäässä kaksi asiaa: halu kokeilla vain yhteen asiaan keskittyvän tumblr-blogin ylläpitoa sekä oma unkarinopiskeluni, jonka tueksi tykkään tehdä Anki-ohjelmaan kertauskortteja, joita on sitten kiva jakaa muiden kanssa. Lähinnä blogin pyörittäminen siis tukee omaa oppimistani. Ainakin leikisti. Lisäksi olen vakaasti sitä mieltä, että suomalais-ugrilaiset kielet tarvitsevat lisää rakkautta, huomiota ja popularisointia.
Tälleen viikon blogia pitäneenä voisin sanoa, että toistaiseksi fiilikset on ihan hyvät. Arvelin kuitenkin jo blogin ideaa hahmotellessani, että hommassa saattaapi käydä ohraisesti ja osa kielistä jää vähemmälle huomiolle. Suomalais-ugrilaisten kielten käsite nyt kuitenkin kattaa sen kolmisenkymmentä kieltä (kielentutkimuksellisista ja poliittisista näkökannoista riippuen) eikä kaikista todellakaan ole löydettävissä mitään superhelppokäyttöisiä nettisanakirjoja, joista poimia kivalta kuulostavia sanoja ja sanontoja, joita blogata eteenpäin. Aika ja jaksaminen saattaa siis tulla varsin nopsasti vastaan, ja varsinkin kaukaisemmat sukukielet (kuten mari, komi, udmurtti ja hanti), joihin minulla ei ole omakohtaista kosketusta, hyvin suurella todennäköisyydellä jäävät edustukseltaan vajaiksi. Veikkaankin, että lähiaikoina edessä on kaksi vaihtoehtoa: joko rajata suosiolla kielivalikoimaa (tyyliin "itämerensuomalaiset kielet" tai "suomi-viro-unkari-karjala") tai sitten huutaa apua ja pyytää jotakuta ottamaan vastuulleen vaikka saamelais- tai lähisukukielet. Saa nähdä kummin käy.
Mutta wish me luck ja käykää ninjasti uutta blogia edes stalkkaamassa!
Avasin nimittäin suunnilleen viikko sitten tumblr:iin uuden blogin, jolle suunnatonta luovuutta ja mielikuvituksekkuutta osoittaen annoin nimen Finno-ugric languages. Blogin on tarkoitus sisältää pääasiassa hyödyttömäntarpeellista (tarpeensa jokainen kävijä ja seuraaja määrittäköön itse) sanastoa ja fraasi-ilmauksia suomalais-ugrilaisilla kielillä. Kielioppiin, etymologiaan tai kielihistoriaan päätin jo alun alkaenkin olla puuttumatta, ellei joku ihan vartavasten niistä kysy. Osa bloggaamastani tavarasta on ihan itse askartelemaani, mutta varsinkin suomen sanastoa rebloggaan suosiolla muista lähteistä, koska siihen on mahdollisuus.
Jos nyt kysytte miksi pirussa rupesin koko hommaan, niin kerrottakoon, että uuden tumblr-blogin perustamisen taustalla oli etupäässä kaksi asiaa: halu kokeilla vain yhteen asiaan keskittyvän tumblr-blogin ylläpitoa sekä oma unkarinopiskeluni, jonka tueksi tykkään tehdä Anki-ohjelmaan kertauskortteja, joita on sitten kiva jakaa muiden kanssa. Lähinnä blogin pyörittäminen siis tukee omaa oppimistani. Ainakin leikisti. Lisäksi olen vakaasti sitä mieltä, että suomalais-ugrilaiset kielet tarvitsevat lisää rakkautta, huomiota ja popularisointia.
Tälleen viikon blogia pitäneenä voisin sanoa, että toistaiseksi fiilikset on ihan hyvät. Arvelin kuitenkin jo blogin ideaa hahmotellessani, että hommassa saattaapi käydä ohraisesti ja osa kielistä jää vähemmälle huomiolle. Suomalais-ugrilaisten kielten käsite nyt kuitenkin kattaa sen kolmisenkymmentä kieltä (kielentutkimuksellisista ja poliittisista näkökannoista riippuen) eikä kaikista todellakaan ole löydettävissä mitään superhelppokäyttöisiä nettisanakirjoja, joista poimia kivalta kuulostavia sanoja ja sanontoja, joita blogata eteenpäin. Aika ja jaksaminen saattaa siis tulla varsin nopsasti vastaan, ja varsinkin kaukaisemmat sukukielet (kuten mari, komi, udmurtti ja hanti), joihin minulla ei ole omakohtaista kosketusta, hyvin suurella todennäköisyydellä jäävät edustukseltaan vajaiksi. Veikkaankin, että lähiaikoina edessä on kaksi vaihtoehtoa: joko rajata suosiolla kielivalikoimaa (tyyliin "itämerensuomalaiset kielet" tai "suomi-viro-unkari-karjala") tai sitten huutaa apua ja pyytää jotakuta ottamaan vastuulleen vaikka saamelais- tai lähisukukielet. Saa nähdä kummin käy.
Mutta wish me luck ja käykää ninjasti uutta blogia edes stalkkaamassa!
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
Vuoden 2012 kirjasuosikit
Se on taas kuulkaa aika tiivistää vähän männävuotta. En tiedä, olenko ainoa, jolle tammikuut on vähän vaikeita, kun samaan aikaan elää täysillä uutta vuotta, mutta silti tuntuu, että toinen jalka laahaa vielä vanhan vuoden puolella. Mutta kummallisista aikakäsityksistä joskus lisää.
Vuonna 2012 luin tasan 50 kirjaa kannesta kanteen.
Luetuista teoksista peräti 38% oli kotimaista tuotantoa. Muiden eurooppalaisten kirjailijoiden (mukaan laskettu myös venäläiset) edustus oli 40%, josta niinkin huikea luku kuin 18% oli brittikirjailijoiden tuotoksia. Yhdysvaltalaista alkuperää kirjoista oli 16%, aasialaista vain vaivaiset 6%. Latinalaisen Amerikan, Afrikan ja arabimaailman edustajat puuttuvat viime vuoden listasta kokonaan. Tämän vääryyden voisin yrittää korjata tämän vuoden puolella, sillä en henkilökohtaisesti näe pelkästään yhdeltä kieli- tai kulttuurialueelta tulevan kirjallisuuden lukemista kauhean terveenä toimintana...
Haluaisin sanoa lukeneeni viime vuonna pelkästään hyviä kirjoja - sellaisia, joihin mielelläni palaisin uudelleen ja sellaisia, jotka herättivät minussa suuria tunteita. Noh, ilmeisesti muutaman noista viidestäkymmenestä kirjasta on lukenut joku kolmesta, tällä hetkellä nukuksissa olevista sivupersoonistani, sillä juuri nyt ruorissa olevan persoonan mielessä eivät jotkin noiden listattujen kirjojen nimistä herätä minkäänlaisia muistikuvia tunteista nyt puhumattakaan... Mutta eipäs silti hätäillä sen dementia-diagnoosin kanssa!
Hienoja kirjoja tuolla luettujen kirjojen listalla on montakin. Olisi oikein kivaisaa tehdä lyhyt ja napakka top5 kaikkein eniten tunnetasolla vaikuttaneista kirjoista, mutta sori, en mitenkään pääse tasalukuun - top6 on paras mihin kykenen!
Chris Cleave: Little Been tarina
Voihan itku. Karkkikansiin kääritty syväluotaus asioista, joita ei ehkä haluaisi ajatella.
Virginia Woolf: Oma huone
Kaunokirjallisuuden ja manifestin onnistunut yhteenliittymä. Löytyy netistä englanniksi myös laillisena ilmaisjakeluna: A Room of one's own.
Hermann Hesse: Arosusi
Itsetutkiskelun paikka. Ihmismieli on kirjailijan leikkikenttänä aina yhtä viihdyttävä.
Riikka Pulkkinen: Totta
Emotianaalisesti hirveän raskaslukuinen, ihanan monitasoinen. Jättää lukijalle vapauden kohdistaa luennan fokus joko kaikkiin tai vain muutamaan kipupisteeseen.
Jan Salminen: Äidinmaa
Niitä kirjoja, joita ei uskoisi suomalaisen kirjoittamaksi. Aiheutti pahimmillaan fyysistä pahaa oloa, mutta sai kyseenalaistamaan hirmuisen määrän asioita. Kuten sen, miten maskuliinisuus rakentuu.
Yiyun Li: Kultapoika, smaragdityttö
Yllätyksistä ja hämmentävistä loppuratkaisuista täyteläinen, nyky-Kiinaan sijoittuva novellikokoelma.
Vuonna 2012 luin tasan 50 kirjaa kannesta kanteen.
Luetuista teoksista peräti 38% oli kotimaista tuotantoa. Muiden eurooppalaisten kirjailijoiden (mukaan laskettu myös venäläiset) edustus oli 40%, josta niinkin huikea luku kuin 18% oli brittikirjailijoiden tuotoksia. Yhdysvaltalaista alkuperää kirjoista oli 16%, aasialaista vain vaivaiset 6%. Latinalaisen Amerikan, Afrikan ja arabimaailman edustajat puuttuvat viime vuoden listasta kokonaan. Tämän vääryyden voisin yrittää korjata tämän vuoden puolella, sillä en henkilökohtaisesti näe pelkästään yhdeltä kieli- tai kulttuurialueelta tulevan kirjallisuuden lukemista kauhean terveenä toimintana...
Haluaisin sanoa lukeneeni viime vuonna pelkästään hyviä kirjoja - sellaisia, joihin mielelläni palaisin uudelleen ja sellaisia, jotka herättivät minussa suuria tunteita. Noh, ilmeisesti muutaman noista viidestäkymmenestä kirjasta on lukenut joku kolmesta, tällä hetkellä nukuksissa olevista sivupersoonistani, sillä juuri nyt ruorissa olevan persoonan mielessä eivät jotkin noiden listattujen kirjojen nimistä herätä minkäänlaisia muistikuvia tunteista nyt puhumattakaan... Mutta eipäs silti hätäillä sen dementia-diagnoosin kanssa!
Hienoja kirjoja tuolla luettujen kirjojen listalla on montakin. Olisi oikein kivaisaa tehdä lyhyt ja napakka top5 kaikkein eniten tunnetasolla vaikuttaneista kirjoista, mutta sori, en mitenkään pääse tasalukuun - top6 on paras mihin kykenen!
Chris Cleave: Little Been tarina
Voihan itku. Karkkikansiin kääritty syväluotaus asioista, joita ei ehkä haluaisi ajatella.
Virginia Woolf: Oma huone
Kaunokirjallisuuden ja manifestin onnistunut yhteenliittymä. Löytyy netistä englanniksi myös laillisena ilmaisjakeluna: A Room of one's own.
Hermann Hesse: Arosusi
Itsetutkiskelun paikka. Ihmismieli on kirjailijan leikkikenttänä aina yhtä viihdyttävä.
Riikka Pulkkinen: Totta
Emotianaalisesti hirveän raskaslukuinen, ihanan monitasoinen. Jättää lukijalle vapauden kohdistaa luennan fokus joko kaikkiin tai vain muutamaan kipupisteeseen.
Jan Salminen: Äidinmaa
Niitä kirjoja, joita ei uskoisi suomalaisen kirjoittamaksi. Aiheutti pahimmillaan fyysistä pahaa oloa, mutta sai kyseenalaistamaan hirmuisen määrän asioita. Kuten sen, miten maskuliinisuus rakentuu.
Yiyun Li: Kultapoika, smaragdityttö
Yllätyksistä ja hämmentävistä loppuratkaisuista täyteläinen, nyky-Kiinaan sijoittuva novellikokoelma.
keskiviikko 23. tammikuuta 2013
Maantieteellinen mysteerio
Unkarilaisilla - tai ainakin eMagyarul-sivustolla - on hyvin jännä käsitys Suomen maantiedosta...
Sen lisäksi, että menetettiin sodissa nykyisen Karjalan tasavallan alue, näytetään menettäneen myös Pohjois- ja Etelä-Karjala. Lisäksi venäläiset on käyneet näköjään täyttämässä Suomenlahden umpeen irtomaalla... Noh, pääseepä Viroon muullakin kuin laivalla.
lauantai 19. tammikuuta 2013
Rimanaloitus
Mietiskeltyäni päiväkausia mahdollisimman kliseevapaata tapaa aloittaa uusi blogi, tulin vihdoin siihen tulokseen, ettei sellaista tapaa ole. Uuden blogin korkkaamiseen tuntuisi pikasilmäilyn perusteella olevan blogosfäärissä kaksi tapaa: kankean itse-esittelyn kirjoittaminen (nimi, ikä, jotain epätoivoista räpellystä harrastuksista ja muusta) tai suoraan asiaan meneminen eli ensimmäisen, asiapitoisen merkinnän iskeminen pöytään heti kättelyssä ilman sen kummempia lässytyksiä omasta itsestä. Kumpaa tapaa sitten päätyisinkään siis käyttämään, vaikuttaisin kuitenkin auttamattoman kliseiseltä.
Esittelytekstien funktio blogien alussa on minulle itselleni vähän hämärä juttu: tuo haloefektein varustettu ensimerkintä jää ajan kuluessa kuitenkin kaiken sen päälle satavan postausromun alle ja myöhemmin blogin pariin mahdollisesti löytävät tahot eivät siihen todennäköisesti koskaan törmää (tai mistä minä tiedän miten paljon ihmiset blogiarkistoja kaivavat). Päätinkin säästää itseni esittelytekstin kirjoittamiselta ja sen sijaan uudistin Blogger-profiilini kuvaustekstin ja kävin tunkemassa pari uutta lempibändiä ja -kirjaa Tietoja minusta-kohtaan. Jokaisen aiheesta kiinnostuneen siis ohjaan tutustumaan tuohon hienoon, upean säihkyvään profiiliini tarkemmin!
Blogista haluan kuitenkin jotain sanoa. Tämä ihkauusi, pari päivää sitten luotu Varpussaari-blogi, jonka vuoksi olen käynyt ihan uskomattoman paljon sisäisiä dialogeja blogien olemuksesta ja tarpeellisuudesta, on itsenäinen jatko-osa vanhalle blogilleni Kiepsahdus. Tämä on myös koko bloggaushistoriani ensimmäinen blogi, jonka nimen tarkoite ei ole epämääräisen abstrakti sössömuusi, jossa ei ole päätä eikä häntää. Varpussaari on ensimmäinen konkreettinen paikannimi, jonka blogini nimeksi olen koskaan hyväksynyt - kyseessä on siis lähes historiallinen tapahtuma!
Sisällöltään Varpussaari todennäköisesti tulee vastaamaan melkolailla sitä linjaa, jota sen edeltäjässä etsin viimeisen vuoden aikana. Päivitystahdin yritän pistää pysymään kuolintuskissaan kituvan kampelan vääntelehtyä (jota edellisen blogin päivitystahti aikalailla on vastannut viime aikoina) reippaampana. Kiepsahduksen puolelta saatan jotain sisältöjä tänne siirtää, mutta se tuskin ketään haittaa. Tähän hienoon lukijalupaukseen onkin hyvä blogin ensimmäinen merkintä päättää. Katsellaan, jos saisin inspiraatiota kirjoittaa aktiivisemmin nyt, kun uusi blogi on vihdoin pystyssä.
Esittelytekstien funktio blogien alussa on minulle itselleni vähän hämärä juttu: tuo haloefektein varustettu ensimerkintä jää ajan kuluessa kuitenkin kaiken sen päälle satavan postausromun alle ja myöhemmin blogin pariin mahdollisesti löytävät tahot eivät siihen todennäköisesti koskaan törmää (tai mistä minä tiedän miten paljon ihmiset blogiarkistoja kaivavat). Päätinkin säästää itseni esittelytekstin kirjoittamiselta ja sen sijaan uudistin Blogger-profiilini kuvaustekstin ja kävin tunkemassa pari uutta lempibändiä ja -kirjaa Tietoja minusta-kohtaan. Jokaisen aiheesta kiinnostuneen siis ohjaan tutustumaan tuohon hienoon, upean säihkyvään profiiliini tarkemmin!
Blogista haluan kuitenkin jotain sanoa. Tämä ihkauusi, pari päivää sitten luotu Varpussaari-blogi, jonka vuoksi olen käynyt ihan uskomattoman paljon sisäisiä dialogeja blogien olemuksesta ja tarpeellisuudesta, on itsenäinen jatko-osa vanhalle blogilleni Kiepsahdus. Tämä on myös koko bloggaushistoriani ensimmäinen blogi, jonka nimen tarkoite ei ole epämääräisen abstrakti sössömuusi, jossa ei ole päätä eikä häntää. Varpussaari on ensimmäinen konkreettinen paikannimi, jonka blogini nimeksi olen koskaan hyväksynyt - kyseessä on siis lähes historiallinen tapahtuma!
Sisällöltään Varpussaari todennäköisesti tulee vastaamaan melkolailla sitä linjaa, jota sen edeltäjässä etsin viimeisen vuoden aikana. Päivitystahdin yritän pistää pysymään kuolintuskissaan kituvan kampelan vääntelehtyä (jota edellisen blogin päivitystahti aikalailla on vastannut viime aikoina) reippaampana. Kiepsahduksen puolelta saatan jotain sisältöjä tänne siirtää, mutta se tuskin ketään haittaa. Tähän hienoon lukijalupaukseen onkin hyvä blogin ensimmäinen merkintä päättää. Katsellaan, jos saisin inspiraatiota kirjoittaa aktiivisemmin nyt, kun uusi blogi on vihdoin pystyssä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)