Merkillistä, mutta totta on, että äkkiä on kerrottu tarinat
hyvistä asioista ja hauskoista päivistä eikä niissä ole paljon kuulemista, kun
taas kaikesta siitä mikä on hankalaa, pelottavaa tai suorastaan surullista
tulee hyvä tarina, tai jos ei muuta niin ainakin pitkä.
-
J. R. R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin
Etsiminen on verraton keino löytää (sanoi Thorin nuorille
kääpiöille). Aina sitä yleensä jotakin löytää kun hakee, mutta harvemmin sitä
mikä oli mielessä.
- J. R. R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin
Jos useammat meistä pitäisivät suuremmassa arvossa ruokaa ja
huvia ja laulua kuin kulta-aarteita, olisi maailma hauskempi paikka.
- J.R.R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin
Sitä vartenhan lapset ovat, etteivät vanhemmat ikävystyisi.
-
Ivan Turgenev: Tarpeettoman ihmisen päiväkirja
Täällä ihmiset kiekaisevat lauseidensa loput kuin olisivat
alati vuoristoradassa, yhtenään ohikulkijat vakuuttelevat
keskustelukumppaneilleen and then I was
like sooo exited. Jos he käyttävät
kaikki superlatiivinsa pitkäveteiseen perjantaihin, mitä he tekevät sitten, kun
jotain todella poikkeuslaatuista tapahtuu?
- Riikka Pulkkinen: Vieras
- Riikka Pulkkinen: Vieras
Lähteä pois, kauas… Ja kun ihmistä viedään eteenpäin, on
kaikki mikä taakse jää korjaamatonta, lopullista, ja se mitä lähestyy ei ole
vielä esittänyt vaatimuksiaan. Ihminen on matkustavainen, lyhyen hetken ajan
hän on vapaa.
-
Tove Jansson: Nukkekaappi (Lokomotiivi)
…ja mummu sanoo, että säälii kaikkia turisteja, ne ovat niin
hulluja ja juoksevat sellaisen perässä mitä yhtä hyvin voisivat löytää
kotoakin.
-
Tove Jansson: Nukkekaappi (Kertomus Hilosta,
Havaijilta)
Niitä, jotka eivät pilkanneet muita, oli aikuisten
maailmassa totisesti harvassa, ja heillä oli nuorten seurassa luonnostaan
auktoriteettia. Heidät kaikki olisi pitänyt pakottaa opettajiksi.
-
J.K. Rowling: Paikka vapaana
Hän sanoi aina, että talo ilman kirjoja on kuin huone ilman
ikkunoita.
-
Mohammed Umar: Amina
”En tiedä haluanko
laihtua. Lihavana olen vapaa. Olen vapaa matkustamaan yksin mihin haluan eikä
kukaan ahdistele minua. Minulla voi olla miespuolisia ystäviä eikä suhteeseen
liity mitään seksuaalista tai mustasukkaisia tyttöystäviä ja vaimoja. Koska
olen lihava, voin tehdä mitä haluan.”
-
Anna Johansson: Norsu nailoneissa
Kun olisi kaatunut ja kuollut edes ensi keväänä, kerta
kuolla piti, valoisana aikana, silloinhan sitä olisi osannut paremmin surrakin,
ei näin syksypuoleen jaksa enää surua kantaa, se on jo liikaa.
-
Paavo Rintala: Pojat
Lukijat, joita kiinnostaa Sormusten herran suhde 1900-luvun
historiaan, saavat sormusvarjoista ajattelemisen aihetta. Niissä voi nähdä
ääri-ideologisen ihmisen muotokuvan, ihmisen, joka on niin samaistunut aatteeseensa,
että hylkää oman minänsä. On ideologia sitten poliittinen tai uskonnollinen,
tällaisen intoilijan kanssa keskusteleva tuntee tapaavansa abstraktion, ei
ihmistä.
-
Esko Miettinen: Velhot, örkit, sankarit - johdatus fantasian maailmaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti