Elämäntaitoa opettelemaan

Olipa kerran aika, jolloin elämäntaitoa tiivistäviä ohjekirjoja julkaistiin lähes kaikissa painotaloissa. Tarjoiltiin superarkea, leppoistamista huusholliin kuin uusintapainosta yksinelon ihanuudestakin. Moni kuluttaja ei kuitenkaan tiennyt, ettei noista neuvoista tarvitsisi maksaa. Erityisesti opiskelijoiden olisi ollut parempi hyödyntää Nyyti ry:n julkaisemaa Elämäntaito-opasta.

Tuossa oppaassa ei ollut päällekäyvää kirjoittajaa, jonka omaelämänkerralliset jaaritukset olisivat saaneet lukijan unohtamaan, että oli tarkoitus keskittyä häneen itseensä. Ei ollut hyperkorrektia puhuttelua tai maailmaa syleilevää horoskooppikieltä vieraannuttamassa. Alle sadassa sivussaan opas tiivisti tiedot hyvästä arjesta, stressistä, tunteiden tunnistamisesta. Miellyttävä taitto ja väritys paransivat lukukokemusta. Loppupuolelta löytyvät tehtävät auttoivat jäsentämään luettua, tarkastelemaan omaa elämää ja tehtäviä valintoja.

Jotkin asioista toki olisi halunnut kuulla ääneen sanottuina, mutta luettuinakin teho oli suuri.

Syyskuulumisia

Syyskuu meni ja lokakuun kylmyys vavisuttelee jo luita, mutta blogissa tunnun elävän edelleen kesää. Kesän alussa ajattelin, että minulla olisi motivaatiota, kiinnostusta ja ennen kaikkea aikaa kirjoitella blogiin aktiivisemmin oikeasti päteviä tekstejä. Taisi olla turha luulo. Uteliaille kerrottakoon, että kesän to do-listaltani jäi tosi paljon muitakin juttuja tekemättä, kun heinäkuussa elämäni heitti kuperkeikkaa ja moni asia elämässäni nukkumajärjestelyistä alkaen meni ihan uusiksi. Siihen nähden, miten kokonaisvaltainen elämänmuutos kyseessä on ollut, olen jäsentänyt ja analysoinut aihetta aika vähän.

Syksyyn siirtyminen ja opiskeluun orientoituminen ovat olleet minulle tänä vuonna äärimmäisen haastavia, jopa mahdottomilta tuntuvia juttuja. Välillä luulen jo molemmissa onnistuneeni, mutta sitten osuu seinä vastaan. Nyt, kipuiltuani jo kuukauden, alan ehkä vähitellen löytää elämääni rytmin ja jonkinlaisen tasapainon. Odotan joulukorttikautta kuin kuuta nousevaa, sillä kaiken tämän lukemisen jälkeen sormia suorastaan syyhyttää päästä tekemään jotain konkreettista.

Syksyssä merkillepantavaa on ollut se, että olen ollut ihan äärimmäisen kiinnostunut monesta eri asiasta. Keskittymiskykyni on edelleen luokkaa kultakala, eli mielenkiintoni vaihtaa kohdettaan noin puolen tunnin sykleissä. Kiinnostuksenkohteista on ollut kuitenkin löydettävissä suuria pääteemoja. Näistä teemoista haluaisin kirjoittaa blogiinkin, mutta epäilen aikani riittävyyttä. Mikäli kirjoittamaan innostun, voitte odottaa postauksia ainakin seuraavista aiheista:

1. Motivaatiopsykologia
2. Työnhakujutut, cv:t, oman osaamisen esiintuominen ja ammatillinen kehittyminen
3. Naisen ja naiseuden representaatiot japanilaisessa populaarikulttuurissa
4. Hyötypelit
5. Kirjoittaminen ja kirjoittamisen oppiminen ja opettaminen
6. Elämäntaito, elämänhallinta
7. Japanin opiskelu
8. Mongolialainen popmusiikki

Toivottavasti siirtyminen syksyyn on teille muille ollut helpompi ja mukavampi. Yritän varmaan kuluvan syksyn aikana etsiä blogilleni uusia suuntia ja tilaa huvin ja hyödyn välimaastosta. Informatiivisuus olisi tavoiteltavaa, ja asiatekstejä olisi mukava kirjoitella, mutta joskus tuntuu, että lukijat olisivat jopa rahtusen kiinnostuneempia minun kuulumisistani. Hmm...

Sarjakuvaa ja sirkustelua: Sirkus Rinkeli

Anne Muhosen ja Tiina Konttilan uunituore sarjakuva-albumi Sirkus Rinkeli on sympaattinen, selkeästi lapsille suunnattu uutuus, joka sulattaa sydämen peppipitkätossumaisella elämänfilosofiallaan ja veikeällä hahmosuunnitelullaan.

Sirkus Rinkelin heikkoudet sarjakuvana ovat lähinnä sirkuksen geneerisyys lastenkirjamiljöönä, muutama sivun vaikea ruutujako ja muutamien isompien ruutujen perspektiiviongelmat. Aikuislukija ehkä kaipaisi myös intensiivisempää draamankaaren rakentamista. Vahvuuksia ovat ehdottomasti hahmojen hurmaava, lähes animaatiomainen ilmeikkyys, värien käyttö ja koko albumin mietitty visuaalinen ilme. Tarinana sarjakuva on myös miellyttävä lukea. Kerronta ja huumori sulauttavat teoksen länsimaiseen lastenkirjaperinteeseen, mutta uniikkejakin ideoita löytyy monia.

Lähde ja kauppa

Oli hauskaa lukea pitkästä aikaa lapsille tehtyä sarjakuvaa. Genre ei tekijöilleen ole helppo, vaikka siltä ensivilkaisulla näyttääkin; kliseisiin on helppo upota. Siihen nähden Muhonen ja Konttila onnistuvat mielestäni oikein mukavasti.