Olen jo vähän aikaa kaavaillut jotain pidempää postaussarjaa blogiini ja muutama viikko sitten sellaisen keksinkin. Teemaotsikon Suosikkisanat alaisuudessa ilmestynee sellaiset 6-7 postausta. Tarkoituksena on esitellä omia suosikkisanojani kielistä, joita olen joskus opiskellut tai osaan/ymmärrän ainakin jonkin verran. Ensin ajattelin koota kaikki yhteen tai kolmeen postaukseen, mutta sitten päätin antaa jokaiselle kielelle oman postauksen verran elintilaa, koska pariin postaukseen typistettynä kustakin postauksesta olisi tullut ihan uskomattoman pitkä.
Postaussarjan ensimmäinen edustuspaikka menee itseoikeutetusti unkarille - kielelle, jota olen opiskellut vajaan lukuvuoden ja josta minulla on tentti ihan tässä kohtsillään. Mennäänpä siis nopsaan asiaan, että ennätän joskus tenttiinkin lukemaan.
Repülögép
Tämä unkarin lentokonetta tarkoittava sana muistuttaa äänneasultaan korviinpistävästi suomen sanoja räpylä ja räpiköidä. Ymmärrettyäni sanan todellisen tarkoitteen, näin sieluni silmin lyhytfilimin lentämään opettelevasta, kömpelöstä sorsasta, jonka höyhenpeitteen väritys muistutti erehdyttävästi keskivertolentokoneen värimaailmaa. Saattaa olla, ettei minulla ole asiaa unkarilaiseen lentokoneeseen - en erityisemmin luota sorsien lentotaitoon.
Zongora
Tämä sana päätyminen tälle listalle on etupäässä hatunnosto unkarilaisten kekseliäisyydelle. Suomalaisten (ja monien muiden) tavoin unkarilaisetkin ovat pyrkineet kehittämään monille vierasperäisille sanoille unkarinkielisen vastineen sen sijaan, että olisivat vain lainanneet sanat toisista kielistä sellaisinaan suoraan unkariin. Joskus se on ehkä mennyt vähän yli... Ehkä unkarilaistenkin olisi kuitenkin kannattanut jatkaa tämän mustavalkoisen kosketinsoittimen kutsumista ihan vaan pianoksi. Niin kuin melkein koko muu maailma tekee.
Testvér
Sisarusta tarkoittava sana testvér on samalla tavalla vähän hämy yhdyssana kuin suomen kielen sana maailma. Testvér muodostuu sanoista test (vartalo, ruumis) ja vér (veri). Suomessakin tunnetaan sanonta, jonka mukaan sisarusten kanssa ollaan "samaa lihaa ja verta", mutta unkarissa ollaan menty vielä astetta pidemmälle. En tiedä olenko ainoa, jonka selkäpiitä tämä sana vähän karmii hyvästä tarkoituksestaan huolimatta...
Görög ja Török
Eli Kreikka ja Turkki. Erikseen näissä sanoissa ei ole mitään jännittävää oikeastaan, mutta noin lähekkäin kirjoitettuna... Eivätkö ne teistäkin näytä ihan kauan kadoksissa olleelta sisarusparilta?
Laptop
Eli läppäri, kannettava tietokone. Unkarilaisilla on perustietokoneelle hieno unkarilainen sana számítógép (kirjaimellisesti oikeastaan "laskeva kone" tai "laskentakone") ja siitä muodostettu, kannettavaa tietokonetta tarkoittava sanahirviö hordozható számítógép. Huolimatta kaikesta siitä vaivasta, jota joku unkarin uudissanakeksijä on tuon sanan (ja parinkymmenen muunkin unkarilaistetun sanan) eteen nähnyt, on unkarilaisnuorten mielestä tosi junttia kutsua läppäriä suomalaiseen tapaan kannettavaksi (hordozható). Siis ehdottomasti laptop. Unkarilaisittain äännettynä.
maanantai 22. huhtikuuta 2013
sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
"Sosiaalisuus", nykyajan taikasana
Ei minulla periaatteessa olisi aikaa lukea mitään yliopistokurssien ulkopuolelle jäävää kirjallisuutta, mutta päätin sitten minut henkisesti rampauttaneen tenttirutistuksen jälkeen palkita itseni lukemalla jotain uutta ja omiin opintoihin suoranaisesti liittymätöntä.
Tartuin siis Liisa Keltinkangas-Järvisen yleistajuiseen, helpolla kielellä kirjoitettuun teokseen Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot. Oikeastaan pelkät vajaat sata ensimmäistä sivua lukemalla olisin saanut kaiken minulle tällä hetkellä tarpeellisen tiedon, mutta jatkoin kuitenkin vähän pidemmälle ihan vain koska aikaa tuntui olevan. Teoksen keskivaiheille sijoittuneet aggressiivisen käytöksen ja narsistisen luonnehäiriön syntymekanismien, olemuksen ja seurausten esittelyt eivät juuri nyt käsillä olevassa elämäntilanteessa hyödytä, joten luin ne astetta huolimattomammin. Tarvitsin etupäässä aika spesifiä tietoa, käsitteenmäärittelyä ja varmuutta omille ajatuksilleni, pohdinnoilleni ja huomioilleni mitä tulee taikasananomaiseen käsitteeseen sosiaalisuus.
Jos nyt sitten tiivistäisin oppimani, se kuuluisi suunnilleen näin:
Sosiaalisuus ei ole yhtä kuin sosiaaliset taidot.
Sosiaalisuus on synnynnäinen temperamenttipiirre, jolla tarkoitetaan "kuinka kiinnostunut ihminen on muiden ihmisten seurasta ja miten itsestään selvästi hän joka tilanteessa asettaa muiden ihmisten seuran yksinolon edelle.". Sosiaalisuutta parempi termi tälle piirteelle olisi seurallisuus.
Sosiaaliset taidot ovat opittuja ja niiden määrittely ja olemus vaihtelevat paljon kulttuurin ja ajanjakson mukaan. Niihin kuuluvat kuitenkin keskeisesti sellaiset asiat kuin empatia (kyky asettua toisen asemaan), sympatia (toisen ihmisen kokemukset herättävät emootioita) sekä kyky käyttää laajaa skaalaa erilaisia eettisesti ja moraalisesti oikeiksi tulkittavia vaihtoehtoja sosiaalisten ongelmien ratkaisussa (esim. aggressio ei ole eettisesti tai moraalisesti oikea ratkaisumalli, vaikka onkin usein tehokas ja nopea).
Sosiaalisuus temperamenttipiirteenä ei itsestään selvästi merkitse hyvien sosiaalisten taitojen kehittymistä, vaikka voikin edesauttaa asiaa (muista lapsista kiinnostunut lapsi oppii herkemmin, ettei toisten kanssa toimiminen ole pelottavaa ja saa enemmän positiivisia kokemuksia ihmissuhteista kuin vähemmän sosiaalinen lapsi ja sosiaalinen lapsi saa aikuisilta enemmän positiivista huomiota kuin vähemmän sosiaalinen).
Ujous ei ole sosiaalisuuden puutetta. Ujoudella tarkoitetaan ihmisen tapaa suhtautua uusiin ja yllättäviin asioihin. Ujo ihminen menee uusissa ja yllättävissä tilanteissa niin sanotusti lukkoon, mutta se ei tarkoita, että hän suoranaisesti vastustaisi muutoksia tai olisi mitenkään joustamaton. Lukkoon meneminen on vain ihmisen tapa suhtautua uusiin asioihin ja tämän toimintatavan myöntäminen voi olla helpottavaa ja auttaa löytämään erilaisia toimintamalleja uusista tilanteista selviytymiseen.
Sosiaalisuus ei ole yhtä kuin ulospäinsuuntautuneisuus, vaikka nykyaika niin antaakin olettaa. Sosiaalisuus ei myösään ole yhtä kuin hyvät verkottoitumis- tai small talk-taidot.
"Täähän kuulostaa ihan joltain naistenlehtien self-help-löpinältä, josta ei oo mitään hyötyä ikinä", ajattelee nyt varmaan joku. Mutta koska naistenlehtien palstatila on aina rajallinen, vaikka aihe olisikin kipeä, tarpeellinen tai koskettava, suosittelen silti jokaista aiheesta kiinnostunutta lukemaan Keltinkangas-Järvisen teoksen. Vaikka olisikin lukenut koko elämänsä ajan kaikenlaisia naistenlehtiä. Tai kehottaisin lukemaan ainakin ne vajaat sata ensimmäistä sivua. Pidemmälle lukiessa tosin ymmärtää, miten hatara on raja nykyajan verkostoitumisihanteen ja narsistisen ihmisten hyväksikäyttötavan välillä, miten aggressiivisuudesta on tullut jossain määrin hyväksyttävää, ja miten lapsen vahva sosiaalisuus ei korreloi toverisuosion kanssa, vaan miten "aktiivisesti torjutut" lapset ovat usein puheliaita, ulospäinsuuntautuneita, aktiivisia ja kantaaottavia - siis puhekielen ja nykyajattelun mukaan sosiaalisia - mutta silti usein muiden lasten mielestä jostain syystä kartettavia.
Pelottavin ja ehkä ahdistavinkin osio kirjassa on ehkä seuraava lainaus:
"Opettajiksi ja lastentarhanopettajiksi valmistuvia opiskelijoita pyydettiin kertomaan, mikä heidän mielestään on vaikein ja haasteellisin kasvatustehtävä heidän tulevassa työssään. Kukaan ei sanonut, että se olisi aggressiivisuuden, häiriköinnin ja kiusaamisen poiskitkeminen. Lähes poikkeuksetta he kirjoittivat ujojen, hiljaisten ja varautuneiden lasten muodostavan heidän vaikeimman kasvatustehtävänsä."
Tartuin siis Liisa Keltinkangas-Järvisen yleistajuiseen, helpolla kielellä kirjoitettuun teokseen Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot. Oikeastaan pelkät vajaat sata ensimmäistä sivua lukemalla olisin saanut kaiken minulle tällä hetkellä tarpeellisen tiedon, mutta jatkoin kuitenkin vähän pidemmälle ihan vain koska aikaa tuntui olevan. Teoksen keskivaiheille sijoittuneet aggressiivisen käytöksen ja narsistisen luonnehäiriön syntymekanismien, olemuksen ja seurausten esittelyt eivät juuri nyt käsillä olevassa elämäntilanteessa hyödytä, joten luin ne astetta huolimattomammin. Tarvitsin etupäässä aika spesifiä tietoa, käsitteenmäärittelyä ja varmuutta omille ajatuksilleni, pohdinnoilleni ja huomioilleni mitä tulee taikasananomaiseen käsitteeseen sosiaalisuus. Jos nyt sitten tiivistäisin oppimani, se kuuluisi suunnilleen näin:
Sosiaalisuus ei ole yhtä kuin sosiaaliset taidot.
Sosiaalisuus on synnynnäinen temperamenttipiirre, jolla tarkoitetaan "kuinka kiinnostunut ihminen on muiden ihmisten seurasta ja miten itsestään selvästi hän joka tilanteessa asettaa muiden ihmisten seuran yksinolon edelle.". Sosiaalisuutta parempi termi tälle piirteelle olisi seurallisuus.
Sosiaaliset taidot ovat opittuja ja niiden määrittely ja olemus vaihtelevat paljon kulttuurin ja ajanjakson mukaan. Niihin kuuluvat kuitenkin keskeisesti sellaiset asiat kuin empatia (kyky asettua toisen asemaan), sympatia (toisen ihmisen kokemukset herättävät emootioita) sekä kyky käyttää laajaa skaalaa erilaisia eettisesti ja moraalisesti oikeiksi tulkittavia vaihtoehtoja sosiaalisten ongelmien ratkaisussa (esim. aggressio ei ole eettisesti tai moraalisesti oikea ratkaisumalli, vaikka onkin usein tehokas ja nopea).
Sosiaalisuus temperamenttipiirteenä ei itsestään selvästi merkitse hyvien sosiaalisten taitojen kehittymistä, vaikka voikin edesauttaa asiaa (muista lapsista kiinnostunut lapsi oppii herkemmin, ettei toisten kanssa toimiminen ole pelottavaa ja saa enemmän positiivisia kokemuksia ihmissuhteista kuin vähemmän sosiaalinen lapsi ja sosiaalinen lapsi saa aikuisilta enemmän positiivista huomiota kuin vähemmän sosiaalinen).
Ujous ei ole sosiaalisuuden puutetta. Ujoudella tarkoitetaan ihmisen tapaa suhtautua uusiin ja yllättäviin asioihin. Ujo ihminen menee uusissa ja yllättävissä tilanteissa niin sanotusti lukkoon, mutta se ei tarkoita, että hän suoranaisesti vastustaisi muutoksia tai olisi mitenkään joustamaton. Lukkoon meneminen on vain ihmisen tapa suhtautua uusiin asioihin ja tämän toimintatavan myöntäminen voi olla helpottavaa ja auttaa löytämään erilaisia toimintamalleja uusista tilanteista selviytymiseen.
Sosiaalisuus ei ole yhtä kuin ulospäinsuuntautuneisuus, vaikka nykyaika niin antaakin olettaa. Sosiaalisuus ei myösään ole yhtä kuin hyvät verkottoitumis- tai small talk-taidot.
"Täähän kuulostaa ihan joltain naistenlehtien self-help-löpinältä, josta ei oo mitään hyötyä ikinä", ajattelee nyt varmaan joku. Mutta koska naistenlehtien palstatila on aina rajallinen, vaikka aihe olisikin kipeä, tarpeellinen tai koskettava, suosittelen silti jokaista aiheesta kiinnostunutta lukemaan Keltinkangas-Järvisen teoksen. Vaikka olisikin lukenut koko elämänsä ajan kaikenlaisia naistenlehtiä. Tai kehottaisin lukemaan ainakin ne vajaat sata ensimmäistä sivua. Pidemmälle lukiessa tosin ymmärtää, miten hatara on raja nykyajan verkostoitumisihanteen ja narsistisen ihmisten hyväksikäyttötavan välillä, miten aggressiivisuudesta on tullut jossain määrin hyväksyttävää, ja miten lapsen vahva sosiaalisuus ei korreloi toverisuosion kanssa, vaan miten "aktiivisesti torjutut" lapset ovat usein puheliaita, ulospäinsuuntautuneita, aktiivisia ja kantaaottavia - siis puhekielen ja nykyajattelun mukaan sosiaalisia - mutta silti usein muiden lasten mielestä jostain syystä kartettavia.
Pelottavin ja ehkä ahdistavinkin osio kirjassa on ehkä seuraava lainaus:
"Opettajiksi ja lastentarhanopettajiksi valmistuvia opiskelijoita pyydettiin kertomaan, mikä heidän mielestään on vaikein ja haasteellisin kasvatustehtävä heidän tulevassa työssään. Kukaan ei sanonut, että se olisi aggressiivisuuden, häiriköinnin ja kiusaamisen poiskitkeminen. Lähes poikkeuksetta he kirjoittivat ujojen, hiljaisten ja varautuneiden lasten muodostavan heidän vaikeimman kasvatustehtävänsä."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)