Kandikuulumisia

Lukuvuoden 2014-2015 yksi suurprojekti on ollut kandidaatin tutkielman kirjoittaminen. Suurprojekti siksi, että vaikka kyseessä on vaivainen 20 sivun akateeminen paperinivaska, on sen ympärille kasattu uskomattoman paljon oheistoimintaa ja henkistä painetta. Tai jos ei ehkä yliopiston puolelta, niin ainakin omien tavoitteiden, toiveiden ja perfektionismin taholta.

Kämppis – ja muutama muu tuttu ja ystävä – työstävät kandiaan huomattavasti ulkopuolelta tulleeseen aikatauluun sidotummin kuin minä tai kukaan omassa pääaineessani. Muutamassa vaiheessa omaa projektia olen kadehtinut tätä työskentelytapaa ja ajatellut katkerana, miten paljon omastakin kandistani olisi jo valmiina, jos joku olisi antanut eri osioille deadlineja ja pakottamalla pakottanut minut kirjoittamaan. Mutta nyt olen todella tyytyväinen, ettei ole tarvinnut.

Viimeisen viikon aikana on tuntunut kuin olisi kypsynyt kandini suhteen: ensimmäistä kertaa koko prosessin aikana tuntuu, että minulla on ihan oikeasti visio siitä, mihin kaikkeen haluan työni kytkeä ja mikä kaikki on sellaista, mikä taustoittaa omaa tutkielmaani. Jos minut olisi pakotettu kirjoittamaan teoriaosioni syksyllä, olisin kirjoittanut siihen paljon sellaista mitä nyt katuisin. Olen jo nyt varsin erimielinen kuin se ihminen, joka kirjoitti tutkimussuunnitelmani. Syksyllä ajattelin vielä kovin putkiaivoisesti: olin keskittynyt yhteen tai kahteen asiaan hahmottamatta lainkaan kokonaiskuvaa, ja välillä meinasi ihan pää hajota, kun sopivia lähteitä ei tuntunut löytyvän ja homman punainen lanka oli hukassa. Mikään ei liittynyt mihinkään ja kaikki liittyi kaikkeen. Toisaalta ymmärrän tuota putkiaivoa. Se oli syksyllä henkisesti niin tiukilla, ettei sillä ollut voimavaroja muodostaa kokonaiskuvaa edes seuraavasta viikosta - miten se olisi muodostanut sen jostain huomattavasti abstraktimmasta ja monitulkintaisemmasta? Olen siis "armelias itselleni", kuten äärimmäisen raivostuttava positiivisuuspsykologinen ilmaisu kuuluu, ja nautin nyt vallitsevasta valaistumisen tunteesta.

Luojan kiitos minulla on aihe, josta oikeasti pidän ja joka minua kiinnostaa: sen ansiosta projekti ei missään vaiheessa ole ollut ihan totaalisesti jäissä, vaan viikottain ollaan nakutettu vähintään muutama rivi menemään. Koska elämässä on ollut paljon muutakin kuin kandi, ei kirjoittamiseen ole ennättänyt leipääntyäkään eikä passivoituminen ole aiheuttanut passivoitumista. Varsinkin aineiston läpikäynnistä ja analysoinnista olen nauttinut aivan äärettömästi: ihmisten sanastollinen rikkaus on ollut riemastuttavan laaja ja monipuolinen tarkasteltava, ja aineistosta on noussut esiin teemoja, joita tutkielmaa tekemään lähtiessä en olisi uskonut sieltä nousevan.

Kandi etenee siis omaa tahtiaan: tänään ja huomenna nakutellaan siihen taas muutama kappale lisää. Toivotaan, että pian olisi kasassa jo jotain, mitä ei enää haluaisi ollenkaan muokata ja muuttaa.