Uudelleensyntymisen ihme

Mo Yanin Seitsemän elämääni oli teos, jonka loppuun päästyä mieli teki huokaista "Loppuipas!". Bingotaulukosta tämä 730 sivuinen tiiliskivi nappaa itseoikeutetusti ruudun "Yli 500 sivua". Ihan yhtä hyvin sen olisi voinut sijoittaa ruutuun "Palkittu kirja", sillä teos voitti Nobel-palkinnon vuonna 2012. Mutta yritetään nyt edes saada se rivi täyteen. 

Seitsemän elämääni on tarina kiinalaisesta, rikkaasta maanomistajasta Ximen Naosta, joka teloitetaan vuonna 1948, kun Kiinan kansa maareformin innoittamana nousee kapinaan "riistäjiään", siis rikkaita maanomistajia, vastaan. Näennäisesti viaton mies tuntee tulleensa tapetuksi väärin perustein ja vannoo kostoa murhaajilleen. Hiillostettuaan Manalan ruhtinasta tarpeeksi, Ximen Nao pääsee syntymään uudelleen ensin aasina, sitten härkänä, hevosena, sikana, koirana, apinana ja lopulta - kostonhalun vihdoin hiivuttua - ihmislapsena. Vuosikymmenten varrella Ximen Nao pääsee eri olomuodoissaan kokemaan niin kulttuurivallankumouksen, nälänhädän kuin Kiinan modernisoitumisenkin seuraten sukulaistensa, vaimojensa, lastensa ja tavallisten kyläläisten arkea.

Kyseessä on siis kirjallinen tapaus, josta varmaan hyvin moni ala-asteaikojen koiranpentusatuja muisteleva voisi tuhahtaa ylenkatseellisesti, että "Kyllähän tällaisen olisi kuka tahansa voinut kirjoittaa" - no, eipä ollut kirjoittanut. Seitsemän elämääni on todennäköisesti ainakin omassa lukuhistoriassani ensimmäinen ja ainoa teos, joka on kirjoitettu lähes kokonaan (ihmismielisen) kotieläimen näkökulmasta (lukematta on siis jäänyt esimerkiksi Melvin Burgessin Leidi, elämäni narttuna). Eläinnäkökulma on pakko myöntää mielenkiintoiseksi - varsinkin kun kertojana toimiva Ximen Nao arvottaa itsensä ihmismenneisyytensä ja -mielensä vuoksi aina eläinlajitovereitaan älykkäämmäksi (on muuten isoegoinen kaveri muutenkin tämä Ximen Nao). Vertaillessa Ximenin kuvaamaa eläin- ja ihmismaailmaa, huomaa nopeasti, että tietyt lainalaisuudet vaikuttavat molemmissa. Pariutuminen, kunnia, ylevöitetty rakkaus, uskollisuus, ulostaminen ja johtajuus ovat molemmissa maailmoissa tärkeitä, maailmanjärjestystä ylläpitäviä teemoja. Sekä ihmsistä että eläimistä löytyy sekä suoraselkäisiä sankareita että täysiä idiootteja. Eläinten persoonallisuuseroja käsitellään paikoitellen samalla intensiteetillä kuin ihmistenkin, vaikka eläimistä konkreettisen nimen saakin huomattavasti harvempi kuin ihmisistä, joiden kuvaamisesta kertoja on kaikkein kiinnostunein.

Heti henkilökohtaisia mannerlaattoja järisyttäneen Kotiopettajattaren romaanin jälkeen tämä täysin toisesta ulottuvuudesta kimmahtanut merkkiteos oli minulle itselleni kuitenkin aika mitäänsnaomaton. Sain oikeastaan vain kohtalaisen mielenkiintoisen tarinan kerrottuna uudesta näkökulmasta: en sen kummemmin hyviä nauruja tai vastauksia elämän tarkoitusta etsiviin kysymyksiin. Hahmoinkaan en oikein jaksanut kiintyä. Henkilökohtaisesti minua koskettivat kaikkein eniten teoksen kaksi ensimmäistä osiota: aasin ja härän elämä. Nämä osiot tarjosivat jopa vahvoja tunnereaktioita, joihin viimeiset osiot eivät enää oikein yltäneet (ehkä aloin jo kyllästyä - ja Mo Yan itse ilmestyi kuvioihin aivan liian voimakkaasti). Goodreadsissa arvioin romaanin joka tapauksessa kolmen tähden arvoiseksi, enkä ole vieläkään pyörtämässä puheitani. Kyseessä on kuitenkin juoneltaan tiivis, hyvin kerrottu kokonaisuus, jonka lukemiseen todella voi upota pitkiksikin ajoiksi. Puuduttavia maisemakuvauksia on varsin vähän, mutta yksityiskohtia sitäkin enemmän. Tarkastelukulma on tuore ja läpileikkaus Kiinan lähihistoriasta oikeasti mielenkiintoinen.

Mikäli joku blogin lukijoista tähän teokseen tarttuu, voisin väittää, että hitunen Kiinan lähihistorian tuntemusta helpottaa lukemista, sillä kertoja pitää itsestäänselvänä, että suuret merkkipaalut kuten kulttuurivallankumous tunnetaan - niiden taustoja ei jäädä selittelemään, vaan niiden vaikutuksia tavalliseen kansaan kuvataan hyvin likimääräisesti. Kannattaa siis luntata viimeisten 50 vuoden merkkipaalut jostain ennen tähän tarttumista, muuten voi esimerkiksi suuri nälänhätä jäädä kokonaan tajuamatta. Siitäkään kun ei hillitöntä numeroa tehdä.